Siirretääs tapahtuma tälle puolelle,koska kaikki harrastajat ovat tervetulleita myös ympäri Suomen.
Land/Range Rovereiden ja Englantilaisten harrasteautojen kokoontumisajo maalaismaisemissa Rabbit Ranchilla Hämeenkyrössä 6.8 2011 alkaen noin klo 12.00 osoitteessa Palontie 1057 Hämeenkyrö
Alueella mahdollisuus kokeilla maastoajoa omalla autolla Ranchin ajoreiteillä,makkaranpaistoa ja harrastukseen liittyvää mukavaa jutustelua.
Rompetori,johon voi vapaasti tuoda ylimääräisiä harrastukseen liittyviä tavaroita myytäväksi.
Mahdollisesti myös näytösajoa offroad trial autoilla.(varmistuu ensi viikolla)
Alueelle mahdollista majoittua (telttamajoitus) tai kannattaa kysyä majoitusta myös Ikaalisten Kylpylältä,johon matkaa noin 15km
Mielellään ei koiria mukaan

(alueella talon omia koiria ja muita kotieläimiä)
Lisätietoja:
Kai Juvonen
Kyröskoski
040 5887325
racingrabbit@saunalahti.fi
Voihan nenä. Samana viikonloppuna on kansainvälinen Saappitamaaminen, ja juuri lauantaina on vieraille avoin kokoontuminen Nokialla. Koitan kuitenkin päästä iltapäivällä tännekin, eli ensin Saapilla Nokian toiselle laidalle, sitten kotiin vaihtamaan autoon ja Rabbit Ranchille roveroimaan

"Pääsen" viikonlopuksi töihin joten tulen lauaintaina paikalle vasta kahden jälkeen.
Paikkoja järjestelty ja omaa kalustoa/myytävää tuotu varastosta esille
![[Image: _small.jpg]](http://racingrabbit.galleria.fi/kuvat/Rover%20Meeting%206.8%202011/PICT5488.JPG/_small.jpg)
Kiitokset isännälle, vaikka vaan poikkesimmekin pikaisesti. Alkoi kartturia vähän jo reissaaminen väsyttämään

Olin ainoa matala-roveroitsija paikalla. Yksi MG oli myös, muut Land/Range Rovereita.
Mennessä ja tullessa ajelimme pieniä mutkateitä, ja nyt on SD1:n koneessa riittävästi voimaa noilla mukavasti liikkumiseen. Alusta on kyllä vähän vetelä, mutta tästä huolimatta pitkällä akselivälillä oleva auto kulkee melko mukavasti

