Vuosi oli 1998. Kävimme lukiota ja hyvä kaverini oli juuri saanut ajokortin. Koulussa oli sopivasti urheilupäivä. Muutamasta vaihtoehdosta valitsimme päivän ohjelmaksi polkupyöräreissun Virkkalasta Mustion Linnan maisemiin. Aamu alkoikin sitten pikku lämmittelyllä, joka oli pyräys ensin kotoa koululle fillarilla, eli n.18km. Sieltä sitten koulun ohjaamaa toimintaa päivän verran ja se taittuikin mukavasti pyöräillen Mustiolle ja takasin.
Koulun jälkeen meillä oli kaverin kanssa jo aika kova autokuume, joten suunnitelmiemme mukaan pyöräilimme sitten katsastamaan Lohjanharjun kaikki autoliikkeet!
Tuolla reissulla poikkesimme ja katsastimme autotarjonnan autoliikkeiden edullisemmasta päästä, eli vaihtoehtoja ei ollut liikaa....oikeastaan ei kauhean montaa... Lopulta olimmekin passelisti Offroadcenterin/Laatuautojen pihalla!
Tuolla hintahaarukka oli kyllä aivan yli kaverini budjetin, mutta silmiin pisti kuitenkin tosimakea series 3 109" STW! Kaverilleni tunnusomaisesti ihan pokkana vaan pyytämään josko tuon saisi koeajaa, sen verran erikoinen ja räyhäkkä peli kun vaikutti olevan! No, autoliikkeen omistaja katsoi meitä hetken ja vaikeni....vähän nihkeän oloinen oli ilmapiiri...., mutta myöntyi kuitenkin onneksemme antamaan seriesken kaverilleni koeajettavaksi!
Siitäkös riemastuttiin!
Ohjaamon vivustoja kun oltiin siinä hetki käyty läpi, oli aika. Kone tulille ja eikun matkaan!
Ajoimme pikku lenkin Lohjanharjua kulkevaa tietä pitkin kohti Nummelaa, mutta käännyimme aika äkkiä oikealle pienemmälle tielle. Ihmeteltiin siinä kulkupelimme olemusta, ja tottakai kaverini yllättäen keksi että pitäähän tuota nyt vähän maastonpuolellakin kokeilla....!!! No onneksi ei sentään ihan suoraan suohon sitä viety, mutta äkkiäkös siitä löytyi kuitenkin tieltä poikkeava helpohko polku ajettavaksi.... Muistelisin että tuossa kohtaa olisimme arponeet noita vaihdekeppejä ja pähkäilleet miten ihmeessä nelivedon saa päälle. Hidas puoli löytyi, joten ei muutakun sukellus offin maailmaan! Pikkunen risuja kasvava oikotiehän tuo oli metsän läpi jonkin hallin pihaan, mistä sitten aika äkkiä hakeuduimme isommalle tielle ja poistuimme paikalta. Olisikohan tuolta hallista saattanut joku tulla meille jopa äkäsesti viittoilemaan..... Paluumatka hitaalla nelivedolla oli vähän hidasta , mutta pääsimme takasin Offroadcenterin pihaan! Kaikki hyvin, ei vaurioita ja todella hienoa elämystä rikkaampana! Hymy korvissa polkupyörällä sitten takasin kotia kohti autoista haaveillen....Vähän päälle 100km siinä tuli sinäpäivänä mankeloitua....
Kaverini meni sitten ja osti itselleen ruskean värisen läpimädän Volvo 245
en... On muuten vieläkin tallessa!
Eräs naispuolinen luokkakaveri totesi minulle silloin: "Kalle...Jos ostat ruskean värisen auton, niin et varmasti löydä ittelles tyttöystävää....! " ?
Syntymäpäiväni lähestyi puolisen vuotta myöhemmin. Inssi samoin.
Sain käsiini jostakin 3 viikkoa vanhan Keltainen Pörssi-lehden. Siihen aikaan, -aikana ennen Internettiä-, oli tapana kuolata kaikenmoisia auto-aarteita juuri noista lehdistä. Pläräsin tuota kovasi kannesta kanteen miettien mistä mahtais löytyä sopiva ajokki... Land Rover kohtaa lehdestä tuli silmäiltyä jostain syystä erityisen tarkkaan.....Olin aivan selvästi saanut vakavan tartunnan!
Budjetti oli maks noin 18000mk. Lehdessä oli muistaakseni ehkä vajaan tusinan verran mielenkiintoisia Lantikoita vaihtoehtoina. Muistan miten kuolasin erityisesti sitä yhtä 109" STW:tä, mikä oli nostettu Unimogin rungolle! Onneksi 30000mk hontapyynti ampui kauas yli budjetin....
Keltaisen Pörssi-lehden selailu jatkuu.
Yksi ilmoitus kuitenkin osui silmään aina vaan uudestaan. Hintakin just saavutettavissa.
"Myydään land rover series 3 vm.-74 pätkä 88" diesel. 6-sylinterisellä Nissanin LD-28 dieselmoottorilla. Hp 18000€. Lahti."
Ostokriteerit oli kohillaan. Hinta, lyhyt malli ja diesel.
Mikäköhän vehje toi on? Kannattaisko , vai pitäiskö pysyä erossa....
Monen pohtimisen jälkeen yhtäkkiä äkkäsin! Serkkuni mieshän oli Land Rover harrastaja! Soitin hänelle.
Pitkän puhelun jälkeen ja myös myyjälle soittelun jälkeen sovittiin että perjantaina lähdetään Lahteen tutkailemaan kulkinetta.
Perjantaihin oli piiiiitkä aika. Ainakin siltä tuntui. Koulun jälkeen marssin Virkkalassa pankkiin ja nostin tilini tyhjäksi. Kaulalompakko oli taktisesti otettu mukaan , jotta 18000mk saisi turvallisen kuljetusalustan kauppapaikalle saakka. Jännitti ihan pirusti pyöriä Virkkalassa ja odottaa serkun miehen saapumista. Iso raha menetettäväksi, jos joku minut ryöstäisi....
Matka Lahteen sujui Classic Rangella. Tietenkin. Oltiin sovittu erään huoltoaseman pihaan treffit ja olimme ekana paikalla. Ihan pieni odottelu ja johan sieltä kurvasi pihaan tuo koomisen söpö "nysä" ruosteisine peltivanteineen pikkupyörillä varustettuna. Nokkakin vähän pystyssä.
Omistaja oli mukavan oloinen heppu. Hetki tutkittiin härveliä siinä, mutta omistaja ehdotti siirtymistä hänen tiluksilleen. Siellä oli rasvamonttu, missä voisi läpösessä tutkia auton kokonaan ympäri mukavammissa olosuhteissa kuin talvi-iltana Joulukuussa huoltoasemalla...
Motarille omistaja käskytti pätkää ihan reippaassa kylkimyyryssä pitkän matkaa kiihdytysramppia pitkin, joten ihan patalaiska tuo ei ollut. Cedrikin kutoskone kuulosti aivan pirun hyvältä.....
Maatilalla sitten ajettiin huoltohalliin sisään, ja päästiin tutkimaan minulle täysin vierasta kapistusta. Eipä ollut millään tavalla vakiona tuttu, saatikka sitten myöskään sekasikiönä Nipponin ihme konepellin alle aseteltunakaan. Pitkä tovi höpöttelyä, pällistelyä ja ihmettelyä... Kysyin sitten hetken hiljaisuuden laskeuduttua serkun mieheltä vähän neuvoa, jotta oisko tuo nyt vai eikö olis hyvä ostos? Päästiin sitten päätökseni myötä hintaan asti. 16000mk oli se maaginen summa. Kättä päälle ja nimeä paperiin! Olin ekan autoni ja vielä Lantikan omistaja!
Sori mutta en nyt malta olla pikkasen hairahtumatta tuohon LD-28 moottoriin, niin itse aikoinaan ajoin kortin Nissan Laurelilla jossa oli kyseinen moottori. Isällä oli opetusluvat ja kokonaiset 3 kertaa ajettiin kylillä ja eikun inssiin, toki olin ajellut maaseudulla jo tovin itsekseni eli auton käsittely oli jo hanskassa.
Kakkosvaiheessa vielä liukkaankelin radalla ajoin kyseisellä "laivalla" kun muilla oli kaiken näköistä pikku kinneriä.
Moottorin takia ehkä nostalgisin auto lapsuudesta mitä muistan.
Hienoa! Saa lisäillä mielellään lisäjuonteita ja kommentteja tähänkin topikkiin!
Vaimo ilmoitti minulle selkeästi kun ostin työautoksi tuon Rubínan v.2016, että sen kyytiin hän ei tule kuin pakosta! Ihan hirvee mekkala kabiinissa (200(t)di), tulee ihan pää kipeäksi! Hän tykkää Rufínasta paaaaljon enemmän, missä tämä LD-28 lymyili...
LD-28 oli tosiaan sekä Laurelissa että Cedrikissä moottorivaihtoehtoina. Hemmetin hieno kone! Yksinkertainen, selkeä (lantikan 200tdi
sä verrokiksi letkuja ja putkia sekavasti sinnetännetonne...) pomminvarma, ketjukone ja kestävä! Ainoastaan jakajapumppu on remmillä ja sen katketessa ei mitään edes hajoa! Kulutuskin hyvin maltillinen ja tehoa sopivasti alavääntöineen päivineen! Noin.10l/100km serieksessä muistelisin.
Onhan tollanen kuusmukinen pata soundeiltaankin jo makoisampi ku tavan rivinelkku.
Eka matka kotiin ja yksin konentokeskuksessa. Seurasin serkunmiehen Classicia kiltisti Helsinkiinpäin. Matkaa kun oli jo taitettu pitkä tovi, älysin yllättäen katsoa polttoainemittaria ja tajusin sen olevan aivan alaviivalla! Väläytin ajovaloja ongelman merkiksi ja ajoimme pientareelle. -Mikä hätänä?- Ei pahempaa mutta ihan kohta loppuu menovesi! Tilanne arvioitiin ja päätös koukata seuraavalle huoltoasemalle. Korson Esson pihaan päästiin... Huh! Ehti kyllä jo kovasti jännittää, kun muistelin Enon minulle aikoinaan opettaneen että dieseliä ei saa päästää loppumaan. "Muuten joutuu ilmaamaan polttoainejärjestelmän, että koneen saa taas käyntiin..."...ja sekös mahdollinen täysin vieras proseduuri pelotti!
Huoltoaseman pihalla sitten ihmettelin että mitäköhän tuonne tankkiin mennee rahaa? No ei muuta kun tankkaamaan. Kuitti on muuten vieläkin tallessa! Diesel maksoi Joulukuussa 1998 Korsossa 3.86mk!!! Eli Euroissa noin 0.65€/litra!!!
Huoltoaseman pihalle serkun kaveri oli tullut pällistelemään miten tuo LD-28 kone oli naitettu lantikan laatikkoon. Pitkän linjan Lantikkaharrastajana/ Offroadcenterissä korjaajana työskentelevänä hän katseli tovin ja lähti sitten serkkuni kanssa kotia kohti.
Soitin tässä kohtaa innoissani kotiin! Iltahan oli jo tosi pitkällä ja minulla ei ollut mitään hajua miten Korsosta löydän Siuntioon! Tai olihan minulla puhelinluettelosta revitty sen aikainen GPS, eli Helsingin/Eteläsuomen alueen hyvin suurpiirteinen kartta sentään....
Koti löytyi lopulta. En muista että tuossa olisi mitään suurempaa mutkaa matkassa ollut, mutta kotona olin vasta yöllä joskus 01.00 paikkeilla. Äiti ja isä tietysti vielä hereillä, -silmät ristissä-, kun eihän sitä voi nukkumaan mennä ennenkuin poika on kotona turvallisesti!
