01-09-2009, 05:26
Lähes kaikista vanhuksista puuttuva suodatin lämmityslaitteen ilmanotosta on ärsyttänyt jo pitkään, otin homman työjonosta ohi kun Rankku näyttänyt vähän surulliselta ajon puutteesta johtuen.
Bonuksena tuli keksittyä miksi pidempään jatkuvassa sateessa vesi löytää tiensä apparin jalkatilaan, tulee puhallinkotelosta(tämä jo aiemmin tiedossa).
Eli tätä vois varovasti suositella kaikille Talbotisteille joilta filsu tuulilasin etupuolelta puuttuu. Estää lehtien ja muun moskan kertymistä ilmanottokaukaloon. Tulevaisuuden riski ruosteongelmille vähenee kun kaukalossa ei muhi sentin kerros mätänevää vetistä lehtimassaa, myös pölysuodattimen vaihdossa puhaltimeen putoavat lehdet ja "nenät" pysyvät pois eikä niitä tarvitse imurilla sohia ahtaasta reiästä. Ja silti joku jää räpisemään puhaltimeen. Suodatinhan on ahtaassa kolosessa, ja sen päällä oleva lehtikerros rapsahtaa puhaltimeen kun suodattimen vetää ulos.
Omassa koslassa oli vieläpä apparin puoleinen tyhjennyskaivo tukossa, kiitos lehtien ja vanhan suodattimen jämien. Tätä kaivoahan ei oikein näe jos pölysuodattimen peltikansi on paikoillaan. Kaivo oli siis tukossa ja tämä aiheuttanut tulvan suodatinkotelon ympärille, pidempään jatkunut sade nostaa vedenpinnan niin korkealle että lirahtaa jostain välistä puhallinkoteloon ja sieltä kumimatolle. Aiemmin epäillyt sitä pölysuodattimen kapeaa luukkua, mutta se ei näytä vuotaneen.
Aika simppeli homma johon kannattaa varata pari tuntia aikaa jos haluaa kunnolla siivota.
Tuulilasinpyyhkijät varsineen irti. Tulppa pois ja alta 13mm mutteri auki. Varsi ei luultavasti lähde ihan paljain käsin, jos ei ole pientä ulosvetäjää niin varsi irronnee varsin helposti naputtelemalla kahdella vasaralla molemmilta puolilta yhtaikaa. Tämä löysää varren akselin kartiosta ilman väkivaltaa.
Jompi kumpi sivulista tuulilasilta irti, ruuvit oven ja karmin välissä. Kun lista on irti, pääsee vääntämään lasin alareunassa olevan listan varovasti irti.
http://forums.offipalsta.com/picture.php...reid=39044
Listojen irroituksen jälkeen pääsee käsiksi peitemuovien ruuveihin, konepelti kannattaa nostaa pystyyn niin ei ole paljoa tiellä. Tämäkin on niksnaks-homma ja taitaa olla käyttöohjekirjassakin neuvottu.
http://forums.offipalsta.com/picture.php...reid=39047
Peitemuovin päätypalat ruuveilla myöskin, kuskin puolella pitää irroittaa konepellin maadoitusjohto ja vetää se levyn läpi jos sen haluaa pois tieltä.
Myös pyyhkijänakselin iso mutteri pitää irroittaa.
Päätyjen alla on puhallinkotelot pölysuodattimineen. Jokunen pultti auki, lasinlämmityksen plugi irti ja pelti pois. Alta paljastuu pölysuodatin ja kuvasta näkeekin mikä määrä siellä on roskaa valmiina hyppäämään puhaltimeen jos niitä ei saa imuroitua tuosta postiluukusta pois.
Iso plugi irtoaa pellin korvakkesta kun ruuvarilla painaa kieltä, siististi ja ehjänä.
http://forums.offipalsta.com/picture.php...reid=39046
Pölysuodattimen poiston jälkeen vastassa on iloinen puhallin, ja vanhuksessa puhallinkotelossa sijaitseva lämpötilaanturi. (vasen puhallin)
Kuvassa on jo siivottu, mutta kotelon takana oli myöskin aimo kasa lehtiä vaanimassa. Kotelo lähtee pohjan ruuvit avaamalla.
http://forums.offipalsta.com/picture.php...reid=39048
Tässä sitten apparinpuoli joka olikin paljon murheellisempi, kuvan alalaidassa näkyvä lehtikomposti on täysin tukkeutunut vedenpoistokaivo. Vanha suodattimenjämä ritilästä ja lehtiä + muuta törkyä. Tästä kohden oli vesi mennyt sisään.
Eikä tuo kaivo ole mikään ohut rööri. :?
http://forums.offipalsta.com/picture.php...reid=39049
Lopuksi vielä kuva ritilästä jossa suodatin kuuluisi olla, omassani ei ole ollut kuin rippeet jäljellä. Tommosella rautalangalla pingotettu paikoilleen.
http://forums.offipalsta.com/picture.php...reid=39045
Semmonen hommeli, ei mitenkään hankalaa eikä vaadi erikoisia työkaluja. Tuulilasin alalistan kiinnikeklipsut saattavat rikkoutua irroituksessa.
Samalla kun paikat ovat auki, kannattaa avata ja putsata lasinlämmityksen maadoitus keskellä kaukaloa.
En ostanut originaalia LR-suodatinta vaan liimaa-leikkaa-askartelin töllin ilmanvaihtokoneeseen tarkoitetusta matosta sopivat palaset. Väri on vähän väärä(valkoinen), orkkis lienee musta/harmaa. Semmoinen pikkuseikka ei tätä poikaa häiritse, pääasia että vehkeet toimis. :roll:

(Vai meneeköhän vesi nyt ABS-purkkiin...)