Thread Rating:
  • 0 Vote(s) - 0 Average
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
Pikkujättiläinen
#1
Pieni alkualustus kun olen uusi foorumillanne; tämä on kuitenkin tarina projektista joka ei jostain syystä halua valmistua :evil:

Olen pienestä pitäen istunut Series Land Rovereissa, joten oli oikeastaan välttämätöntä että sellaisen joskus ostaisin. Välissä oli on ollut yli puolensataa muuta autoprojektia ja Range Rovereita mutta ei Defenderiä. Kaverilla on 75 Land Roveria Forward Controlleista Range Rover 6x4Confusediin ja niistä minulle sopivin sekä uusin Defender 90 oli seissyt tallissa viimeiset 10 vuotta, mittarissa vain n. 140tkm. Yritin useaan otteeseen ostaa auton, mutta kaupankäynti ei vain edistynyt.

Sitten eräänä iltana n. 3 vuotta sitten hän tarvitsi hinausapua, juuri samainen Land Rover piti siirtää erään Land Rover-liikkeen pihaan säilöön koska tallipaikkaa tarvittiin toiselle autolle. Pidin sitten Lantikan hytissä seuraa noin parille sadalle ikävän näköiselle hämäkille hinauksen ajan ja auto saatiin kohteeseensa. Kyseinen Land Rover-liike sijaitsi vain 200 metrin päässä silloisesta hallistani, joten en saanut sitä mielestäni kun joka kauppareissulla piti kurvata pihan kautta. Lopulta auton omistaja sitten heltyi kun hänellä oli eräs kuorma-auto kiikarissa joka oli "pakko" ostaa.

[Image: 2604149350105979787S600x600Q85.jpg]

[Image: 2396882440105979787S600x600Q85.jpg]

[Image: 2543106870105979787S600x600Q85.jpg]

[Image: 2007887890105979787S600x600Q85.jpg]

Päältäpäin likainen mutta suht ehyen oloinen Defender tarjosikin melkoisen yllätyksen kun auto pääsi lämpimään halliin yöksi. Aamulla koko auton ympärys oli täynnä vaikka minkälaista ötökkää, valtavia hämähäkkejä ja tuhansittain muurahaisia. Asiaa oli varmasti auttanut Land Rover-liikkeen pihalla ollut säilytys puun alla. Vein auton saman tien ulos ja vedin raakasti vedellä koko auton sisältä ja ulkoa vettä täyteen (monelleko autolle raaskii tehdä saman).

Kun ötököistä oli päästy eroon 99%, huomasin että korroosio metalli- ja alumiiniosien välissä vaatisi ainakin osittaista korin purkamista. Samaan aikaan oli monta muutakin projektia päällä ja näin jälkiviisaana ei olisi purkutöihin pitänyt silloin ryhtyä.

Itse purkaminen sujui nopeasti, verrattuna maastokuorma-autoprojekteihin jotka vievät moninkertaisesti aikaa. Rälläkkää tuli tosin käytettyä enemmän kuin kerran koska toiset pultit eivät yksinkertaisesti vain enää auenneet. Autoa ei kuitenkaan voi pitää missään nimessä ruosteisena, ainoastaan galvaaninen korroosio kori-osille oli aiheuttanut vahinkoa.

[Image: 2982413320105979787S600x600Q85.jpg]

[Image: 2159555510105979787S600x600Q85.jpg]

[Image: 2335486380105979787S600x600Q85.jpg]

[Image: 2152514200105979787S600x600Q85.jpg]

Auton historia on sellainen että se oli Sveitsissä kaapeliyhtiön palveluksessa kunnes tämä kaverini osti sen ja toi Saksan puolelle. Autossa oli yhä paineilmajarrujärjestelmä perävaunua varten, tosin sitä ei Saksan puolella voinut käyttää. Purin koko systeemin pois koska se söi melkoisesti maavaraa, purkamisessa olikin enemmän työtä kuin luulin koska koko kori takapäästä piti poistaa jotta ilmakompressorin pystyi irroittamaan. Testatessa kompressori oli täysin jämähtänyt joten sillä heitettiin vesilintua. Rungoltaan Defender on erittäin hyvässä kunnossa, spekseiltään auto on Heavy-Duty alustalla. Vaikka kilometrejä ei hirveästi olekaan ja mittari pitää 100% paikkansa, niin 2.5 TD on mukava savuttaja.

