Thread Rating:
  • 0 Vote(s) - 0 Average
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
Helsinki - Hovd, Maastoautolla Mongoliaan
#13
Seuraavana aamuna oli olo yllättävän hyvä. Heräsimme melko aikaisin ja aloimme muiden kanssa valmistella yhteistä aamiaista. Lammaskeitto porisikin kattilassa nuotion yllä tuota pikaa. Juttelimme vielä niitä näitä ja vaihdoimme yhteystietoja. Matkaa rajalle oli vielä useampi sata kilometriä ja tiedot sen aukioloajoista olivat ristiriitaisia. Hyvästelimme uudet ystävämme ja starttasimme auton puolenpäivän aikoihin. Sää oli mitä mainioin.
[Image: IMG_0409.JPG]
Jokilaakso

Liikennettä ei ollut juuri nimeksikään, muutamia autoja tunnissa. Tie oli yksinkertaisesti käsittämätön. Maisema muuttui joka tunti täysin erilaiseen.
[Image: IMG_0304.JPG]
Katun-joki

[Image: IMG_0211.JPG]
Oikotie

[Image: IMG_0292.JPG]
Haarahaukka, yksi sadoista

Koska mitään turvakaiteita ei tielle ole rakennettu, voi asvaltilta poistua missä haluaa. Poikkesimme pientä polkua niitylle ja pienen puron toiselle puolelle lounaalle.

[Image: IMG_0206.JPG]
Kukkaniityn kaunein
[Image: IMG_0196.JPG]
Niityn ja metsän läpi purolle

Pienen matkan päässä odotti varoituskolmion päällä taas paikallinen varis.

[Image: IMG_0270.JPG]
No ehkä vähän varista isompi kuitenkin

Aikataulu tuntui tiukahkolta, pysähdeltiin aika paljon ottamaan kuvia ja muutoin vain nauttimaan maisemista, GPS näytti, että asvalttitie tekisi pienoisen mutkan, mutta kukkuloiden yli voisi ehkä oikaista. Päätös kannatti.

[Image: IMG_0420.JPG]
Oikotie numero kaksi

Maasto oli sanalla sanoen ilahduttavaa ajeltavaa. Käytiin poseeraamassa yhden korkean nyppylän päällä. Kuva ei tee oikeutta lainkaan. Nousu tuolle huipulle oli jyrkimässä kohdassa yli 45 astetta ja auto meinasi hyytyä lappu lattiassa ja hyvästä alkuvauhdista huolimatta. Päällä sai myös kikkailla tovin, että sai koslan käännettyä keula alamäkeen päin, tilaa ei ollut paljoakaan ja kallistukset aika huimia. Kuvan ottaminenkin teki tiukkaa kun muutamaa askelta kauempana ei taustaa enää saanut samaan kuvaan rinteen jyrkkyyden takia.

[Image: IMG_0438.JPG]
Huipulla

Oli helppo ymmärtää miksi aiemmin tapaamamme venäläiset olivat käyneet täällä hiukan etelämpänä vuorikiipeilemässä.

Pian oltiinkin taas asvaltilla ja kruisailemassa rajalle satanen lasissa.
[Image: IMG_0413.JPG]

Maisema vaihtui aina vain huikeampiin. Välillä maasto näytti kuun pinnalta, välillä Marsin. Hiekkainen ja kivinen maasto vailla juuri mitään kasvillisuutta vaikutti todella omituiselta, varsinkin kun tunnin ajomatkan päässä sijaitsee vehmas jokilaakso valtavine soineen ja metsineen.

Raja-alueisiin suhtaudutaan Venäjällä tietyllä totisuudella. Venäjän raja- ja turvallisuuspalvelu FSB vahtii liikennettä raja-alueilla melko tarkasti, ja kaikenlainen valokuvaaminen ja videointi on ankarasti kiellettyä. Kosh-Agatshista eteenpäin alkavalla vyöhykkeellä on jopa pysähtyminen kiellettyä. Ei-kenenkään-maa jatkuu monia kymmeniä kilometrejä aina Mongolian raja-asemalle asti. Alueella on myös suurehko sotilastukikohta melko vaikuttavalla arsenaalilla varustettuna, ja päätien ulkopuolelle hölmöileviä turisteja on käyty ojentamassa ihan helikopterien kanssa. Sääntöjä kannattaa totella ihan suosiolla.
Saavuimme passintarkastukseen muutama kymmenen kilometriä Kosh-Agatshista ja kesti tovin tajuta koko systeemi. Missään ei ole mitään kylttejä tai merkkejä, ja on aika vaikea arvata, että maasta ulos leimautuminen suoritetaan vaaleansinisessä entiseltä öljysäiliöltä näyttävässä tönössä. Hetken huuhailun ja paikallisten antamien ohjeiden jälkeen oikea tynnyri löytyi, ja vanha herrasmies tarkasti passimme ja löi niihin asiaankuuluvat leimat. Kiitimme ja ajoimme eteenpäin muutaman sadan metrin päähän odottamaan tarkastusasemalle pääsyä. Jonossa ennen meitä oli puolentusinaa pulla-uazia, ja pelkäsimme hiukan olevamme myöhässä. Paikalliset näyttivät kuitenkin ottavan ihan rennosti joten istuimme autossa napostellen matka-eväitä ja lämpimämpiä vaatteita esiin kaivaen.

Muutamaa minuuttia myöhemmin pysähtyi taaksemme kolmen moottoripyöräilijän porukka. Olin huomannut heidät jo muutamaa tuntia aiemmin heidän ollessa ruokatauolla tien vieressä. Arvelin jo silloin turisteiksi, mutta asia varmistui nyt. Tsekkiläisiä. Neuvoin heidän takaisin parin sadan metrin päähän passitarkastukseen, aivan kuten meidätkin oli neuvottu, ja heidätkin leimattiin ongelmitta maasta ulos. Raja ilmeisesti olisi siis vielä auki hyvän tovin niistä huhuista huolimatta, että raja sulkeutuisi viideltä. Kello oli jo kuusi.

Pian pääsimme rajatarkastusasemalle missä kaikki paperit käytiin läpi huomattavalla tarkkuudella. Normaali auton tavaroiden tarkastus mahdollisten joukkotuhoaseiden ynnä muun minkä lien takia. Pelkkää ihmisten kiusaamista kerta toisensa jälkeen. Lantikka oli ihan sekaisin ja kuormatilassa olisi voinut olla kyydissä kokonaisen joukkueen taisteluvarustus ilman että tarkastaja olisi sitä huomannut. No, yhtä kaikki, läpi päästiin ilman ihmeempiä ja matka jatkui todella nopeasti nousseessa myrskyssä eteepäin. Tsekkiläisiä kävi sääliksi. Tuuli sai sateen piiskaamaan vasten kasvoja aivan vaakatasossa, ja tie muuttui todella nopeasti kuraiseksi velliksi ja tuntuma oli aivan sama kuin talvella lumisella tiellä ajaessa.

Matkan puolessa välissä oli aidattu alue jossa odotti tarkastaja, hän katsoi passit ja päästi portista toiselle puolelle. Ihmettelin vieläkin systeemiä, mutta mikäpä tässä. Kovaa ajoa kieli keskellä suuta, ajotyyli kun allekirjoittaneella on mitä on, välillä lievää nelipyöräluisua...

[Image: IMG_0461.JPG]
Melkein perillä

Mongolian raja-asemalla ensimmäinen näky oli nuori Pohjois-Korealais/Kiinalaistyyppiseen paraatiunivormuun ja koppalakkiin sonnustautunut nuori nainen radiopuhelin kädessään. Valkoisin hanskoin avasi hän meille taas jälleen yhden teräsportin ja pääsimme ajamaan sisään. Auto piti ajaa desinfiointialtaaseen jonka jälkeen vanha farkkutakkinen mies pumppukannu kädessään kiersi vielä auton suihkuttaen jokaisen renkaan erikseen, hintaa oli 250 ruplaa per rengas. Hommassa oli vedätyksen makua, mutta maksettava oli, kuitti oli esitettävä muiden dokumenttien ohessa passintarkastuspisteessä.