Kotipihalle ilmestyi heti kuutosen laulun kuultuaan päivittelevä äitimuori ja isä ihasteli tietysti silmät suurena hyvin nopeasti serieksen vieressä. Oli se vaan räyhäkkä peli!
Aamun tullen ei kyllä kauaa aamupalan syöminen kestänyt. Sää oli kauniin valkoinen ja maassa parikymmentä senttiä lunta. Pihalle ja sassiin lumiseen maisemaan tutkimaan valosan aikaan mitä tulikaan iltahämärässä ostettua!
Voi PER##LE!!!
Ensimmäinen silmäys paljasti jo julman kohtaloni.... Tankin korkki puuttui.. !
Kyllä muuten harmitti uutta nuorta auton omistajaa! Missä ihm....niinpä tietysti! Sehän jäi tietysti sinne huoltoaseman pumpun päälle tankkauksen yhteydessä! ÄH! Mitä nyt tehdään? Isä kannusti soittamaan sinne heti. Soitinkin serkunmiehelle ja pyysin josko hän tiedustelisi , onko korkkia näkynyt. Hän sentään asui Helsingin alueella ja oli lähempänä noutamaan, mikäli se sieltä löytyisi. Vähän ehkä myös jännitti nuortamiestä että miten tämmösiä juttuja itse hoidetaan....
Voi ONNENPÄIVÄÄ!!! Serkunmies sieltä piakkoin jo soittikin takasin ja kertoi korkin löytyneen! Postissa tulee.... Huh! Päivä pelastettu! Eihän minulla ollut hajuakaan tuossa vaiheessa mistä uuden sopivan olisi saanut....
Ne oli nuo autonhankinnat, suunnistamiset yms varaosien metsästämiset, hieman erilaista "aikaan ennen interwebbiä". Oli kyllä monenlaisia seikkailuja teillä tietämättömillä, huonojen paperikarttojen varassa ja lankapuhelimessa kuultujen muistikuvien mukaan suunnistaessa. Ikimuistoisia reissuja monet, eikä niitä ollut ihan vähän, käsittämättömän paljon kyllä tuli vedettyä traileria kaverin Hiacella, toisinaan jopa ihan laiillisia kuormiakin...
Bensan hinta kesällä 1992 jäi mieleen, eka tankkaus ekaan omaan autoon. 1,65mk/litra, nykyrahassa about 1,07€. Diesel oli tuolloin noin puolet bensasta... Noilla polttoaineenhinnoilla ei tarvi ihmetellä miten sitä tulikin ajettua niin paljon aikanaan. Ja vielä muutama vuosi sittenkin, kun bensa ei ollut kuin alle 1,30€ litralta, jopa ysikasi, niin ei pahaa tehnyt edes bensakasilla ajella. Sittemmin katsoivat kyllä vähän viistoon, kun pahimmillaan oli ysikasista pyyntiä 2,80€, ja sitä evästä kun tankkasi P38:n tankkiin lähemmäksi sata litraa kerralla. Kalliilta tuntui, vaikkei sillä mahdottomasti tullut vuoteen aina ajeltuakaan, mutta kyllä se muu kaikki siinä hälvensi sitä bensakulunkia. Kummallisen paljon antoi anteeksi jo pelkkä käyntiääni, ja kaikki mukavuustekijätkin...
Sain kun sainkin eilen lisättyä pari kuvaa tuonne ylemmäs! JESS! Ongelma oli puhelimen ähky....
Ja heti peltoon upotusta testaamassa..!
Oikein napalukot ja kaikki, varmasti pätevä etenijä maastossa. (jännä miten usein on saanut oikoa käsityksiä napalukkojen toiminnasta)...
(22-04-2025, 12:17 )Jasu Wrote: [ -> ]Oikein napalukot ja kaikki, varmasti pätevä etenijä maastossa. (jännä miten usein on saanut oikoa käsityksiä napalukkojen toiminnasta)...
Etenee varsinki kun on oikeen napalukot
Muistan ku joskus 90-luvun alussa oltiin yhden työkaverin kaverin mökille menossa ja sinne oli auraamaton mökkitie ja 7 hengen pitkällä Pajerolla mentiin äijäkopla ja auto oli täyteen pakattu.
Sitten tämä kuski uudenkarheaa Naperoaan esitteli kun päästiin mökkitielle, että tällä kyllä päästään mökin pihaan ja se iso ylämäki,
kun laitetaan neliveto kepistä ens päälle. Ja sitten jos on oikeen haastava, ni laitetaan lisäksi vielä napalukot lock asentoon, niiin sitten kyllä menee jo pahemmastakin paikasta.
Tuo kuva on aika alkuajoilta. Alla kesärenkaat 7.50R16 Michelin XM+S4. Eturenkaat "orkkis", takarenkaat pinnattu samalla kuviolla. Fairey-vapaanavat.
Tarina kuvan takana menee näin:
Olin aikoinaan Enon maatilalla kesätöissä 8 kesää. Maailman parasta aikaa!!! Jos olis keksitty aikakone....noniin... asiaan. Kuva on eräältä keväältä, oisko 1999?
Vappua vietettiin ja taisi siinä yhdellä sun toisella muutama sihijuoma maistua vappuaattona.... Seuraavana päivänä olo sitten saattoi olla hieman kankea.
Eno sai idean: " Mennäs Kallu kokeilemaa mihi lantikal pääsee..."
Tuumasta toimeen ja suora kutonen tulille! Ajettiin suoraan päärakennuksen viereiselle pellolle, neliveto päälle ja aloitettiin hyökkäys pellon yli.
Homma rokkas varsin hyvin pellon reunoilla, mitkä oli muistaakseni pöyhitty vain kultivaattorilla. Nou hätä, nelivedolla etenee oikeen iloisesti....kunnes....ajettiin pellon keskustaa kohti ja ylitettiin raja missä maan muokkaus olikin tehty kyntöauralla ja äkeellä.... Yhtäkkiä alkoi vauhti hidastumaan kaasupolkimen asennosta huolimatta ja koneen karjuntakaan ei auttanut. Meno pysähtyi... Äääk! Pakki päälle ja hanaa! Pääsin liikkeelle ja menoa riitti pari metriä....pysähtyi. Ääk!!!. Eteenpäin!