[Image: 2207745340105979787S600x600Q85.jpg]

[Image: 2936302740105979787S600x600Q85.jpg]

Myyjä oli rakennellut autoa sisältä jonka tuloksena miljoona ruuvia, alumiiniprofiileita ja kokolattia mattoa irroitellessa meni kokonainen päivä.

[Image: 2377409640105979787S600x600Q85.jpg]

Auto oli pakko siirtää varastotilaan joksikin aikaa koska sille ei yksinkertaisesti riittänyt aikaa. Välissä toin sen kuitenkin työhallin puolelle jotta pääsin jossain määrin projektia jatkamaan. Edellinen omistaja on aika isokokoinen joten hän oli leikannut kuljettajan penkin takaa etu-ja takatilan erottavaa aluminiia siihen malliin että päätin konvertoida sisätilat siten että tila olisi yhtenäinen ilman väliosaa. Kaupallisestikin on saatavissa metallisia lisätukia tälläiseen konversioon, mutta koska yleensä kaikki tehdään itse niin sellainen tulee sitten myöhemmin omasta pajasta.

[Image: 2069812310105979787S600x600Q85.jpg]

[Image: 2486515800105979787S600x600Q85.jpg]

"Väliseinä" ennen:
[Image: 2893997120105979787S600x600Q85.jpg]

...ja jälkeen:
[Image: 2307648550105979787S600x600Q85.jpg]

Tulipellin purkaminen ei ollut loppujen lopuksi kummoinenkaan operaatio verrattuna siihen mitä tarinoita luin netistä, suurin osa ajasta meni merkitessä sähköjohtoja.:

[Image: 2141537830105979787S600x600Q85.jpg]

[Image: 2073310100105979787S600x600Q85.jpg]

Tässä vaiheessa olin jo hahmottanut mitä Lantikalle tehtäisiin, eli täysi Icelandic-käsittely - isot renkaat, levikkeet jne. Otin sitten yhteyden Islantiin ja teetätin siellä maksimilevyiset levikkeet jotka levittävät n. 17.5cm per puoli. Pitkän tovin jälkeen ne sitten saapuivat ja pääsin ihmettelemään paljonko koria oikein leikattaisiin. Paljon!
Tältä levitetty Icelandic Defenderi näyttäisi valmiina:

[Image: 2138812760105979787S600x600Q85.jpg]

Ostin Unimogin porttaaliakselit koska Land Roverin omat näyttivät lähinnä tikuilta muihin projekteihin nähden. Lopulliseksi suuruusluokaksi tuli 39.5"-44" kokoluokka joka sitten sai miettimään alkuperäisen 2.5TD:n tehokkuutta (ajomukavuus olisi muutenkin huippuluokkaa lyhyellä akselivälillä). Projekti seisoi taas pitkään muiden töiden takia kunnes eräs kaverini sanoi ostavansa Lantikan minulta pois. Myönnyin vastahakoisesti koska aika ei sille yksinkertaisesti riittänyt. Kaveri pisti hätäisesti korin kasaan, mutta rahoja ei kuulunut. Otin auton lopulta takaisin ja siinä vaiheessa tulikin jo muutto uuteen halliin.

Hakkasin pari päivää polttopuita ja sain siitä palkaksi tuliseinän hiekkapuhalluksen. Ruostevauriot rajoittuivat onneksi vain jalkatilaan, joten leikkasin kaksoispohjan irti ja päätin korvata sen kokonaisuudessaan uudella pidempi-ikäisellä ratkaisulla. Tässä vaiheessa uusi hallinaapurini ilmoitti ostavansa Lantikan koska se oli hänen tyttöystävänsä haaveauto. Taas kerran kaupat tehtiin. Kaveri innolla maalaamaan tulipeltiä ja koriosia jollain mustalla teollisuusmaalilla ja pensselillä. Tulos oli sanalla sanoen karmean näköinen! Rahoja ei kuulunut ja näin että autokin menee aivan p....aksi joten otin auton pois.