Sisällä rakennuksessa alkoivat muodollisuudet. Heikkoa englantia puhuva nainen pyysi meiltä passit, tarkasti ne mutta piti itsellään, antoi toisen lappusen ja pyysi täyttämään sen. Kyniä ei ollut missään, joten niitä etsittiin hetki. Kun olimme täyttäneet laput koitimme antaa niitä naiselle takaisin, mutta hän ohjasikin meidät seuraavalle luukulle, jonne ojensimme kaavakkeet leimattaviksi. Tsekkiläiset moottoripyöräilijät pelmahtivat hekin sisälle rakennukseen ja näyttivät yhtä hämmentyneiltä kuin mekin. Pian oli huoneessa puolen tusinaa ihmistä täytämässä kaavakkeita yhdellä kynällä. Saimme toiselta luukulta uuden lomakkeen täyttämistä varten, ja homma alkoi tuntua tässä kohden melko tuskaiselta. Tilanne muistutti jotain Benny Hill komediaa ja juoksentelimme erilaisten lippujen ja lappujen kanssa eri luukuilta seuraavalle, vailla mitään loogista järjestystä. Kolmannelta luukulta saimme leiman ensimmäiseen paperiin, joka piti sitten näyttää ensimmäisessä pisteessä ja palauttaa toiseen pisteeseen, jotta sai paperin joka täytettynä piti palauttaa kolmanteen, ja ensimmäisen lomakkeen kanssa viedä lopuksi takaisin jonnekin jonka jälkeen jotain jossain. Noin puolessa välissä oli jokainen meistä, tsekkiläiset mukaanlukien, luopunut kaikista yrityksistä ymmärtää järjestelmää ja sen toimintaa. Naureskelimme ja vitsailimme keskenämme ja hihitellen täyttelimme kaikenlaisia kaavakkeita kenelle milloinkin.

Järjestelmä tuntui täysin päättömältä ja epäilimme tiesivätkö virkailijat itsekään mitä olivat tekemässä, vai halusivatko vain antaa vaikutelman jonkinlaisesta hyvinkin monimutkaisesta ja tärkeästä prosessista. Yhtä kaikki, auton tavaroita pengottiin taaskin pihalla ajanhaaskauksen nimissä, kunnes meidät päästettiin lähtemään. Ajoimme toisessä päässä sijaitsevalle portille, mutta se olikin lukossa, eikä kopissa ollut enää ketään. Juoksin takaisin tarkastusasemalle ja kysyin miksi portti on kiinni. Virkailija näytti hämmentyneeltä mutta meni takahuoneeseen selvittämään asiaa.

Parin minuutin päästä hän palasi ja ilmoitti, että portinvartija oli jo lähtenyt kotiin. Kysyin eikö kenelläkään muulla todellakaan ole avainta porttiin, ja hän totesi, että raja aukeaa kello kahdeksalta aamulla ja me olisimme ensimmäiset ulkona.

Hymy nousi kasvoilleni ja totesin, että me emme todellakaan ole ensimmäiset aamula, vaan te löydätte portistanne Land Roverin muotoisen reijän, koska se menee kanaverkosta kyllä iloisesti läpi heti kun te olette lukinneet ovet ja poistuneet raja-asemalta. Mies näytti melko hämmentyneeltä, mutta lupasi hoitaa jonkun avaamaan meille portin.

Järjestelimme tavaroitamme ja hiukan ärsyyntyneinä katselimme kun rajaviranomaiset yksi kerrallaan lompsivat rennosti takit auki reppuja ja laukkujaan olalla roikottaen pienestä henkilöportista ulos. Tsekkiläiset kävivät mittailemassa pikkuporttia, josko pyörät menisivät siitä läpi. Muutamasta sentistä jäi kiinni.

Noin puolentunnin päästä ilmestyi portille ulkopuolelta yllättävän moderniin ja hyvältä näyttävään aavikkounivormuun sonnustautunut sotilas. Mies puhui puhelimeen ja alkoi käymään kaikkia papereitamme läpi puhelimen toisessa päässä neuvovan miehen ohjeiden mukaan. Sotilas ei selkeästikään ollut vähimmässäkään määrin hajulla siitä mitä oli tekemässä, ja näytti hetki hetkeltä vain aina hämmentyneemmältä paperiläjien äärellä. Kun jokin olematon parkkilipukkeen kokoinen leimattu roskapaperi oli löytynyt, oli asia kunnossa ja pääsimme vihdoinkin läpi.