Pari metriä siinä pääsi liikkumaan ees-taas ja urat senkuin syvenivät! Eno sanoi:" Toppaas sihe!" Minä tottelin. Mitä nyt??? "Haetaas vähä kuuseoksii renkaa alle". "Ei pirä kaivaa yhtää enemp, muute täytyy hakee Valmetti"-Eno totesi...
No , tein työtä käskettyä ja harvensin pihakuusen alaoksia ison pinon vietäväksi pyörien kaivamiin uriin. Sitten ohjaamoon ja pakki päälle. "Älä si himmaa yhtää enneku oot pihal saakka", -neuvoi Eno kokemuksen syvällä rintaäänellä. Ihme ja kumma! Kuusenoksat antoi komeasti pitoa pyöriin ja lappu lattiassa peruutin pihalle saakka! EKA JUMITUKSENI IKINÄ ,ja siitä selvittiin! Hienoa! Kyllä muuten Adrenaliini virtasi!!! Mies ihan tärisi!
Tarina Offikärpäsen puremasta jatkuu! Niinhän siinä tietysti pääsi heti ekoista maastoajokerroista käymään...!
En muista oliko enää samana päivänä vai seuraavana, mutta jotenkin jäi päälle tuo maastoajelun harjouttelukipinä....
Pöräytin serieksen käyntiin työpäivän jälkeen ja päätin suunnata keltasen Valmetin (700) tekemälle oikopolulle keinolammenrantaan pumppupaikalle, joka sijaitsi maatilan pihapiirin reunalla. Oikopolku oli siis nuoren vesakon läpi pellonreunasta tehty metsätie loivahkoa rinnettä ylös keinolammen reunavallin päälle.
Pihan sepeliosuudelta ohjastin kyntöpellolle ja edellisestä pellonvalloituksesta oppineena tiesin, että jos tuo on vähänkään niin lipokasta kuin edellisellä kerralla, niin vauhdilla on mentävä.
No liukasta oli! Rufína selvisi... -melkein-... pois kyntöpellolta. Viimeinen este, -eli ihan pellon reunassa ollut salakavala kyntövako-, yhdistettynä siihen traktoriuralle pieneen mäkeen nousu torppasi etenemisen. Siihen jäi. Eikä liikkunut kumpaankaan suuntaan! Yhtään. Kyllä muuten harmitti!
Ensimmäinen karu kosketus tuli tässä kohtaa siihen, miten tyhmästi auton tasauspyörästö toimii! En voinut millään käsittää miksi hemmetissä kaksi ristikkäistä pyörää vaan lepäilee auttamatta yhtään mitään, kun kaksi muuta pyörää yrittää saattaa auton pois kiipelistä! Luulin maastureita nelipyörävetoisiksi! Lisäksi päähän syttyi kiivas ostointo: Kunnon maastorenkaat on ihan pakko hankkia! Eihän nuo kuorma-autokuvioiset pidä yhtään mitään tosipaikan tullen! ...ja lukkoakselit....ja ja ja....
Serkkupoika tuli hätiin. 805 Valmetti kun pistettiin vetämään, niin Rufína siirtyi ihan kiltisi metsäuran päähän narun jatkeena. Siitä pääsikin jo sitten taas ajamisen makuun! Helpohkoa uraahan tuo oli, mutta siinä kun series kiltisti eteni, niin harmituskin sitten hieman hälveni...
Olen hieman tonkinut vintillä valokuvakasoja ja yrittänyt löytää ihan ekoja kuvia Rufínasta. Ihan ekoja/ ekan vuoden kuvia ei ole vielä tullut vastaan. Taitaa jopa olla niin että itse keskityin aluksi täysin Rufínan tutkimiseen ja isä sitten kuvasi mitä kuvasi. Täytyykin kysellä häneltä, josko löytyisi kuvia.
Ostaessa alla oli tosiaan ne ruostekuppaset ihan hirveen rivon näköset valkoiset serieksen vanhemmat vanteet 203601 tai 272309 mallia talvirenkailla. Talvirenkaat oli ärsyttävän pienet 205R16 kokoiset InsaTurbon pinnoitetut Range Roverin klassikkokuviolla Michelin X M+S244. Tykkäsin kovasti tuosta rengaskuviosta, mutta koko oli auttamatta pieni. Kesäkumit oli sentään 7.50R16 series 3:men 569690 vanteilla, joiden väri oli tuo miellyttävämpi hieman kermanvärinen Limestone 007.
Keulapala on vielä ekoina vuosina series 3-mallin.
Se kuitenkin kärsi hieman ruostevaurioista alakulmissa ja kun haltuuni ajautui perhetutun vinkistä yhdestä romukasasta ilmainen 1/3 series2A 109" pickup, otin siitä työstettäväksi "kyklooppi"-keulapalan metalliritilällä.
Alla olevissa kuvissa tuo Misukan klassikko-kumi.
Rufínan kuvissa series3 keulapalakuvassa alla jo Bfg At KO -gummit.
Talvikuvassa jo vaihdettu series2A keulapala. Talvivanteet maalattuna hieman liikaa Ruotsin väreihin... Koitin nääs maalikaupassa väriliuskoja vertailemalla päättää uuden hienon kesävanteita vastaavan vannevärin silmäarviolla....ja vähän haaveillen keltaiseksi maalatusta serieksestä mustilla yksityiskohdilla....
Kuviakuviakuvia
Yritetääns taas ...viesti puuttuu.....kuvat liian isoja tjsp..... prkl!
Joskus itekin mietin laittasko tohon SII:een kun kasaa koripeltejä, tollaset kolmossarjan loksut ja tulis noi "tuplasilmät" .
Tuli painittua asian kanssa pitkään enempi valoa jees, ulkonäkö cool, tykkään - en tykkää, sit taas tykkään, eiku ei sittenkään en tykkää.... 
