30-03-2014, 10:04
Discopallon virittelemisen ohella muutaman unettoman yön jälkeen alkaa olla hahmottunut kilpa-auton rakentaminen. Suuntana on legendaariseen Dakar ralliinkin verrattu Tuareg Rally 2015 (http://www.tuareg-rallye.com/). Kipinähän lähti tuosta tiimien Lipponen ja Vuorsola seuraamisesta tänävuonna. Siellä kun näkyi muutamia sumuisten saarten tuotteitakin niin siitähän se ajatus sitten lähti.
Projekti tulee imemään paljon aikaa, rahaa ja voimaa ihan pelkästään ajoneuvon rakentamisessa. Helppo ja mukava ratkaisu olisi joko ostaa täysin vakio V8 disco 1:nen ja vaihtaa kulutusosat uusiin ja panostaa hiukan alustaan. Tai rahamiehen ratkaisu olisi ostaa Bowleri tai Tomcatti. Rahaa kun ei ole hassata yli 150 000e valmiiseen kilpuriin ja kuitenkin intoa tehdä oma rakkine olemassaolevista osista niin siihen päädytään.
Hallin nurkista löytyi pölyttymästä hyväkuntoinen RRC:n runko, oikeastaan kaksikin. Suunnitelma vahvistamiselle on suurinpiirtein kehkeytynyt ja piirtynyt paperille, täytynee kokeilla käytännössä vielä...
Mitä suurimmalla todennäköisyydellä koria tulee kannattelemaan putkikehikko, eli loppuun ruostuneet rangen korit tuosta hallin pihalta ei enää kelvanneet koristamaan. Pintapeltejä tullaan käyttämään näillä näkymin ja pidetään ulkonäköä uskollisena roverille.
Tekniikka:
Vaihtoehdot ovat auki, bensa vai diesel? Tuskin tullaan käyttämään ehtaa ja alkuperäistä englantilaista tekniikkaa, ainakaan vakiona. Uudemmat V8:t kyllä houkuttelisivat pikkusen kutiteltuna isosta rankusta tai discosta.
Voimansiirrossa olen ajatellut käyttää vakioita Disco 1:n kuoria jämäkämmillä tikuilla, hd murroksilla jne. Jonkunsortin Torsseeni voisi tulla kyseeseen lukkona.
Tällä hetkellä projekti menee kädestä suuhun meiningillä eli se raha mikä ei kulu perheeseen, käyttöautoon, taloon jne laitetaan kiinni kilpuriin. Samaten haalitaan myös sponsoreita rahoittamaan projektia sekä mahdollistamaan reilun viikon reissu Afrikkaan.
Ja kuten Siuntion TB:n sällit jo tietävät, kokki saa paikan tiimin muonittajana kilpailun aikana! Samaten henkilöt, joilla on innokkuutta, aikaa ja taitoa sekä mahdollisuus lähteä huoltoon otetaan vastaan. Toistaiseksi mennään talkoohengellä, mutta katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Mikäli jollakulla on kehityskelpoisia ideoita, vinkkejä tai ylimääräisiä laadukkaita pitkäiskuisia iskareita lisäsäiliöllä niin antaa palaa vaan!
Kuvia seuraa projektin edetessä!