14-06-2010, 09:39
Nyt alkaa jo menemään harmituksen puolelle.
Aikoinaan ostin saarelta tarvikekennon ilmastoinnille, kesti kesän ja seuraavana keväänä oli jo nurkasta puhki. Mielestäni semmoisesta paikasta johon ei esim. kivi voi tehdä reikää. Sain uuden, erimerkkisen tarvikekennon hieman halvemmalla vaikka myyjäliike ei halunnut myöntää että kenno voisi olla heikko. Vuotanut väriaineesta päätellen päätyyn prässätyn teräsprofiilin ja alumiinikennon välistä.
Nyt on sitten taas kenno puhki, kesti kaksi vuotta. Holvasin asennuksessa päädyt Dinitrolilla kun epäilin alumiinin ja halvalla maalatun teräksen yhteisen elon ihanuutta.
Ilmastointi toimi vielä alkukevään, nyt tehot olivat pois ja käytin vaunun täyttöhuollossa. Vajaa 200g oli kahdessa vuodessa kadonnut huoltolaitteen mukaan kamaa jos se oli täytetty oikein edellisellä kerralla. Mielestäni ihan ok saavutus vanhalle systeemille jossa kennoa ja kuivainta lukuunottamatta kaikki on alkuperäistä.
Voikohan se huoltokoneen alipaineistus rikkoa jo ehkä hieman hapantuneen kennon lopullisesti?? Nyt oli meinaan muutaman päivän jälkeen kylmät kadonnut ja kenno taas märkä ja vihreä toisesta päädystään. Nyt on varmaan täysin tyhjä kun öljyäkin tullut ulos.
Pitää vaan alkaa ostamaan vieläkin halvempaa näkkileipää ja vaihdettava se pirun kenno taas. :evil: $$$$