Tämän jälkeen auto seisoi noin vuoden päivät kunnes muutin vielä kerran, nykyisiin tiloihini. Auto on kuitenkin jatkuvasti säilynyt ajokuntoisena, mutta ulkoisesti romahdus on ollut melkoisen dramaattinen. Se on kuitenkin huomattavasti ulkonäköään parempi, kori on tällä hetkellä kasassa vain parilla pultilla jotta se on helppo purkaa.

Nyt Lantikalle pitää tehdä jotakin jotta se saadaan alkulähtökohtaansa paremmaksi ja viimeinkin ajoon. Ostin testiksi todella agressiivista maalinirroitinta joka onneksi melko hyvin sulattaa mustaa teollisuusmaalia, mutta alkuperäismaali tuntuu olevankin jo huomattavasti sitkeämpää.

[Image: 2936836910105979787S600x600Q85.jpg]

[Image: 2599251000105979787S600x600Q85.jpg]

[Image: 2141827370105979787S600x600Q85.jpg]

Levikkeet malliksi vieressä ja asennettuna:
[Image: 2740419770105979787S600x600Q85.jpg]

[Image: 2116820040105979787S600x600Q85.jpg]

[Image: 2352580050105979787S600x600Q85.jpg]

Lähitulevaisuuden työt ovat koriosien hionta alumiinille (niiltä osin kuin se on mahdollista) ja maalaus. Eniten harmittaa se, että tulipelti pitää taas kerran puhalluttaa... Eiköhän se tästä iloksi muutu, ihan äkkiä autoa ei enää kenellekään myydä!

Vielä on auki jatkanko alkuperäistä suunnitelmaa, ehdin jo henkisesti Lantikan poistuttua siirtämään monster-projektihaaveet erääseen korotettuun '88 Ford F-250 4x4 7.3D V8Confusediin joka on seissyt pihassa jo yli puoli vuotta - joten ajatukset ovat palanneet takaisin alkuperäiseen kapeaan mutta näppärään käyttöpeliin. Pientä swingiä on kuitenkin odotettavissa tai sitten vähän isompi jazz-orkesteri Wink Tällä kertaa projekti viedään päätökseen asti.



...tai sitten joku käteisostaja tulee ja vie auton pois :lol:
Reply
#2
Tervetuloa palstalle! Smile

Satutko tietämään noista Islannin lantikoista enemmän että mitä akselisto-osia käyttävät noihin monstereihin? Näyttää roverakseleilta, mutta taitaa olla jotain muita tai sitten modattuja aika rankasti että kestää noin isoilla renkailla...
Ser 2 88" STW Bensa -61 "Redína"

Ser 3 109" Van -76 200(t)di "Rubína"

Ser 3 88" STW -74 200(t)di "Rufína"
Reply
#3
Luettuasi viestin tuli mieleen, että seuraavan kerran, kun myyt auton, niin pyydä rahat _etukäteen_. Wink
Reply
#4
Saako Saksassa kilpien väliin tommosen Iceland tuunatun auton?
Reply
#5
series3kalle Wrote:Tervetuloa palstalle! Smile

Satutko tietämään noista Islannin lantikoista enemmän että mitä akselisto-osia käyttävät noihin monstereihin? Näyttää roverakseleilta, mutta taitaa olla jotain muita tai sitten modattuja aika rankasti että kestää noin isoilla renkailla...
Kiitos, käsittääkseni Land ja Range Rovereissa on tavalliset akselikuoret ja sisältä vahvempaa tavaraa sekä tiheämmät välitykset. Kuulemma lumessa ajo ei rasita akseleita niin paljon kuin varsinainen maastoajo. Toisaalta tuntuu että massat ovat melkoiset kun 44" kumit ovat alla.
Reply
#6
maddis Wrote:Luettuasi viestin tuli mieleen, että seuraavan kerran, kun myyt auton, niin pyydä rahat _etukäteen_. Wink
Minä olen tälläinen hyväuskoinen höppänä :lol:
Reply
#7
andlover Wrote:joo welcome vaan ja herran jestas et kyl ne kerkesi pistää autosi huonoon kuntoon... siis sitä maalia meinaan. sitten kun kasvan isoksi niin ostan kans 90 defen 8)
Kiitokset - ja pahoittelut - huomasin vasta että nimimerkkini on vähän liiankin lähelle sinun nimimerkkiäsi :oops:

Tervetuloa hakemaan Defender pois niin on yksi päänsärky vähemmän :lol:
Reply
#8
kaldo Wrote:Saako Saksassa kilpien väliin tommosen Iceland tuunatun auton?
Ei - jos mennään sen mukaan mitä kirjoissa sanotaan.

