WWW 
Haku
Jäsenet
Kalenteri
Apuja
Portaali
25-11-2010, 11:58
Morjens !
Ite kun tollasella 80-luvun puolenvälin jälkeisellä Rangella ajelen, niin omana tuntemuksenani tulee mieleeni joitakin asioita tähän liittyen. Edellinen omistaja oli pitänyt autoa huonosti, ei ollut edes palaneita polttimoita viitsinyt vaihtaa. Tuosta johtuen autoon piti aluksi tehdä kaikenlaista pikkufiksausta, joka kulutti sekä aikaa, rahaa että hermoja. Itsessään auto oli vähän ajettu ja kunnoltaan yleisesti ottaen hyvä. Olen ajanut tuolla nyt ehkä joku 80000 km neljässä vuodessa. Mielessäni on käynyt monta kertaa vaihtaa se johonkin pienempään ja vähemmän polttoainetta kuluttavaan, mutta lopuksi aina se tilantarve on voittanut. Ja se, että iso bensankulutus korvaantuu sillä, että ei tarvitse maksaa sitä toisen auton hankintahintaa eikä siihen taas huoltokuluja. Tähän jotain pystyy itsekin tekemään vaikka ei tallia olekaan. Tai siis, jos olisi aikaa, niin pystyisi. Uuden opettelu taas veisi sitä aikaa. Kyllä täälläpäin, Rauman maalaiskunnassa (jota ei silti enää virallisesti ole), noita samanlaisen näköisiä tulee aina silloin tällöin vastaan ja niistä osa näyttäisi olevan paikallisia. Ei siis mikään ihan harvinainen kuitenkaan. Vaikka saattaa olla, että Defendereitä on silti enemmän, kun lähes joka päivä pari-kolme näen. Oma autoni on sillä pienimmällä 3,5 litran koneella ja vaikka sitä on aina moitittukin huonommaksi, ei minulla ole siitä mitään pahaa sanottavaa. Kunhan tuon kaasuttimen korvikkeen (imukammio kaikkine ympärillä olevine laitteineen) muistaa aina silloin tällöin puhdistaa, varsinkin sen sinne venttiilikopan poistosuodattimelta menevän letkun. Ja nyt viimeksi olen huomannut ajavani koneen karstaiseksi, vaikka kohtuullisilla kierroksilla olen sitä käyttänytkin. Käytännössä ainut hankaluus tämän omistamisessa on tuon ainoan huoltopaikan oleminen kummassakin suunnassa yli sadan kilometrin päässä. Mutta, ja aika iso mutta, oli tosiaan huomata aluksi se, että näissä on ihan samanlaisia sähköjuttuja kuin Brittiläisperäisessä Intiassa valmistetussa moottoripyörässäni, vaikka se onkin alunperin peräisin jo kolmisenkymmentä vuotta vanhemmalta aikakaudelta (siis valmistuksen Intiaan siirtymisestä, itse kone on 1930-luvulla kehitetty). Onneksi noihin sähköihinkin tottuu aikanaan ja alkaa ymmärtää niitä "ominaisuuksia".
Jos vertaan Rangeani täsmälleen samanikäiseen vuoden 1987 Suzukin maasturiini, jolla on ajettu yli 100000 km enemmän kuin Rangella, voisin sanoa sen, että Suzuki on parempi auto kestävyydeltään, ketteryydeltään ja toiminnaltaan. Range taas mukavampi ja tietysti tilavampi jyrä, joka menee eteenpäin väkisin peräkoukku maata kuokkien. Suzukin peltejä on täytynyt hitsailla paljon, muuten ei juurikaan mitään ole tarvinnut korjata. Rangessa taas olen hitsannut vain etulattiat. Juuri muuta en itse osaisikaan. En kuitenkaan voi tietää millainen Range olisi jos minulla olisi ollut ilo omistaa se heti alusta lähtien kuten Suzuki on ollut.
Kummastakaan en enää haluaisi luopua niihin totuttuani. Huomannut olen kuitenkin, että samanikäisiä Rangeja on tarpeettoman usein laitettu purkuun jonkin pienen vian takia kun ei ole viitsitty vikaa etsiä ja korjata. Tiedän yhden Rangen, joka on vuodelta 1971, tuotu Ruotsista ja dieselöity Ivecon koneella. Käytetty Utsjoella jokapäiväisessä ajossa, joka sisältää paljon ihan oikeaa maastoajoa, ajettu pari miljoonaa kilometriä rungolla ja miljoonan verran koneella. Ja kestää. Paljon yksinkertaisempi kuin minun Rangeni, sellainen tuon pitäisi olla. Eli ei ole mitään järkeä romuttaa noita vanhoja kovin pienin perustein, kannattaisi aina korjata ja ajaa maailman tappiin. Tosin Utsjoella ei runko ruostu kun ei suolata. Minä luulen pitäväni Rangen alkuperäisen suunnitelman mukaisesti eläköitymiseeni asti ja senjälkeenkin ajaa varmaan silti sillä pidemmät matkat, vaikka eläkepäiviä varten olen Suzukia säästänyt. Enää kahdeksan vuotta ja sitten koittaa vapaus, elleivät poliitikot toisin päätä tai tule jokin aiempaa pahempi sairaus.