Nyt viimeisin fiilis on että pelkästään se orggis set up, kakkosen maski lamppuineen laitetaan kun kasataan.
EDIT: noi pikkukuvat ku klikkaa niitä näkyy kyllä isompina
Samalla kun etsin vanhoja kuvia Rufínasta, löysin just kaksi kuvaa yhden kaverin series 2A
ta. Onhan se ulkonäöltään,- just noiden kyklooppi-lamppujen takia-, kaunis kun faan! En nyt voi tänne laittaa niitä kuvia valitettavasti, mutta netistä löytyy s2A:n keuloja vanhoilla orkkis trac-grip renkailla.
Sinuna Kaitsu jättäisin laittamatta wanhukseen 3-sarjalaisen lokarit lamppuineen....tosin hyväähän näissä aikuisten leegoissa on se että voi vaihtaa kyllä takasin jos sittenkin kaduttaa....
(26-04-2025, 04:40 )series3kalle Wrote: [ -> ]Samalla kun etsin vanhoja kuvia Rufínasta, löysin just kaksi kuvaa yhden kaverin series 2Ata. Onhan se ulkonäöltään,- just noiden kyklooppi-lamppujen takia-, kaunis kun faan! En nyt voi tänne laittaa niitä kuvia valitettavasti, mutta netistä löytyy s2A:n keuloja vanhoilla orkkis trac-grip renkailla.
Sinuna Kaitsu jättäisin laittamatta wanhukseen 3-sarjalaisen lokarit lamppuineen....tosin hyväähän näissä aikuisten leegoissa on se että voi vaihtaa kyllä takasin jos sittenkin kaduttaa....
Niin, ja onhan ne uudemmat 2A:t jo noilla "3-sarjan" lokarilampuilla, mutta grilli on vielä metallia eikä sellainen muovinen kuten kolmosessa.
Samoin kojelautakin on vielä 2-sarjan eikä muovia yms.
Maastoautoilu kiinnosti kovasti ja halu kokeilla Rufínaa oikeasti maastossa kasvoi. Vähän kyllä jännitti, koska tiedostin vaaran jäädä kiinni. Mitä teen jos jäänkin kiinni? Kokemusta oli tässä vaiheessa todella vähän ja pelastuskalusto aika olematonta...lapio, kirves ja isän halpa liianpieni käsitalja. Tha'ts about it. Mietin kovin missä pääsisi ja uskaltaisi vähän kokeilla, muuallakin kuin pienillä mäkisillä helpoilla mökkiteillä.
Keksin sitten eräänä päivänä että voisinhan vähän käydä kokeilemassa voimalinjojen alla vanhempieni lähellä! Hyvä idea! Lupiakaan ei tarvii kysyä keltään ajattelin. Siellä oli tietysti vaihtelevan haastava huoltoura, mitä pitkin linjoja saatettiin käydä tarkastamassa ja korjaamassa.
Tuumasta toimeen!
Vapaanapojen toiminta oli onneksi jo tiedossa ja ne lukitsin ajoissa. Siitä sitten vaan linjojen alle ja eteenpäin. Onneksi oli ollut aika kuivaa joten offireissu eteni aika mallikkaasti! Kallion nyppylöitä kierrellen reitti kulki ylös ja alas. Ajolinjojen ja alustan tutkailua,- varovainen ja tarkka luonne kun on-. Rufínassahan oli tuohon aikaan vielä ihan vakio alusta paksuine jousipakkoineen. Taisi olla edessä 11 lehteä ja takana 9. Alla oli nuo kaposet edellä mainitut Misukat 7.50R16 koossa.
Eteen tulikin sitten ensimmäinen kunnon vesilammikko! Pysähdyin sitä tutkailemaan. Se oli ehkä noin 20m pitkä kahden kallionyppylän väliin jäänyt loiva kuoppa, mihin vettä oli kertynyt. Epäröin. Koitin tuota tutkia saappaat jalassa kävellen ja lapiolla tökkien. Sitten rohkaisin mieleni! Ei muuta kun yli vaan. Ajelin suht hitaasti uria pitkin lammikkoon ja Rufína eteni ihan mallikkaasti jonkinmatkaa, kunnes vauhti alkoi hidastumaan pyörien sutiessa aina vaan enemmän...Ei Hittolainen! Siihen pysähtyi! Tämän tilanteen minä tiedänkin jo! Äkkiä pakki päälle! Kaasu pohjaan ja takaperin. Pääsin vähän matkaa. Hyvin tuttua... Eteenpäin kakkosvaihteella ja hieman enempi kaasua antaen. Sama juttu. Sitten päätin että taakseppäin pikkupuoli oli liian hidas, joten iso puoli päälle ja pakkia reippaalla kaasulla. Nyt ei oikeen edennyt yhtään niin hyvin kuin pikkupuolella hitaasti, kunnes tajusin mikä pielessä! Onneksi olin tutkinut nelivetovipuja ennakkoon oikein ajatuksella ja tajusin onneksi hätätilanteessakin että pelkkä takavetohan menee päälle, jos aluevaihtajan siirtää pikkupuolelta isolle! Keltainen "paniikki-nappula" oli siis lyötävä pohjaan. Hyvä. Nyt oli taas neliveto ja isolla puolella. Sitten uusi yritys ja kaasu pohjaan pakilla! Rufína lähti liikkeelle ja vimmatusti sutien nousi meeeelkein takaperin pois pinteestä! Siitä rohkaistuin heti sen verran paljon, että pistin pikkupuolen kolmosen pesään. Päätin vielä kokeilla kunnon hapella lutakosta läpi. Tilannekatsaus ja tarkka suunnitelma, jonka jälkeen uusi hyökkäys vesirännissä eteenpäin rapa roiskuen ja Misukat sutien. Vauhdilla mentiin ja läpi asti vaikka vauhti uhkaavasti hidastuikin juuri viime metrillä! Eka kunnon haaste ylitetty jumimatta! Jesss!
Offiseikkailu jaktui. Maasto oli vaihtelevaa , sellaista pääasiassa missä etenee vain ihan oikea maasoauto. Kallionousua ja laskua, pieniä rappuja hiekkapäällysteellä, välillä vähän mutaakin ja paljon uria ei suuntiin.
