Noin, aikani seikkailtuani pimeässä ja väärillä urilla, on paluu oikeiden asioiden pariin suoritettu.
Safari van
Untitled
Tuommoinen tuli tänään hommattua ja nyt sitten voi taas keskittyä olennaiseen. Jotain muutoksia tähänkin tulee tehtyä, mutta nyt nautitaan hetki tuollaisena... 8)
Nyt kun tuota on viikonlopun ihmetellyt, niin työlista rupeaa selviämään. Tätä on jo aiemmin rakennettu fiksusti, eli itselle on jäänyt lähinnä auton suuntaaminen omaan käyttöön sopivaksi.
To Do:
-Rengastuksen vaihto maltillisemmaksi, tosin nuo jätetään metsäpuuhia varten hyllyyn. HANKITTU
-Navigointivehkeet paikalleen. TEHTY
-Lisävalaistusta ulos OSITTAIN TEHTY
-Lisävalaistusta sisään
-Takaoveen taitettava hylly, vaikka ruuanlaittopuuhia varten.
-Takaoven maalaaminen samalla värillä muun auton kanssa.
-Ovien taakse säilytyslaatikot
-Lisätankki pitkiä matkoja varten
-Jouset vaihtuu HD versioihin
-Takapalkin hitsaus
-Sisälle muutama kiinnitysverkko tavaran säilyttämistä varten
-Etujalkatilojen ja tulipellin äänieristys
Noilla päässee alkuun, huoltoja tietysti tarpeen mukaan.
EDIT: Lisäilin tuon työlistan ekaan viestiin, niin löytyy helpommin.
No täähän tuli just vähän aikaa sitten vastaan tossa Nukarilla, nostin lapaa mustasta Rangesta jos huomasit?
Taustapeilissä näkyi toi takaluukun turkkilevy.
Huomasin, mutta olin niin uuden hankinnan lumoissa että jnohdin lapastella...
just hieno. tekniikka vaan tikkiin ja kovaa ajoa. ei ole liian kiiltävä eikä siisti.
Pata Wrote:-Lisävalaistusta sisään
Minä liimailin Bilteman led-nauhaa kattoon. Kolme pätkää ohjaamoon (keskelle yksi ja molemmille sivuille) ja kaksi pitkää pätkää takatilaan. Antavat tosi hyvin valoa eivätkä kuluta paljoa sähköä.
Jontte
Ei päivää, ettei jotain saisi aikaiseksi.
Navigation
Uskollinen Garmin 276C löysi paikkansa kojelaudasta ja sähköt tuli viriteltyä kiinteiksi. Lisäantenni pitää vielä laittaa tilaukseen, kun vanha on hukkunut jonnekkin.
Kiinteän LA-puhelimen hankinta autoon kummittelee mielessä. Noista vehkeistä ei ole mitään hajua, niin kysytäänkin neuvoa. Eli minkälainen kapistus ja minkälainen antenni. Mitä kaikkea pitää asennuksessa huomioida? Ilmeisesti antenni katolle? Tarvitseeko antennin ja itse laitteen lisäksi jotain muita ihmeellisyyksiä?
Tulipa myös puuhasteltua, katolla olevat lisäpitkät vaihtui ledeihin ja vararengastakin tuli soviteltua konepellille.
Uusi lelu! 
Aika pienen näköinen vararengas

, tossahan oli muistaakseni truetrack lukot akseleissa, oisko varmempi olla samaa kokoa varakumeskin jos pitkään joutuu ajelemaan.... :roll:
Joo, pienihän tuo on, mutta aina on kiva fiilistellä...

Totta, truetrakit edessä ja takana. Jos isomman varapyörän laittaa, niin rupeaa näkyvyys kärsimään normiliikenteessä. Safarit on sitten erikseen.
Onnea hankinnasta vielä tätäkin kautta!
Täytyy sanoa, että kyllä on iso koukulla ja kattotelineellä varustettu auto taas helpottanut elämää. Viimeisen kolmen päivän aikana on kiikutettu yksi keittiö, iso lasinen suihkukaappi ja kohtuullinen nippu seinän teko tarpeita.
Tänään tuli tilattua nippu Cooperin Discoverer STT renkaita ja niille passelit vanteet. Maxit siirretään hyllyyn odottelemaan Hiipinää.
Pata Wrote:Tänään tuli tilattua nippu Cooperin Discoverer STT renkaita ja niille passelit vanteet.
Minkä kokoiset renkaat ja vanteet hankit?