Kuvia tuli otettua huomattavasti vähemmän kun tuli tällä kertaa ajettua enemmän...
Linkki parhaimmistoon on tässä:
https://picasaweb.google.com/Andy.Bjorkw...anch060811
Tässä päivän loppuhuipennus, eli Kaitsun Kanto!
Kuvat Kaitsun mutarännitempauksesta tulevat toiseen kansioon kunhan koira on ensin saanut ruokaa...
Sipoon huligaanit kiittää taas kerran mukavasta päivästä Aikuisten Poikien Teemapuistossa!!!
Andy
moi!
Komia se punaanen 110! tdi vai td5? "pakko" saada raadon tilalle uus menopeli! LÄÄÄH!
//Janne
TD5... On se kyllä hieno...
Andy
Olisikohan mahdollista saada kuvaa joka otettiin kun oltiin tulossa mäkeä alas (oranssi Range), voin laittaa YV:llä sposti osoitteeni.
Kiitokset isäntäväellä mukavasta tapahtumasta!!
Se tais olla Sami joka otti sun autosta kuvia eikä hän on (vielä) palstan jäsen. Täytyypi soittaa sille tänään ja välittää terveiset.
Andy
Kiitoksia Kaitsulle minunkin puolestani mukavasta tapahtumapäivästä!
Minulta löytyy ainakin yksi kuva oranssista Rangesta tulossa kivikkoista mäkeä alas.
Haluatko sen mieluiten yksityisesti vai julkiseen levitykseen?
Kiitoksia osallistuneille talon väenkin puolesta!
Ajoreitit oli kasvaneet pitkää heinää umpeen (ajettu viimeksi pääsiäisenä),ja ajamiseen tuli hieman haastetta piilossa olleiden kivien ja kantojen takia.
Hallin takarinne jäi taas valloittamatta,vaikka Allu rauhallisesti pidolla ajaen todella ylös nousikin.Sitten Defen takaperän tasauspyörästö antautui kiviportaaseen luistoneston hieman ehkä avittamana.Nyt on kuulema sitten sopiva tilaisuus asentaa ARB-lukko taka-akselille.
Kiitoksia minunkin puolesta!
Racingrabbit Wrote:Hallin takarinne jäi taas valloittamatta,vaikka Allu rauhallisesti pidolla ajaen todella ylös nousikin.Sitten Defen takaperän tasauspyörästö antautui kiviportaaseen luistoneston hieman ehkä avittamana.Nyt on kuulema sitten sopiva tilaisuus asentaa ARB-lukko taka-akselille.
Eilen unohdin mainita, että ei taida riittää pelkkä ARB:n asennus. Taitaa mennä pinioni ja lautaspyöräkin vaihtoon jos samaan perään meinaa ne asentaa. Itsellä on tallilla tälläkin hetkellä yksi perä josta on lautaspyörästä ja pinionista lähtenyt hampaista palasia, kun on pikkurattaat hajonneet ja/tai tappi katkennut.
maddis Wrote:Eilen unohdin mainita, että ei taida riittää pelkkä ARB:n asennus. Taitaa mennä pinioni ja lautaspyöräkin vaihtoon jos samaan perään meinaa ne asentaa. Itsellä on tallilla tälläkin hetkellä yksi perä josta on lautaspyörästä ja pinionista lähtenyt hampaista palasia, kun on pikkurattaat hajonneet ja/tai tappi katkennut.
Sen näkee sitten kun Allu saa perän auki.
Ristitappi näytti putken päästä katsottuna ehjältä,joten veikkaan tasauspyörästön rattaan halkeamista.
Allu otti takakardaanin ja vetarit irti ennenkuin läksi kotimatkalle,joten ajaminen ei ainkaan enää lisää sitä rikkonut
maddis Wrote:Itsellä on tallilla tälläkin hetkellä yksi perä josta on lautaspyörästä ja pinionista lähtenyt hampaista palasia, kun on pikkurattaat hajonneet ja/tai tappi katkennut.
Ompas tutun kuulonen tapaus :wink:
Tossa kuva siitä miten sille kävi..
http://roverfriends.fi/foorumi/viewtopic...c&start=15
Mullakin oli töitä, niin en päässy tulemaan, mutta säilypähän auto ehjänä.
Velar Wrote:maddis Wrote:Itsellä on tallilla tälläkin hetkellä yksi perä josta on lautaspyörästä ja pinionista lähtenyt hampaista palasia, kun on pikkurattaat hajonneet ja/tai tappi katkennut.
Ompas tutun kuulonen tapaus :wink:
Tutun kuuloinen ehkä, mutta ei kuitenkaan ole tuo tapaus mihin viittaat.

Voi laittaa ihan julkiseen levitykseen kuvat.
Kuvat löytyy tuolta laittamani offipalstan linkin takaa.
Puskurinkin sain puolivalmiiksi ennen sateen alkua - päädyt ja alatuet jäi vielä tekemättä. Kuva tekeleestä samassa kansiossa.
Kiitokset hienosta tapaamisesta. Aika vähän oli tosiaan muita brittiautoja. Ehkä ensiviikolla Tammelassa näkyy enemmän. Ebay ja Autotrader on katseltu tarkaan mitä kivaa voisi ensikesänä voisi tuoda suomeen...

Tulipa siitä nätti..!
Löytyisiköhän tolle osalla varaosanumeroa....
Andy
Hieno on korjaus.
Oliko lautasratas ja/tai pinionin ratas ottanut itseensä?
No nyt kestää vetarit varmasti... 8)
Niin siis mitä sieltä muuttui konesalaatiksi?
Tiärättekö millä pitää hulluja jännityksessä...

No sen verran helpotan tiedonjanoa tässä vaiheessa että tasauspyörästön rattaat näytti olevan hieman kiilloittuneet :wink:
ennen joulua tulee kuntoon