Rufínan ohjaamoon kantautui uusi ääni. Ajelin vähän matkaa ja aina epätasainen maasto aiheutti kummaa raapimis/narahdus/ kahnaus ääntä. "Mikä ihme nyt pitää ääntä???"" Pysähdyin ja menin ulos päällistelemään.
Tovin siinä pyörin ja ihmettelin. Sitten selkis.
No voi v###u. Wanha etujousihan ilmoitti siellä selvästi olemassaolostaan ja tyytymättömyydestä yhtäkkiseen offiharrastuksen aloittamiseen. Norra poikki, eli se tärkein ylin jousenlehti. Se oli han selvästi poikki jousipakan kiinnipitotallan juuresta ja katkennut pää oli noussut mutkalle akseliputken takapuolelle ylös pystyyn merkiksi suuttumuksestaan. Onneksi oli poikki heti etuakselin takaa ja jousipakka toimi ajossa muuten vielä "normaalisti"
Opiskelin Turussa vuosituhannen alussa. Kävin armeijan ennen sitä Tammisaaressa ja siellä ollessani puolitutustuin erääseen inttikaveriin samassa komppaniassa.
Törmäsin häneen sitten sattumalta vuotta myöhemmin opiskeluaikana Turussa ja vaihdettiin muutama sananen kuulumisia! Hänellä oli kämppä, mutta vähän etsimässä siihen kämppistä kun tilaa oli ja kaipasi kulujen jakajaa. Kävin samana iltana kattomassa kämppää ja ilmotin että mikä jottei.
Eipä siinä kauhean kauan tainnut mennä ennenkuin selvisi että meillä molemmilla on vanha series 3:nen ja Lantikat kiinnostaa!!! Mulla 88" ja hänellä 109" !
Jousiongelma vaivasi. Onneksi nuorella miehellä oli kesät aina täynnä töitä, joten aloin selvitellä uusien jousien hankkimista. Internet oli kasvuiässä ja en nyt muista löysinkö sieltä Paddock & Craddock osapuljut, vai kämppiksen eroottisia Land Rover Monthly lehtisiä selaillessa...
Elettiin Markka/Euro muunnosaikaa. Päätin sitten että kun tilillä kerta oli riittävästi rahaa, ostaisin uudet Paraabelijouset, U-pultit ja Polybush puslasarjan samalla. Ongelma vaan pyöri mielessä että miten ihmeessä nuo mahdan saada rahdattua Englannista Suomeen. Eipä tuo onneksi ollutkaan ongelma, kun selvisi että kämppikseni isä oli lentokapteeni ja rahti tulisi näppärästi hänen kauttaan järkkäillen! En tiedä oliko nuo jousipakat Finnairin ohjaamossa pinossa vai miten homma junailtiin, mutta sain ilmoituksen aika piakkoin kesälomalla/töissä ollessani että jouset saa hakea!
Palkkapäivän muistan elävästi, kun käteeni sain kaksi 500€ seteliä. Ne sujahti lompakkoon ja eikun menoks! Jouset maksoi silloin puslineen jotain 740€ paikkeillä, mikäli en väärin muista. Aika outo fiilis kun kahdella rahalappusella tein kaupat. Onneksi lentokapteenilla oli kotona ilmeisesti nippu seteleitä, kun vaihtorahatkin sain muitta mutkitta! Loistavaa! Sitten vaan innolla Enolle takasin kesähommiin ja iltapuhteiksi jousenvaihtoa suunnittelemaan!
Aikajärjestys nyt hieman heittää näissä turinoissa, mutta tarinat sentään täsmää!
Muistan ekan talven kun olin vielä lukiossa Virkkalassa. Koulun pihalla oli tietty parkkipaikka, mihin lukiolaiset voi pydäköidä kulkuneuvonsa. Maa oli eräänä aamuna mukavan valkea, kun olin matkalla Rufínalla kouluun. Lunta oli noin 15-20cm. Hetken päähänpistosta keksin että voisinhan tietty oikasta loppupätkän "maastoreittiä" koulun parkkipaikalle, kun normaalistihan reitti muodosti loppupäässä U-koukun kiertäessään hiekkakuoppaan tehdyn urheilukentän. Tuonne kuoppaan alashan kulki huoltotie, ja vastaavasti toiselta reunalta se nousi kävelytienä koulun "tupakkakuopan" läpi koulun pihalle.
Koukkasin ronskisti urheilukentän suuntaan huoltotielle ja kytkin nelivedon päälle jo hyvissä ajoin alamäessä. Vähän lantikalla ajaessa on AINA semmoinen pikkunen Rebel-meininki ja liikennesääntöjä pikkasen yleensä tulee venytettyä positiivisella mielellä niin , että pienimuotoinen Offi on aina sallittua kunhan ei revitellä reikä päässä ihan miten sattuu kuten joillakin offaajilla on tapana...
Mäki muuttui ylämäeksi ja vaikeustaso oli vielä aika helpohkoa tupakkakuopalle asti. Siinä kohtaa keksinkin sitten lisätä haastetta hieman usuttamalla Rufínan jyrkempään rinteeseen kahden puskan välistä, joiden takana oli pieni auran jättämä kinoskin vielä loppuhuipennuksena. Tuo olikin sitten jo pysäyttävä mäki. Pääsin autonmitan ja siihen kuopi seisahtaen nokka aika jyrkkään ylämäkeen. Koitin lähteä siitä suoraan, hieman ensin peruuttaen ja usealla muulla eri tavalla. Parhaiten muistan toimineen tyhjäkäynnillä vähän joka yrityksellä ylemmäs. Kaasuun jos vähänkään koski, niin samantien sutas kuoppiin seisahtaen. En muista montako kertaa sain usuttaa Rufínaa, -että tuostahan me nyt rohkeesti kyllä vaan mennään-, mutta lopulta mentiinkin! Se viimeinen lumikasakin ylitettiin ja siinä sitten jo vähän kutoskone karjaisikin onnistumisen merkiksi! Ihme kyllä ei tullut opettajilta mitään palautetta , mutta oppilaita tuo touhu jonkunverran vuorostaan kiinnosti!