Terv. Risto
Ite kun tollasella 80-luvun puolenvälin jälkeisellä Rangella ajelen, niin omana tuntemuksenani tulee mieleeni joitakin asioita tähän liittyen. Edellinen omistaja oli pitänyt autoa huonosti, ei ollut edes palaneita polttimoita viitsinyt vaihtaa. Tuosta johtuen autoon piti aluksi tehdä kaikenlaista pikkufiksausta, joka kulutti sekä aikaa, rahaa että hermoja. Itsessään auto oli vähän ajettu ja kunnoltaan yleisesti ottaen hyvä. Olen ajanut tuolla nyt ehkä joku 80000 km neljässä vuodessa. Mielessäni on käynyt monta kertaa vaihtaa se johonkin pienempään ja vähemmän polttoainetta kuluttavaan, mutta lopuksi aina se tilantarve on voittanut. Ja se, että iso bensankulutus korvaantuu sillä, että ei tarvitse maksaa sitä toisen auton hankintahintaa eikä siihen taas huoltokuluja. Tähän jotain pystyy itsekin tekemään vaikka ei tallia olekaan. Tai siis, jos olisi aikaa, niin pystyisi. Uuden opettelu taas veisi sitä aikaa. Kyllä täälläpäin, Rauman maalaiskunnassa (jota ei silti enää virallisesti ole), noita samanlaisen näköisiä tulee aina silloin tällöin vastaan ja niistä osa näyttäisi olevan paikallisia. Ei siis mikään ihan harvinainen kuitenkaan. Vaikka saattaa olla, että Defendereitä on silti enemmän, kun lähes joka päivä pari-kolme näen. Oma autoni on sillä pienimmällä 3,5 litran koneella ja vaikka sitä on aina moitittukin huonommaksi, ei minulla ole siitä mitään pahaa sanottavaa. Kunhan tuon kaasuttimen korvikkeen (imukammio kaikkine ympärillä olevine laitteineen) muistaa aina silloin tällöin puhdistaa, varsinkin sen sinne venttiilikopan poistosuodattimelta menevän letkun. Ja nyt viimeksi olen huomannut ajavani koneen karstaiseksi, vaikka kohtuullisilla kierroksilla olen sitä käyttänytkin. Käytännössä ainut hankaluus tämän omistamisessa on tuon ainoan huoltopaikan oleminen kummassakin suunnassa yli sadan kilometrin päässä. Mutta, ja aika iso mutta, oli tosiaan huomata aluksi se, että näissä on ihan samanlaisia sähköjuttuja kuin Brittiläisperäisessä Intiassa valmistetussa moottoripyörässäni, vaikka se onkin alunperin peräisin jo kolmisenkymmentä vuotta vanhemmalta aikakaudelta (siis valmistuksen Intiaan siirtymisestä, itse kone on 1930-luvulla kehitetty). Onneksi noihin sähköihinkin tottuu aikanaan ja alkaa ymmärtää niitä "ominaisuuksia".
Jos vertaan Rangeani täsmälleen samanikäiseen vuoden 1987 Suzukin maasturiini, jolla on ajettu yli 100000 km enemmän kuin Rangella, voisin sanoa sen, että Suzuki on parempi auto kestävyydeltään, ketteryydeltään ja toiminnaltaan. Range taas mukavampi ja tietysti tilavampi jyrä, joka menee eteenpäin väkisin peräkoukku maata kuokkien. Suzukin peltejä on täytynyt hitsailla paljon, muuten ei juurikaan mitään ole tarvinnut korjata. Rangessa taas olen hitsannut vain etulattiat. Juuri muuta en itse osaisikaan. En kuitenkaan voi tietää millainen Range olisi jos minulla olisi ollut ilo omistaa se heti alusta lähtien kuten Suzuki on ollut.
Kummastakaan en enää haluaisi luopua niihin totuttuani. Huomannut olen kuitenkin, että samanikäisiä Rangeja on tarpeettoman usein laitettu purkuun jonkin pienen vian takia kun ei ole viitsitty vikaa etsiä ja korjata. Tiedän yhden Rangen, joka on vuodelta 1971, tuotu Ruotsista ja dieselöity Ivecon koneella. Käytetty Utsjoella jokapäiväisessä ajossa, joka sisältää paljon ihan oikeaa maastoajoa, ajettu pari miljoonaa kilometriä rungolla ja miljoonan verran koneella. Ja kestää. Paljon yksinkertaisempi kuin minun Rangeni, sellainen tuon pitäisi olla. Eli ei ole mitään järkeä romuttaa noita vanhoja kovin pienin perustein, kannattaisi aina korjata ja ajaa maailman tappiin. Tosin Utsjoella ei runko ruostu kun ei suolata. Minä luulen pitäväni Rangen alkuperäisen suunnitelman mukaisesti eläköitymiseeni asti ja senjälkeenkin ajaa varmaan silti sillä pidemmät matkat, vaikka eläkepäiviä varten olen Suzukia säästänyt. Enää kahdeksan vuotta ja sitten koittaa vapaus, elleivät poliitikot toisin päätä tai tule jokin aiempaa pahempi sairaus.
Terv. Risto