Wolffit vanteiksi ja 235/85 renkaiksi.
Sikaosaston säilytystilojen pohdintaa.
Tekisikö kuvan mukaisen ratkaisun, siten että levyyn muutama avattava luukku. Vai nostaisiko tason tuohon niskatukien alapuoelelle tulevan levyn päälle. Keskelle sitten syvät lokerot ja reunoihin matalammat. Näin saisi 1-2 hengen nukkumista varten asiallisen laverin ja tavarat voisi sijoitella tiettyihin niille suunniteltuihin paikkoihin, eikä niitä tarvitsisi haeskella pitkin autoa.
Ideat, ehdotukset ja kommentit ovat tervetulleita.
Antenniasiaa...
Tilaa esim eBay.co.uk esim isolla alajousella varustettu metallipiiska ja sille sivukiinnitysjalka. Asenna johonkin takaoven yläpuolelle. Halpa, tehokas, korkealla paikalla ja kuitenkin poissa kattotelineen tieltä. Korkeudella ei tosin ole suurta merkitystä ja siksi tulen asentamaan omani oikeaan etulokkariin ilmanoton ETUpuolelle. Siinä antennilla on tilaa "nähdä" ympärilleen ja toimia optimaalisesti.
Pata Wrote:Tekisikö kuvan mukaisen ratkaisun, siten että levyyn muutama avattava luukku.
Mulla aikanaan pätkädefessä oli tollanen ylöspäin aukeava luukku. Muuten kätevä, mutta venäjän tullissa kun piti avata ja näyttää mitä se sisälsi, niin piti kaikki sen päällä olevat roippeet nostella maahan että sai luukun auki. Huono ratkaisu. Paljon parempi on taakse liukuva vetolaatikko tai pari, jotka saa vedettyä ulos vaikka muu osasto olis kattoon asti täynnä roipetta.
Tänään tuli kahvitteluilla mietittyä tuota punkka asiaa. Kaitsu ehdotti seinää vasten taitettavia lavereita. Ideaa kehittelin ja sellaiset tulee varmaan tehtyä. Putkikehikko, mikä saranoidaan toisesta laidasta seinään ja toinen laita laitetaan roikkumaan kattoon kiinnitetyn hihnan varaan. Kehikon sisään pingotetaan vahva kangas/verkko minkä päälle voi sitten kellahtaa unille.
Näin voi ottaa käyttöön vain toisen tai molemmat. Ja niiden alle voi pakata mitä vaan ja miten vaan. Vaatinee vähintään prototyypin rakentamisen. 8)
Pata Wrote:Tänään tuli kahvitteluilla mietittyä tuota punkka asiaa. Kaitsu ehdotti seinää vasten taitettavia lavereita. Ideaa kehittelin ja sellaiset tulee varmaan tehtyä. Putkikehikko, mikä saranoidaan toisesta laidasta seinään ja toinen laita laitetaan roikkumaan kattoon kiinnitetyn hihnan varaan. Kehikon sisään pingotetaan vahva kangas/verkko minkä päälle voi sitten kellahtaa unille.
Näin voi ottaa käyttöön vain toisen tai molemmat. Ja niiden alle voi pakata mitä vaan ja miten vaan. Vaatinee vähintään prototyypin rakentamisen. 8)
Henkilöautossa hyvä idea mut ei pakettiautossa.
Jossain volvoissa oon nähnyt kans bunkkaratkaisun, jossa tuhti vanerilevy on vedetty taljoilla kattoon kun ei ole käytössä, ja laskettu sitten tukien varaan bunkkaamista varten. Tiedä sitten mahtuisko jotenkin defeen.
-NewJuhani- Wrote:Pata Wrote:Tänään tuli kahvitteluilla mietittyä tuota punkka asiaa. Kaitsu ehdotti seinää vasten taitettavia lavereita. Ideaa kehittelin ja sellaiset tulee varmaan tehtyä. Putkikehikko, mikä saranoidaan toisesta laidasta seinään ja toinen laita laitetaan roikkumaan kattoon kiinnitetyn hihnan varaan. Kehikon sisään pingotetaan vahva kangas/verkko minkä päälle voi sitten kellahtaa unille.
Näin voi ottaa käyttöön vain toisen tai molemmat. Ja niiden alle voi pakata mitä vaan ja miten vaan. Vaatinee vähintään prototyypin rakentamisen. 8)
Henkilöautossa hyvä idea mut ei pakettiautossa.
