10-01-2009, 12:29
Pitäisi vissiin ryhtyä pitämään päiväkirjaa kuten paloauton kanssa, vaan kaikki kansahan sen tietää että innostus hiipuu loppua kohti.
Edelliseen projektiin verrattuna moni asia on toisin, nyt on koulumotivaatio kohdallaan, muu harrastustoiminta vie resursseja, autotalli koki muutoksia - ja tottakai itse auto ja lähtökohdat on eri.
Autonahan on 1965 tai 1966 S2A "Pätkä", farmarimalli.
Koneena 2.25 bensa.
Auton historiasta tiedän sen verran että edellinen varsinainen omistaja kolaroinut 70-luvulla, jonka jälkeen vakuutusyhtiön omistukseen ja korjattu. Sittemmin isäukko veljensä kanssa osti auton ensimmäiseksi autokseen - vuosi taisi olla 1971.
Auto jäi sittemmin kesäautoksi, ja säilytyspaikkana lämmin talli.
Kesäisin ajeltiin jonkin verran, 90-luvun jälkeen vielä vähemmän - katsastukseen ja takaisin. Enemmän ajoa se sai 1997 kesällä kun velipoika ajokortin sai, mutta jäi taas.
2003 keväällä auto tuotiin Espooseen odottamaan allekirjoittaneen ajokorttia. Autoon näperreltiin jotain pientä - lähinnä tutustuin tekniikkaan päällipuolin.
Tätä ennen on ymmärtääkseni tapahtunut seuraavaa autolle:
Moottori jäätynyt ja hitsautettu vankilassa(?)
Auton lainauksen päätteeksi vaihteisto remonttiin(?)
rungon takapoikkipalkki vaihdettu
Kesällä 2004 tuli paraboliset jouset.
Syksyllä 2007 hankin itselleni "järkevän" käyttöauton joten pätkä jäi taas seisomaan. Tiedossa oli ettei seuraavasta leimasta päästä läpi ilman suurempia töitä. Syksyllä 2007 tulikin viimeinen leima joka umpeutui joulukuussa viime vuonna.
2003-2008 autoon on tehty seuraavaa:
Kaasutin, vanha kulunut solex weberiin
kansi, 7:1 puristeinen 8:1 puristeiseksi.
Renkaat, vanhat uusiin mudterraineihin
Startin putsaus
Ylivaihteen asennus
Peruutusvalojen asennus
Laturin vaihto
Jarrujen päivitys 11" rummut eteen
suurin urakka tehtiin kesällä 2005 kun kummatkin akselit putsattiin ja maalattiin, sekä uusittiin jarrukilkkeet osin (päivitys isompiin jarruihin).
Muutakin pientä on aina ollut, perushuollot, puskuri solmussa metsässä, kytkimen kumit ym.
Aikanaan ajetun kolarin seurauksena runkoon on viime vuosina ilmestynyt aina uusia halkeamia. Etunurkka on ollut solmussa, mistä kielee myöskin se ettei uusi puskuri sopinut paikoilleen suosiolla.
Jotenka, uusi runko tilaten.
Autotalli järjestykseen laittakaa.
Auto purkakaa.
Autotallia piti hieman järjestellä jotta sinne sai taas auton mahtumaan.
Tämä aloitettiin marraskuun puolella, 29.11 valettiin uusi pinta lattiaan.
Ennen joulua päästiin kertausharjoitusten jälkeen rakentamaan uusia pöytiä, uutta valaistusta ym.
Uutta tuli myös ryhmäkeskus pistorasioita varten, seinien maalaus, tavaroiden vientiä kaatopaikalle... paljon...
Mutta itse asiaan, johan tässä lämmiteltiin.
Auton otin eilen sisälle sulatteluun, ei se ihan heittämällä lähtenyt käyntiin.
Tänään otin paremman puoliskon kanssa katon pois, penkit pois, istuinboksin pois, ovet pois, takalootan pois ja sitä rataa.
Jäljelle jäi oikeastaan vain rintapelti, etuloksut ja maski.
Kuskin penkin kohdalta paljastui jännä muljautus rungossa, muuta mätää ei ainakaan vielä löytynyt, eli näyttäisi olevan kohtuullisessa kunnossa.
Kuvia en ottanut vielä, mutta josko huomenna muistaisi.
Huomenna saisin toivottavasti rungon paljaaksi myös etuosan osalta.
-Martin

![[Image: IMG_3061.jpg]](http://shuttle.daug.net/patka/090110/IMG_3061.jpg)
![[Image: IMG_3068.jpg]](http://shuttle.daug.net/patka/090110/IMG_3068.jpg)
![[Image: IMG_2669.jpg]](http://shuttle.daug.net/patka/090111/IMG_2669.jpg)
![[Image: IMG_3076.jpg]](http://shuttle.daug.net/patka/090111/IMG_3076.jpg)
hock: Minä sain ensimmäisenä päivänä renkaat

![[Image: IMG_3083.jpg]](http://shuttle.daug.net/patka/090114/IMG_3083.jpg)
![[Image: IMG_3089.jpg]](http://shuttle.daug.net/patka/090114/IMG_3089.jpg)
![[Image: IMG_3092.jpg]](http://shuttle.daug.net/patka/090114/IMG_3092.jpg)
![[Image: IMG_3094.jpg]](http://shuttle.daug.net/patka/090118/IMG_3094.jpg)
![[Image: IMG_3102.jpg]](http://shuttle.daug.net/patka/090118/IMG_3102.jpg)
![[Image: IMG_3103.jpg]](http://shuttle.daug.net/patka/090118/IMG_3103.jpg)
![[Image: IMG_3100.jpg]](http://shuttle.daug.net/patka/090118/IMG_3100.jpg)
![[Image: IMG_3116.jpg]](http://shuttle.daug.net/patka/090123/IMG_3116.jpg)
![[Image: IMG_3124.jpg]](http://shuttle.daug.net/patka/090123/IMG_3124.jpg)
![[Image: IMG_3131.jpg]](http://shuttle.daug.net/patka/090123/IMG_3131.jpg)
![[Image: IMG_3153.jpg]](http://shuttle.daug.net/patka/090123/IMG_3153.jpg)
![[Image: IMG_3259.jpg]](http://shuttle.daug.net/patka/090131/IMG_3259.jpg)
![[Image: IMG_3275.jpg]](http://shuttle.daug.net/patka/090131/IMG_3275.jpg)
![[Image: IMG_3726.jpg]](http://shuttle.daug.net/patka/090415/IMG_3726.jpg)