Parkkipaikan muuten valitsin koulun pihalta AINA vähän provosoivasti jostain pöpeliköstä tai puun alta....
Katsastus-säätöjä...
Eka katsastus taisi osua Enon kesäduuneihin. Siihen aikaan katsastaa sai tietyssä väljässä aikaikkunasaa ja leimaa sai reippaasti yli vuodeksi, jos meni näytille heti kun mahdollista.
Jännitti. Olihan tuo täysin vieras uusi kokemus. Koska en ollut ikinä ennen omaa autoa katsastanut, tiedustelin Enolta sitten että mitähän kaikkea pitäis ennakkoon tehdä ja tarkistaa ennen tuota konttorilla käyntiä? Empä tarkkaa vastausta enää muista, mutta kai hän neuvoi tarkistamaan kaikki valot, töötin, nesteet, jarrut jne.
Puusepän tarkkuudella sitten rupesin tutkimaan Rufínaa alta-sisältä-päältä ja käytin ihan ison tovin tuohon hommaan.
Kävin sitten tarkkaan kaikki paikat läpi sen aikaisen tietämykseni puitteissa. Onnistuin takapyörän takaa, rungon ja renkaan välistä löytämään sen pokatun pellinkäikäleen, missä taka-akselin rajoitiremmi roikkuu. Sehän muodostaa luonnollisen leposijan möhnänkertymiselle ja niinhän siinä tietysti kävi, että sitä möhnää tonkiessa ja poispestessä meni ruuvari rungon sisään...Voi helvata! APuA! Mitäs nyt tehdään! Hitsivehkeitä ei ollut eikä niihin ollut ikinä edes vielä koskenut!
No, koska auto oli leimattava ja tuo kohta jäi vielä takapyörän taakse piiloon, päätin tehdä ronskin hätäratkaisun: Otin rungosta irronneen, noin 4cm x 4cm kokoisen ruostelaikun, ja liimasin sen mustalla sikamassalla takaisin paikalleen. Kun liimaus oli kuivunut, naamioin sen vielä ovelasti pläästimällä päälle vaseliinia ja hiekoittamalla alueen..... Täydellinen meikkaus.
Joskus 80-luvulla duunipaikalla kerrottiin legendaa, kun joku oli tiennyt tyypin, jolla oli keskellä talvea se katsastusväli, nehän perustui yleensä siihen rekisterikilven (muistaakseni viimeiseen) numeroon vielä tuohon aikaan ja oli kova pakkasjakso viikon ajan 15-20 pakkasta, oli täyttäny pehmenneitä helmakoteloja vedellä ja tilkinny vuotoja ja jäädyttäny koviksi useemman päivän ja vieny syväjäässä konttorille.
Varmuutta ei tietenkään ole, onko vaan urbaanilegenda vai ihan tositarina.
Mutta jos on, niin on siinäkin melkosta puuhastelua
Seulaa on vaikea kyllä täyttää vedellä....???
Mutta kaipa märkä sanomalehti pohjana, -joka ensin jäädytetään-, auttaa siihen...?
Siellä on sit heti aloitettu tuttu suosikkileikki: "hämää suikkalakkia"..!
Menee vähän samaan sarjaan mun Serieksen viimeisin katsastus, nykyään kun ovat kovin tarkkoja kaikenlaisista vuodoista, niin ei sanallakaan aiheesta keskusteltu. Ratkaisu oli ajaa ukkosmyräkän läpi katsastukseen, kaikkien matkalla olleiden lätäköiden kautta. Joo, tippasi vähän joka puolelta, vaan vaikea se oli tulkita mikä oli vettä ja mikä jotakin muuta...
Vähän reilummin ajettua Xm Sitikkaa leimatessa meinasi mennä vähän murheellisemmin, kun sattui tippa putoamaan suikkalakin kaulavarteen. Eikä tuntunut helpottavan kun menin kysymään pudonneen nesteen väriä, siitä olis voinu hyvinkin tunnistaa oliko kyseessä moottori- vai vaihteistoöljy, hydrauliöljy (eli samalla tehostin ja jarrut, jousituksen lisäksi) vai kiehutusneste, värit tummanruskea, punainen, vihreä ja sininen... Oli huumorintaju vähän kortilla, tuosta selvittiin vain "ympäristöhaitat" -maininnalla...
Kaikenlaista jännää on kyllä joskus saanut tehdä leiman saamiseen, varmaan kirjan saisi jo omistakin suorituksista ja jatko-osan kun kertoisi mitä kaverit olivat keksineet. Pisimmälle viety oma taitaa olla ABS-merkkivalon vilkuttelu painokytkimellä vaivihkaa vänkärin penkin ja oven välissä olevalla kytkimellä. ABS:it kyllä toimi, mutta merkkivalo oli turhan innokas...
Uskallan väittää että jos katsastusmiehet ajaisi itse lantikoilla, olis katsastushylkytilastot AIVAN eri näköisiä.
Ensinnäkin jarrujen heitot. Ei ole päivääkään että serieksen jarrut ottais just niinku pitää. Aina joku niistä on eri mieltä pysäytystehosta.
Öljyvuodot. Onko kukaan IKINÄ nähny lantikkaa(varsinkaan seriestä), mikä ei vuoda öljyä tai muuta nestettä joka hiton saumasta!
Pikkuviat. Kaikki mikä ei estä eteenpäin ajamista lasketaan pikkuviaksi..... Toiminnot senkun vähenee, mutta todella vähää niistä oikeasti tarvii.
Joo, kyllä oli mullakin hyvin lähellä että oisin jonkun aikaviivepiirin jostain hankkinut, sillon kun poolossa oikeen kunnolla Airbag-vika kiukutteli. Ei vaan rehti luonto antanut itselleni lupaa siihen kuitenkaan...Pisti aivan silmittömästi vihaksi kun sen takia ei leimaa saanut.... Toinen vaihtoehto mikä oli hyvin lähellä tuon turhan valoshown johdosta oli paaliin ajaminen.