Meinaat, että luokitellaan istuimeksi? Voihan tuon kehikon tehdä myös nopeasti kasattavaksi ja mukana kulkeekin pari kankaanpalaa ja nippu putkenpätkiä. Seinään vaan sopivalle korkeudelle koukut valmiiksi ja kun aika on, kehikko nippuun ja paikalleen.
Lisää mukavuutta hommaan huomattavasti, kun mitoittaa makuulaverin siten, että sängyssä pystyy istumaan suorassa. On aika mittava juttu jos yhtään useampaa yötä aikoo bunkata autossa.
Täyspitkä laveri ei ainakaan kiinteänä ole mun mielestä hyvä idea, about 50-50 splitti on käytännöllisempi, koska auton takaosan saa silloin hiukan monipuolisemmin käytettävän irtoroinan ja laatikoiden ym kuljetukseen, ja se toimii myös työtasona tms. pikastopeilla ja leirissä.
Itselle tärkeä uudistus joka tulee omassa vanerihässäkkä vol.2

sa on mahdollisuus istua auton sisällä takaoven vieressä kylki menosuuntaa kohti, vastapäätä pieni hyllykkö/taso, jotta simppelit kokkaukset onnistuu myös auton sisällä. Nopeilla siirtymillä p....assa kelissä säästää hermoja ihan hillittömästi.
Muissa autoissa ei oikein onnistu, mutta Defenderin kori on sisäkorkeudeltaan niin hyvä, että homma toimii, ainakin jos on tälläinen 173cm kääpiö.
Joku tämäntyyppinen voisi myös olla aika rock.
Hyviä pointteja HNT:ltä, taas voi painaa mietintämyssyä syvemmälle päähän. Mites jos tuon jakaisi pituus suunnassa kahteen osaan. Etumainen taso penkkien selkänöjan korkeudelle ja siitä kiinteänä tasona laatikoilla varustettuna puoleen väliin takatilaa. Sitten taaemman osan päälle sopiva tulisi taso, minkä voi tarvittaessa varastoida etummaisen kiinteän osan päällä.
Tuossahan voisi olla periaatteessa vaikka keskellä avointa tilaa ja laidoissa laatikostot, niin helpottaisi pakkausta. Täytyypä suunnitella... Yksi vaihtoehto on tietty hommata kattoteltta ja nukkua siellä, sitten jää tavaratila kokonaan rahdin kuskaamiseen.
Tässä on mitat ja kuva tuosta konepellin vararenkaan pitimestä.
Kokonaishalkaisija 200mm
Sisähalkaisija 130mm
Syvyys 65mm
Uloimipien reikien halkaisija 20mm
Keskireijän halkaisija 18mm
Reikien jako 30mm keskeltä keskelle, keskimmäinen reikä luonnollisesti keskikohdassa
Materiaalivahvuus 3mm
Ei muuta kun askartelemaan.
Pata Wrote:Tässä on mitat ja kuva tuosta konepellin vararenkaan pitimestä.
![[Image: 18602107346_99a27046fd_z.jpg]](https://c1.staticflickr.com/9/8880/18602107346_99a27046fd_z.jpg)
Kokonaishalkaisija 200mm
Sisähalkaisija 130mm
Syvyys 65mm
Uloimipien reikien halkaisija 20mm
Keskireijän halkaisija 18mm
Reikien jako 30mm keskeltä keskelle, keskimmäinen reikä luonnollisesti keskikohdassa
Materiaalivahvuus 3mm
Ei muuta kun askartelemaan.
Etsikö joku tällaista? Voin tietää erään jolla olisi Defen alkuperäinen myydä (tai ainakin oli), mutta pitää tarkistaa ens onko tallessa.....
No mullahan semmonen oli hakusessa. Siis alkuperäinen -87 malliseen sopiva?.
Defender sai uudet lenkkarit.
Kabiini hiljeni mukavasti ja nyt tuntuu auto jopa rullaavan.
ja lenkkareiden koko on nyt? 235?
235/85r16 tarvike wolffeilla. Kivan pehmeästi rullaa ja tosiaan meteli kabiinissa putosi huomattavasti.
Kannatan sen myssyn käyttämistä.. Itse kertaalleen sisustan rakentaneet
Ja PURKANEENA

voisin ehdottaa jotain meditointia sen sisustan suhteen.
Koska, kun sinne Askartelee p....artelee kaikkee kivaa kiinteetä...
Voi alkaa ahistaan jossain vaiheessa kun huomaa että 127 Fiat on parempi
Ja käytännöllisempi tavaran kuljetukseen.