Mutta - tässäkin maassa saa rakennelmiaan lävitse, pitää vain perustella hieman virityksiään paperilla. Yleisesti ottaen ns. "Vitamin B" toimii parhaiten, siksi kutsutaan oikeita kontakteja - tässä tapauksessa kolme kaveria työskentelee Saksan TüvConfusedsä. Olisi katsastuksiin liityen montakin tarinaa, mutta jätän kertomatta parhaimmat - kerrottakoon kuitenkin että kun toin Sveitsistä Rangen oli siinä pakokaasu arvot niin korkealla että ei olisi mennyt lävitse. Tässä vaiheessa siirrettiin Range ulos ja tuotiin katsastusmiehen oma auto sisään ja anturi pakoputkeen. Saatiin Rangelle täydelliset arvot ja leima paperiin.

Mutta se täytyy todeta että kukaan edes kaveri ei päästä sellaista autoa lävitse joka on vaarallinen liikenteelle. Jarrujen pitää olla hyvät ja tasapainossa. Eli niin kauan kun auto on terveellä järjellä ajatellen turvallinen niin rekisteriotteesta saa hyvinkin pitkän.
Reply
#9
Nyt tuli sitten äkillinen tarve Land Roverille ja etenkin sen 3.5ton vetokoukulle Big Grin Tarkoitus olisi tulla Suomeen kesäkuussa isolla trailerilla ja tuoda vähän tavaraa takaisinpäin.

Eli tämä sitten sinetöi Defen lähitulevaisuuden - siitä tehdään sellainen kuin se oli, tosin väriksi tulee SA-INT väritys ihan oikeilla naamiomaaleilla - joita on jäänyt käyttämättömänä n. 100L Proto-Sisu projekteista. Tüv pitää autoon saada todella pian joten lähiaikoina tulee varmasti oltua yötä päivää hommissa että auto saadaan kasaan ja väriin - muitakin projekteja on kesken joten saas nähdä miten käy!

Pari kyssäriä jos jollakin on kokemusta:
- Paddock Spares tarjoilee ABS-muovisia etulokasuojia (=sivupintoja), onko niistä mihinkään vai kannattaako metsästää alkuperäisiä alumiinisia?
- Minkälainen reissu on odotettavissa täyteen lastatulla 7m pitkällä umpikärryllä, vähän huolettaa tuo Defen lyhyt akseliväli. Siitä huolimatta tullaan vaikka peruuttamalla!

Ensimmäisenä korjauslistalla etuovet. Pahus kun näissä uusissa malleissa on ovipelti joka puolelta oven rungon ympärillä - muuten olisin poistanut kokonaan ja hiekkapuhaltanut rungon.

Tälläistä ei kannata lähteä paikkaamaan jos ei jo ensi keväänä halua tehdä hommaa uudestaan.
[Image: 2913694640105979787S600x600Q85.jpg]

[Image: 2776236210105979787S600x600Q85.jpg]

Rungosta koko alakarmi pois:
[Image: 2550734760105979787S600x600Q85.jpg]

Perjantai-iltana tämän tilalle uusi pala (vanha oli 1.0-1.25mm peltiä), teen sen jo varaksi hieman vahvemmasta. Sama sitten toiseen oveen joka ei ole ihan niin ruostunut.
[Image: 2600788290105979787S600x600Q85.jpg]

Päivityksiä tulee varmaan tästä eteenpäin aika tiuhaan tahtiin Smile
Reply
#10
Kauhulla katselen, mulla olisi sama remppa jossain vaiheessa edessä noiden ovien kanssa...
Reply
#11
Näitä ovia ei tarvitse ainakaan kauheasti rempata, menevät kumpikin metallinkierrätykseen :evil: Tarkastelin noiden ovirunkojen sisälle ja ne ovat tosissaan aivan puhki alhaalta ylös saakka. Ulkopuolelle näyttävät vielä siistiltä mutta ei kestä tarkastelua, elinikää ehkä 2 vuotta jäljellä jos ei lähde koputtelemaan. Hiekkapuhalluksessa näistä rungoista olisi jäänyt ehkä puolet jäljelle... Ylläolevissa kuvissa ovi näyttää kuitenkin vielä siedettävän kuntoiselta, kuva kuitenkin valehtelee koska pelti on paikoin pelkän maalikerroksen paksuinen. Ruoste tulee sisältäpäin - ei ulkoa. Nämäkin ovet kun olisi uutena kotelosuojalla käsitelty niin olisivat vielä täysin käyttökelpoiset.

