Tuli tässä päivänä muutamana selattua arkistoja ja löytyi valokuva-albumi 70-luvun alkupuolelta. Eräässä kesällä -73 napatussa kuvassa istuu silloin 2,5 vuotias "taikuri-itse" 8 kuukautta aiemmin perheesen tulleen RRC:n ratin takana. Kyseisellä sotaratsulla matkattiin 70- ja 80-luku monet reissut ja tulipa harjoiteltua ajotaitokin moisella. Ajokortin kun taskuunsa sai, niin ensimmäiset ajot -ei-niin-suljetulla- alueella ajettiin em. vaunulla.
Sitten tiet erkanivat ja ensimmäinen oma konsernin tuote (-73 RRC) hankittiin -97, joka sai uuden kodin toisaalla vuonna 2000.
Sen jälkeen kotiutui vuonna 2001 -83 RRC ja joka majailee edelleen pihassa.
Vuonna 2005 pihaan ajettiin -83 SD (josta juttua toisaalla ja joka taasen seisoo tallissa).
Viimeisimpänä on nyt kotiutunut -90 RRC tuossa hetki ennen viime joulua.
Niin, tämä on vähän ollut tämmöistä -lifetime-puuhastelua :oops:
32 v ja 75 vuodelta -00 tuli perheeseen -05
Innostus Rovereihin iski joskus pikku tappina kun katseli Taisteluparia ja muita laatusarjoja telkkarista.
Nuoruus ja hulluus, vanhuus ja raivohulluus. Tähän luotan.
Ikää on 43 v tällä hetkellä mittarissa ja kuten ajoneuvoissa sitä tulee kokoajan lisää. Jo lapsena tuli ihailtua erään lääkärin sinistä P6 V8 mallia ja muistan myös ihailleen Kokkolan palolaitoksen upouutta Range Roveria silloin kauan sitten. Taudin kuvaan on kuulunut joskus esiteininä haaveilu, että olishan se hienoa jos olisi tuollainen SD1 auto ja sehän sitten toteutui vuonna 1995 ja siitä se lopulta alkoi... Perheessä on ollut aika helppoa taudin kanssa koska vaimolla on aikalailla vastaava tauti ja lapsia on tartutettu syntymästä asti. Tunnistaneet oikeat merkit jo hyvin nuoresta :wink:
Neljäkymmentä vuotta täyttyy lähivuosina. Ja kuten Armaksella, pitkälti Roverin kyydittämänä. Ensin matkustin Rangen takapenkillä vuodet 1973-1990, sitten olin viisi vuotta autotta, ja vuodet 1995-2000 taas samalla Rangella. Nyt sentään etupenkillä. 2000-luvun alussa oli uudempi Range kaverina muutaman vuoden ja vanhus ajautui kesäautoksi. Lopulta museoajoneuvoksi. Nyt suunnittelen vanhalle Rangelle arkiajoa kaihtamatonta kaveria, tod. näk. 90-luvun RRC tai Disco I. Toisaalta toinen 70-lukuinen RRC olisi kyllä kans kiva.. Ja kuten Markulla, vaimo jakaa ajatukset ja poika ei juuri muita merkkejä näe.
kohta 20 mittarissa... Joskus 3v istuin isän rangessa kuskin pukilla eka kertaa ja siitä ei ole päässyt eroon... eka oma range 14 vuotiaana (iso siskolta ostin) projektiksi vm.83 ja toi lavamalli on ollut minun omistuksessa reilun vuoden se on taas isoveljeltä ostettu... Siskon mieheltä löytyy vielä yksi range vm. 78 lavamalli sekin.
Ahosensetä Wrote:TimoV Wrote:Nörtti...
hock:
Hiukan sitä vikaa ...
T, Antti
Pakkohan sen on olla, onhan sillä testerikin!!!!
Mulla 38tiimalasinkääntöä ja syksyllä yx lisää...
Rooverit tutuksi kun Volvo-Auto otti huoltovastuun ja nakki napsahti. Napsahti kuulemma (vaimo tuossa vieressä kommentoi) PAHASTI jotakin muutakin. Meni varmaan Himoksen koulutuspäivillä LR neitsyys kun defellä ajettiin mustarinne poikittain ja kaikki muu olikin "ohhoijaata" sen jälkeen.
Tallissa RRC -91 3.9 V8 jota projektina muutetaan pikuhiljaa pitkän safarin autoksi...
http://forums.offipalsta.com/showthread.php?t=43193
Tossa vähän kuvaa ja tekstiä siitä...[/img]
ikää on 38.v lempari auto ollut aina defender,mutta rahat riittivät vain diskoon 8) .kakarana kun katsoi uutisia jostain syvältä afrikasta oli kuvassa usein defender varapyörä konepellillä ja täys neekeri poka päällä.kai se oli se viidakkomeininki joka teki vaikutuksen :wink: