29-06-2020, 10:55
Ei jaksanut odottaa ulkomailta osaa, kun melko huonosti rahdit kulkee koronan takia. Ostin BMW palikan Motonetistä (59,90e)
Laitoin kiinni eikä vieläkään toiminut
hock: . Alko heräämään epäilys, että pitää purkaa kojelauta ja kaivaa se puhallin sieltä esiin. :evil:
Päätin sitten kuitenkin irroittaa ensin sen säädinpaneelin, ja purin osiin zekkausta varten. Päällisin puolin näytti, että mitään komponentteja
ei ainakaan ollut kärvähtänyt. Siellä toisella piirilevyllä on pieni puhallin ja lämpövastus. Puhaltimen ilmanottoaukot oli aivan tukossa pölystä ja ko. vastus, samoin osa piirilevyä. Putsasin ne ja laitoin kasaan. Uusi testi, vanhalla vastusmokkulalla ei toiminut edelleenkään, mutta uudella alkoi puhaltamaan. 8)
En tiedä oliko sillä pölytukkeella joku vaikutus asiaan, vai "nollautuiko" ohjauselektroniikasta joku vikatila (jonka viallinen vastuspaketti oli saanut aikaan?) kun liittimet oli irti. Auto on ulkona ja vesisateet alkoi, niin trimmit jäi vielä laittamatta paikoilleen, mutta nyt näyttäisi toimivan. Pitää vielä vaihtaa kesänakit alle ja laittaa talven irrallaan ollut visko kiinni ja sitten ottaa liikennekäyttöön. P38 ja Defe saavat vuorostaan huilivuoron. Defe nyt ei ole edes kauaa ollutkaan ajossa, kun piti pari kärri- ja trailerikeikkaa sillä hoitaa.
Defen tuulilasissa on ollut mun omistusaikana alareunassa pieni halkeama, mutta katsastuksessakaan siitä ei ole koskaan huomautettu. Mutta nyt helteellä siitä halkeamakohdasta on lähtenyt myös ylöspäin uusi halkeama ja se on kuljettajan näkökentässä :x eli tuulilasin vaihto on varmaan edessä seuraavan katsastuksen aikana tai jälkeen, hylsyhän siitä tulee.
Laitoin kiinni eikä vieläkään toiminut
hock: . Alko heräämään epäilys, että pitää purkaa kojelauta ja kaivaa se puhallin sieltä esiin. :evil: Päätin sitten kuitenkin irroittaa ensin sen säädinpaneelin, ja purin osiin zekkausta varten. Päällisin puolin näytti, että mitään komponentteja
ei ainakaan ollut kärvähtänyt. Siellä toisella piirilevyllä on pieni puhallin ja lämpövastus. Puhaltimen ilmanottoaukot oli aivan tukossa pölystä ja ko. vastus, samoin osa piirilevyä. Putsasin ne ja laitoin kasaan. Uusi testi, vanhalla vastusmokkulalla ei toiminut edelleenkään, mutta uudella alkoi puhaltamaan. 8)
En tiedä oliko sillä pölytukkeella joku vaikutus asiaan, vai "nollautuiko" ohjauselektroniikasta joku vikatila (jonka viallinen vastuspaketti oli saanut aikaan?) kun liittimet oli irti. Auto on ulkona ja vesisateet alkoi, niin trimmit jäi vielä laittamatta paikoilleen, mutta nyt näyttäisi toimivan. Pitää vielä vaihtaa kesänakit alle ja laittaa talven irrallaan ollut visko kiinni ja sitten ottaa liikennekäyttöön. P38 ja Defe saavat vuorostaan huilivuoron. Defe nyt ei ole edes kauaa ollutkaan ajossa, kun piti pari kärri- ja trailerikeikkaa sillä hoitaa.
Defen tuulilasissa on ollut mun omistusaikana alareunassa pieni halkeama, mutta katsastuksessakaan siitä ei ole koskaan huomautettu. Mutta nyt helteellä siitä halkeamakohdasta on lähtenyt myös ylöspäin uusi halkeama ja se on kuljettajan näkökentässä :x eli tuulilasin vaihto on varmaan edessä seuraavan katsastuksen aikana tai jälkeen, hylsyhän siitä tulee.
Good decisions come from experience, and experience comes from bad decisions.
"There's no such thing as a bad Land Rover. It's just some are misunderstood"

WWW
Haku
Jäsenet
Kalenteri
Apuja
Portaali