Aika tehdä siis uusi suunnitelma, uudet vastaavanmalliset ovat ovat liian arvokkaat (jotain alkaen tyhjänä 225,- GBP ja siitä ylöspäin/kpl + mukava rahtikustannus), joten taidan hommata military-tyyppiset ovet, jotka sopivat tulevaan väriinkin paremmin. Ajatus oli pitää Lantikkaa kesällä täysavona, joten siihenkin tarkoitukseen ne ovat paremmat. Hintaa tulee ehkä alle puolet kappaleelta.
Reply
#12
Tämähän on tapahtumarikas projekti Big Grin
No other luxurycar can make you this comfortable - Range Rover 3.9 efi



Kimmo Manninen
Reply
#13
Heh, tein eilen yönä pitkällisiä laskelmia Paddock Sparesin nettikaupassa ja yritin bongata osia mitä sieltä ei saa muista liikkeistä. Aikataulukin on sen verran tiukka että vähän kyllä jännittää miten tässä käy. Paddockin hinnoissa ei ole Englannin ALV:a, joten kun pistää ne hintoihin ja lähetyskulut arviolta niin ollaan jossain 2000,- euron kieppeillä kun lasketaan kaikki projektissa tarvittavat osat mukaan. Hmm... Pihassa on myös Fordin F250 7.3D neliveto joka sekin ruma mutta "melkein toimiva", joten saattaa olla että sillä tullaankin sitten Suomeen - saas nähdä. Siinäkin on iso koukku perässä. Fordin osat pitää tilata Rock Autosta USAConfusedta ja siihen menee sitten oma aikansa, paikallinen tulliasema onnistuu aina pitämään paketteja 7-14 päivää ennen kuin kotiin tulee saapumisilmoitusta. Homma on kummassakin autossa osista kiinni, äkkiä ne korjaisi ja Land Roverin niputtaisi jos osat olisivat vieressä.

Roverin saa hakea tonnilla (voin tuodakin Suomeen perävaunussa jos siitä saa muutaman satasen korvauksen) :lol: Teknisesti auto on hyvä ja runko on siisti (HD-runko), paperitkin löytyy. Näyttää nyt epävarmalta panostanko auton rakentamiseen vai jätänkö sen ulos seisomaan vielä joksikin aikaa. Pieni vaara tässä on että pistän koko paketin eBayhin Big Grin

Yksi kyssäri, varmaan aika typerä. Olen nimittäin yrittänyt Saksasta bongata isoja 36" ja isompia boggereita, esim. Super Swamper tai Pitbull Rockereita - en ole onnistunut löytämään liikettä josta niitä oikeasti saisi välittömästi. Suomalaiset harrastajat kuitenkin tuntuvat täältä niitä ostavan, joten jos joku osaa antaa vinkkiä mistä kysyä niin olisin kovasti kiitollinen! Pariin toimittajaan ollut yhteyksissä eikä edes vastausta tullut vaikka Saksaksi kysytty. Humveen renkaat eivät käy kun ovat liian kapeat.
Reply
#14
Pakko jatkaa vaikka suoraan sanoen ketuttaa aika tavalla tehdä asioita toiseen kertaan. Koska tulipeltikin on maalattu jollakin teollisuusmömmöllä niin pakko sekin oli ottaa toistamiseen irti, purkaa sähköt, ohjaus, jarrutehostin, kytkinsylinteri jne.

En ymmärrä mitä järkeä on ollut maalata tulipelti mutta jättää jalkatilan korjauspellit tekemättä. Eli kaikki oli asennettu paikalleen ja varmaan ajateltu että sitten on parempi hitsailla, hmm... :roll: Loput osat olen itse pistänyt parilla pultilla paikoilleen jotta autoa on ollut helpompi siirrellä.