Ensimmäisiä ryppyjä rakkaudessa.
Näissäkin aikajärjestys on vähän mitä on , mutta pääasia että erinäisistä kommelluksista, tappioista, voitoista ja korjauksista tulee tarinoitua. Yritän tosin sen verran pitää ajatuksia ja kertomuksia vähän edes järjestyksessä, että ei nyt ihan sekasin mene koko historia 1998-2025.
Ekoja perus öljynvaihtoja:
Selvittelyä mitä öljyjä mihinkin kannattaa käyttää. Vaihteisto- ja peräöljyjen tarkastelua ja vaihtoa rupesin aika alku aikoina jo miettimään. Haynesissa nyt oli jotain osviittaa aikatauluista, mutta myös tutuilta autoihmisiltä tuli kovin kaikkea kyseltyä.
Ihmettelin jo aika heti Rufínan ostetuani klonksetta voimansiirrossa, sekä sitä että käsijarru ja vaihde ykkösellä autoa pystyi työntämään noin 30cm suuntaan jos toiseeen! Kuulin että serieksen voimansiirrossa on aina väljää, joten ihan hätääntynyt en ollut.
Tuli kuitenkin aika tehdä eka öljynvaihto ja päätin vaihtaa peräöljyt vaihteistoista ja akseleista samalla. Sain lainata naapurin isännän pajaa, joka oli vanhaan navettaan muodostunut. Paljon mukavampi kuin ulkona lumessa turata.
Voin sanoa että yllätys oli kyllä todella suuri kun päästiin taka-akselin öljynvaihdon kimppuun. Tyhjennyspropun kun avasin, odotin tietysti ennakkoon tarkistamani öljymäärän valuvan iloisesti akselista ulos. Eipä tullut ihan sitä tilattua. Korkin kun vedin sivuun, tuli enimmäisenä ulos n. 2dl vettä ja pientä metallisilppua. Sen jälkeen tuli sitä odotettua öljyä, mutta määrallisesti ehkä vain 2dl! Sen jälkeen kaivelin öljyntyhjennysreijästä rautalangalla ulos mömmöä ja lisää metallihilettä.... Voi surku. Tiesin että ei nyt ihan huippukunnossa taida akselin sisukset enää olla, vaikka asiasta sen emempää vielä tietänytkään.
Naapurin isäntä rauhoitteli ja ehdotti että nyt ihan eka kannattaa huuhdella tuo murikan koti puhtaaksi. Lutrattiin muistaakseni polttoöljyä useampi litra akselin sisään ja pyöriteltiin tasauspyörästöä. Tämän jälkeen nesteet ulos ja toistettiin muutama kerta. Viimeisellä kerralla ennen uusia peräöljyjä, huuhdeltiin moottoriöljyllä.
Siinä sitten analysoitiin vaskoolia ja katseltiin hippuja. Merkit kyllä viittasivat nyt vähän siihen , -sen aiemmin todetun väljän lisäksi-, että uutta perämurikkaa saattaisi Rufína pikkuhiljaa kaivata...
Proggis axelremont:
Öljynvaihto kärsineeseen takaperään auttoi luonnollisesti sen verran mitä nyt uusi öljy ja riittävä määrä auttaa. Vähän tietty, mutta eihän sitä väljää saa pois...
Ajelumäärää tuon jälkeen en muista, mutta aika nopsaan rupesin taka-akselin aukaisua suunnittelemaan. Samalla työn alle tietysti ruostuneen taka-akselinkuoren rapsuttelu ja maalaus.
Otin koko akselin tietty irti auton alta ja pestäputsailin sen hyvin. Ihmettelyä siinä meni hetki luonnollisesti, kun ekaa kertaa tuollaisen aukaisua ryhtyy tekemään.
Vetarit irrotin ja vedin ulos. Niitä tiiraillessa ei muuta pistänyt silmään kuin splinesien jonkinasteiset ,-ei tasaiset-, ulko-ja sisäpäässä olleet kulumat.
Perämurikka seuraavaksi. Mullahan ei muuten vieläkään ole mutterimopoa käytössä, joten tuossakin tusinan(?)murikan mutterin aukomisessa kului pitkä tovi kun pultinjengatkin olleet mujun peitossa ties kuinka kauan. Lopulta kaikki mutterit oli irti ja murikkaa kampeamaan pesästään.
Voi pyhä jysäys mit sieltä löytyikään! Olin kyllä huuli pyöreänä todella pitkän tovin tutkiessani murikan turpaansaanteja. Totaalinen ihme että tuo ylipäätään toimi ja pysyi kasassa! Siellä oli kyllä niin totaalinen täyskatastrofi käynyt jossain vaiheessa edellisellä omistajalla, että tuosta murikasta tais ehjää olla enää kuori ja vetolaippa!
Edellinen omistaja oli kyllä antanut hieman isän kädestä. Ensimmäisenä silmiin pisti poikki oleva ristitappi. Tapinpuolikkaat oli lisäksi syöneet tasauspyörästön kuoren reikänsä aivan soikeaksi, ja toiseen olisi melkeen mahtunut kaksi tappia vierekkäin!!! Tasauspyörästön pikkurattaat killui siellä vähän niinkuin tuurilla vielä paikallaan aivan syötyinä. Suuri ihme oli se että tapinpätkät ei ihan mahtuneet lautaspyörän hampaiden ohi ja pois koko tasauspyörästöstä. Viis, tai oikeestaan kolmea vaille oltiin kyllä.... Tasauspyörästön kuoressa oli lisäksi hiusmurtuma. Sekä lautaspyörän että pinionon rattaiden pinnat oli entiset. Metallisilppua oli pyörinyt riittävän kauan tekemässä tuhojaan.
Kuvia saattoi olla jo jossain ketjussa, mutta kaivan nämä jostain uudestaan tähän ketjua piristämään kun ehdin....