Kunnes saavuimme seuraavalle tarkistuspisteelle...

Mongolia ei ole Green Card maita, joten vuorossa olisi pakollisen liikennevakuutuksen ostaminen. Vakuutuksia myi hyvin erikoisesti pukeutunut noin seitsemänkymppinen mies. Vanhuksella oli yllään laivastonsininen kavaiji, ja kovasti kapteeninlakkia muistuttava päähine. Oudoksuin tätä kovasti, koska Mongolian laivasto on kooltaan samaa luokkaa kuin Sveitsillä. Niin tai näin, mies puhui hyvää Englantia ja kutsui meidät toimistoonsa. En olisi kovin mielelläni maksanut vakuutuksesta ja koitin tuputtaa green cardia miehelle ja vakuuttaa, että se kävisi. Hän kuitenkin kävi dokumentin tarkkaan läpi ja totesi, ettei Mongolia ole hyväksyttyjen maiden joukossa. No, ei muuta kun taalat pöytään (kirjaimellisesti) sillä paikallista valuuttaa ei meillä ollut, ja rupliakin kovin vähän. Vakuutus oli kohtuu halpa, ehkä noin kolmisenkymmentä dollaria. Joten asia oli sillä hoidettu.

Tsekkiläiset hoitivat myöskin asiansa nopeasti, ja ulkona meitä odotti pari kolme noin parikymppistä poikaa. He halusivat ehdottomasti vaihtaa rahaa. Ajatusvirheen takia olin kyllä painanut mieleeni mikä euron ja togrogin vaihtokurssi oli, mutta en tiennyt lainkaan mikä dollarin ja euron, tai dollarin ja togrogin kurssi oli. Satelliittikommunikaattori to the rescue. Kotijoukoilta saimme nopeasti oikeat luvut, ja pientä ahneutta oli heti ilmassa. Yksi dollari oli noin noin 1800 togrogia virallisen kurssin mukaan, ja pojat tarjosivat ensin tuhatta, ja tinkimisenkin jälkeen vain puoltatoista. Keskustelimme porukassa asiasta ja mietimme kuumeisesti tarvitsisimmeko käteistä ensimmäisinä päivinä ollenkaan. Rajoilla on tunnetusti aina huonot vaihtokurssit, ja Ölgiin kaupunkiin ei olisi kuin kivenheitto. Päädyin aika nopeasti päätökseen, että rahaa ei kannataisi vaihtaa, kunnes yksi tsekeistä tuli nopeasti sanomaan, että vakuutuksia myyvä vanha mies vaihtaa myös rahaa, mutta paljon paremmalla kurssilla.

Kävin vielä sisällä toimistossa ja vanhempi herrasmies kysyi hymyillen miten voisi auttaa. Vaihtokurssikin saatiin sovittua 1700 togrogin kohdalle ja olin enemmän kuin tyytyväinen. Laskin dollarit pöydälle, vanhus laski ne varmistukseksi, kaivoi valtavan rahatukon ja alkoi laskemaan niitä mongoliksi. Vanha mies joka supisi järjestysnumeroita tuolla todella omituisella kielellä oli yllättävän vaikuttava kokemus. Kieli kuulosti aivan joltakin taru sormusten herra tyyliseltä haltijakieleltä, ja mielessäni käväisi miten läheltä tuokin ajatus liippaisi. Mongolit ovat mutisseet noita sanoja muutaman tuhat vuotta. Rahat vaihtoivat omistajaa kun olin itse laskenut ne vielä uudelleen, ja matka jatkui.

Olimme vihdoinkin Mongoliassa.

[Image: IMG_0463.JPG]
Kaukana kotoa

Tsekkien kanssa päätimme yöpyä samassa leirissä vähän matkaa rajalta. Ajoimme sivuun tieltä ja ihmettelimme kaikki maisemia. Maassa makasi eläinten luita ja kalloja, kaukana näkyivät korkea lumihuippuiset vuoret.

Todellisuus iski taas kerran, ja koko porukka tuuletteli liikuttuneina päivän saavutusta. Tsekit kaivoivat esiin pullon pirtua, ja jokainen otti osansa.

[Image: IMG_0469.JPG]
Mongolia
Reply


Messages In This Thread

Forum Jump:


Users browsing this thread: 1 Guest(s)