Auto näyttää nyt tältä:
[Image: 2358958120105979787S600x600Q85.jpg]

[Image: 2125210400105979787S600x600Q85.jpg]

[Image: 2712865050105979787S600x600Q85.jpg]

Koko projekti on tällä hetkellä aika pakkopullaa, monen kaupan jälkeen ja auton ulkoasun romahduttua on välillä motivaatio vähän hukassa, mutta ehkä se siitä kun päästee pahimman yli (=tulipelti takaisin paikallaan maalattuna, konetaulu kasattu, kaikki sähköt toimii ja jarrut, kaasu+kytkin asennettu ja ilmattu.

Moni kun maalailee autoansa niin jostain syystä on aina usko siihen että jotkut teollisuusmaalit sopivat tarkoitukseen parhaiten. Tämäkin maali kyllä ottaa kiinni kuin tauti mutta tulipeltiin oli jo ilmaantunut joihin kohtiin pintaruostetta - ja pinnanlaatu on aivan järkyttävä. No tilalle tulee kunnon tavaraa kunhan tästä vanhasta kerroksesta päästään eroon.
[Image: 2055724620105979787S600x600Q85.jpg]

Joistain syystä ulkopelteihin verrattuna maali pysyy tulipellissä paremmin (varmasti materiaalikysymys eli teräksessä pysyy paremmin). Maalinirroitin ei tahdo toimia joten koko osa pitää viedä hiekkapuhallettavaksi - jo toiseen kertaan, prkle... Ennen hiekkapuhallusta korjaan etujalkatilat jotta tulipellin alaosa ei vetele puhalletaessa niin paljoa.
[Image: 2517756480105979787S600x600Q85.jpg]

Pääasia on siis saada auto ensin ajokuntoon ja siihen tarvitaan tulipelti. Muut osat voi pistää sitten myöhemmin tai jos tilaus tästä lähtee nyt eteenpäin niin sitten jatketaan suoraan loppuun asti. Taas kerran, jos osat olisivat tässä vieressä niin projekti olisi helppo viedä loppuun.
Reply
#15
Puhalluta soodalla niin ei vetele niin pahasti kuin hiekkapuhallus
LandRover 110 300Tdi

Range Rover Classic "projekti"

LandRover Freelander

Pajero 2.8 -> Suuntana afrikka?

Pajero 2.5 Tdic automatic ->Ajettu afrikkaan =)

http://teamdiesel2015.blogspot.fi/

-------------------------------------------------------
Reply
#16
Täältä en ole löytänyt vielä soodapuhaltajaa, ainakaan 100km säteellä. Tuntuu olevan enemmän muodissa kuivajääpuhallus, mutta sillä taas ei lähde maalit. Yksi firma puhaltaa melko järkevään hintaan muovirakeella joka voisi olla paras vaihtoehto. Riittää kun vain maalit lähtee, ruostetta ei alla ole.
Reply
#17
andlover Wrote:toivotaan että pääset defellä eikä millään fjordsonilla....
Kävi niin tai näin niin kalliiksi tulee, Fordi kaipailee vähän sitä sun tätä pientä ja renkaat pitäisi saada - mitkä maksavat suurilleen saman kuin Lantikan korjaus... Sillä olen yrittänyt autoja vähentääkin että voisi keskittyä yhteen tai kahteen projektiin, nyt ei tahdo raha riittää joka paikkaan ja aikataulut venyvät sen takia.

No eiköhän tämä tästä, eilen yönä oli kyllä jo päänsärky kun laskeli hintoja - parempi kun ei laske ja tilaa mitä tarvitsee Big Grin Marjoja saa metsästä jos ruoka loppuu.
Reply
#18
Täytyy tunnustaa, että Fordin lava-autot 7.3 dieselillä on niitä harvoja jenkkejä, jonka saattas hankkia, jos ois pakko autoa vaihtaa.. Kaverilla oli joskus sellanen ja tykkäsin siitä jollain tavalla... :oops:
No other luxurycar can make you this comfortable - Range Rover 3.9 efi



Kimmo Manninen
Reply
#19
Juuri sellainen hökötys olisi kyseessä - eli '88 Ford F-250 4x4 7.3D, tämä on siis vielä "vanha hyvä malli", ilman turboa ja elektroniikkaa, ns. IDI (International) Smile Ostin sen viime vuonna kun halvalla sain (600,- + 200,- uusista varaosista) lähikylästä, mittarissa 100k miles. Auto on vaan seissyt viimeiset 10 vuotta joten työmäärä tuntematon. Toisaalta eipä ole koskaan jenkkien kanssa ollut mitään isoja ongelmia. Varmasti tämän kanssa on vähemmän päänsärkyä kuin Lantikan kanssa :lol:

Kuvassa näkyvätkin puutteet, ruostetta ei juuri ole muualla kuin repsikan oven takapuolella hytin helmassa:
[Image: 2271639830105979787S600x600Q85.jpg]
Reply
#20
Aivan järkyttävää katsella Saksan rengashintoja - veikkaan että ovat korkeammat kuin Suomessa. Esim. 44" Super Swampersit 1648,-/kpl!! Käsittääkseni kahden hinnalla voi Suomesta jo löytää koko setin 49" tuumaisia. Vanteet ovat myös törkeästi ylihintaisia, samoin paljon huonommin saatavilla 8x6.5 jaolla olevia vanteita kuin Suomessa. Se tässä hidastaa auton laittoa kun tietää että renkaisiin ja vanteisiin menee yhteensä yli 3000,-. Siis autoon josta maksoin 600,- + 200,-...

Ok, Land Roverin osalta uutisia! Ei varmasti kukaan arvaa - mutta sille on löytynyt ostaja :lol: Homma menisi niin että tämä naisihminen maksaa osat ja työstä, eli teen auton valmiiksi hänelle. Vähän vaikuttaisi siltä että hän on kohta tunkemasta rahoja postiluukusta koska ostovahvistus oli sen verran isoilla kirjaimilla :lol: Kuka sanoo muuten ettei Facebookista ole hyötyä? Tämä meni siis Facebookin kautta, tosin tuttavalle Big Grin

No autosta varmasti tulee jatkossakin kuvia, eli projekti jatkuu mutta ostajan ehdoilla.

Fordikin on muuten myytävänä, 1200,- tuollaisena käteen - tulee varaosat mukaan. Sitä on sen verran liikuteltu tänä aikana lavetilla jne. että erotus kattaa siirtokulut. Tuskin kuitenkaan tältä palstalta löytyy ostajaa Wink Ei lopu silti projektit vaikka kumpikin auto olisi myyty :wink:
Reply
#21
Pieni päivitys eli joku kummallinen twilight zone-ilmiö tätä autoa vaivaa koska auton ostanut naisihminen ei ole enää vastannut viesteihin eikä ole siten rahojakaan näkynyt :lol:

Mielenkiintoista! No ei anneta sen häiritä vaan jatketaan projektia eteenpäin. Kävin tänään muuten hakemassa Kärscher K7 -painepesurin, ei mikään ihmeellinen mutta kun ei sellaista ole ollut niin nyt sellaista osaa arvostaa. Pääsee viimeinkin pesemään Lantikan rungon puhtaaksi ja katsomaan onko sille tarvetta tehdä mitään hommia. Päälle runko näyttää ruosteettomalta, mutta kun ne ovat Land Roverin tyyppivika niin ei nuolaista ennen kuin tipahtaa...
Reply
#22
Et sitten vieläkään oppinut. Wink
Reply
#23
Sen verran olen oppinut että autoa en antanut :lol:
Reply
#24
Me tarvitaan useampi kaveri kaupantekoon koska mukana on vielä monta laatikollista irto-osiakin :lol:
Reply
#25
Odotettavissa on suurkatastrofi - vielä en tiedä tarkkaa päivää mutta jotain kauheaa tapahtuu koska autolle on jälleen löytynyt ostaja. Varoitan vielä että onnettomuus saattaa tapahtua Suomen päässä - joka tapauksessa kaikki päätyy siten että auto joko lentää räjähdyksen/tulivuoren purkauksen voimasta takaisin tänne tai sitten perikunta siirtää sen väkisin pihaani. Kuten näkyy niin Lantikka on ollut jo mukana useammassakin suurkatastrofissa ja minulla on kokemusta sen vastaanottamisesta. Etukäteen surunvalittelut kaikille omaisille ja pahoittelut pelastushenkilökunnalle vaivasta. :lol:
Reply


Forum Jump:


Users browsing this thread: 1 Guest(s)