Helsinki - Hovd, Maastoautolla Mongoliaan

[HNT]

Kauemmas piti päästä. Defender oli hankittu nimenomaan näitä hommia varten. Sitä oltiin varusteltu rankkaa ajoa varten huoltoverkon ulkopuolella vahvistamalla ja vaihtamalla tiettyjä pisteosia parempiin ja vahvempiin. Maastoajoa oli käyty harjoittelemassa useaan otteeseen erinäisillä safareilla. Hyvää harjoitusta turvallisessa ympäristössä, mutta yksin tehtäviä pitkän matkan seikkailuja silmälläpitäen jokseenkin epärealistista ja ennen kaikkea merkityksetöntä, aivot alkoivat puutua jatkuvaan kehän kiertämiseen erinäisissä metsäpalstoisssa.

Mites ois Mongolia? Metsää, aavikkoa, aroa, suota, niittyä ja vaikka mitä muuta noin 1.5 miljoonaa neliökilometriä ja kaikkialle vapaa pääsy. Jep, kuulostaa melko kivalta matkakohteelta maastoautolla... Mukillinen kokista, netti ja google maps auki ja matkasuunnitelman tekoon. Infoa löytyi huonohkosti kun ottaa huomioon sen määrän seikkailijoita jotka ovat jo tuonkin reissun tehneet. Reissattu oli ennenkin ilman isompia suunnitelmia joten kyllä se tästä. Auto käytiin huolella läpi ja listattiin vielä puuttuvat varusteet ja muutokset. Kun hankintalista ja sen budjetointi oli valmis, lähti puhelinsoitto työnantajalle päin. Heitin pomolle kysymyksen kolmen kuukauden kesälomista ja kun ennalta-arvattavaan ”miksi” kysymykseen oli annettu tyydyttävä vastaus, näytettiin firmankin puolelta virallisesti vihreää valoa. Hommahan etenee!

Matkaan oli noin noin pari kuukautta kun projekti alkoi hyytyä ihan totaalisesti. Joka puolelta alkoi tulla toinen toistaan rasittavampia vastoinkäymisiä. Työhommat pykivät vastaan, vehkeet levisivät käsiin, läheisten sairastumisia ja muuta. Epävarmuudesta huolimatta laitettiin tyttöystäväni kanssa viisumit vetämään ja auto sekä reissukamat kuntoon. Ei auttanut kuin jatkaa eteenpäin oikein toden teolla runnoen.
Viisumit saatiin ongelmitta lähialuematkojen kautta.

Maailmanympärysmatkaa ei oltu suunnittelemassa, ja ottaen huomioon miten vasemmalla kädellä hommaa hoidettiin, päätettiin että reissu olisi onnistunut jos päästäisiin Länsi-Mongoliassa sijaitsevaaan Hovdin kaupunkiin tekemään U-käännös takaisin kotiin päin. Kaikki muu olisi plussaa. Koska aikaa ja rahaa oli kaikenkaikkiaan melko rajallisesti, oli suunnitelmana repiä 5500km siirtymä Venäjän läpi Mongolian rajalle niin nopeasti kuin vain mahdollista, laittaa matkan varrella olevat kiinnostavat kohteet mieleen, ja tutustua niihin tarkemmin paluumatkalla lievemmissä aikataulupaineissa. Mongoliaanhan tässä oltiin matkalla, ei Venäjälle sinänsä. Tavoiteaika Kosh-Agatshin rajakaupunkiin Venäjän ja Mongolian rajalle oli 14 päivää joka tarkoittaisi noin 400km siirtymää per päivä. Reitti olisi suorin mahdollinen: Pietari, Novgorod, Moskovan kierto, Nizhni Novgorod, Kazan, Ufa, Cheljabinsk, Omsk, Novosibirsk, Kosh-Agatsh.

Kuten tuntuu aina käyvän mukamas hyvissä ajoin aloitettujen valmistelujen kanssa, olivat lähtöä edeltävät viimeiset pari päivää todella hektisiä. Kaikki tavarat käytiin vielä pariin otteeseen läpi, latailtiin karttoja tabletille ja tietokoneille ja katsottiin, että kaikki tarpeellinen on oikeasti matkassa mukana. Tarkoitus oli lähteä aamulla kuuden aikoihin Helsingistä kohti raja-asemaa. Auto starttasi joskus varttia vaille seitsemän, joten lopputulos oli hyväksyttävä.

Kohta lähtee

Minkäänlaista lähdön tunnelmaa ei ollut. Lähinnä vain stressasi, eikä ajomatka rajalle eronnut työmatkasta muun kuin suunnan ja keston suhteen. Suuri tuntematon maa, pitkä matka ja sen varrella odottavat vaarat ja ongelmat pelottivat. Nössöt jäävät kotiin istumaan, joten ei muuta kuin eteenpäin.

Matkan todellisuus iski Karjalassa. Rajan takana odottava selkeä visuaalinen muutos tuttuun herätti todellisuuteen. Kyltit kyrillisine kirjaimineen, erilaiset asvalttitiet ja vanhat ränsistyneet mökit. Kontrasti oli valtava. Päivässä oli tunteja vielä vaikka millä mitalla, joten yhdessä tuumin päästeltiin menemään sen mikä pystyi. Liikenne tuntui sujuvalta ja tuli taas jälleen ihmeteltyä niitä itkuvirsiä mitä Suomessa oli kuullut Venäjän liikenteestä ja liikennekulttuurista. Jos katsoo YouTube- videoita Venäjän liikenneonnettomuuksista, ja lähtee sinne päässään Suomen liikennesäännöt, niin ongelmiin ja stressiinhän siinä törmää. Mutta ihan yhtälailla hankalaa on jos yrittää Saksassa tilata ravintolassa ruokaa Swahiliksi. Maassa maan tavalla. Ensimmäisen päivän aikana tottui liikenteeseen jo melko hyvin, vaikkakin kaupunkiajo myöhemmin Siperian valtavissa miljoonakaupungeissa tuotti edelleen lievää stressiä verrattuna Helsingin kyläkatuihin. Leveät kahdeksankaistaiset pääkadut vailla kaistamerkkejä vaativat hiukan enemmän keskittymistä kuin Mannerheimintie.

Marssivauhti pysyi tyydyttävänä Pietarin kehäteille asti, jossa iltapäivän liikenneruuhkat jumittivat matkantekoa pahasti. Ehtipähän ihailla neuvostotyylisten kerrostalojen massiivisuutta ja määrää. Ei tarvinnut mennä Pietaria pidemmälle todetakseen, että Venäjällä on kaikki suurta. Nevan ylittävältä sillalta näki miten valtava kaupunki Pietari todellakin on, moni Euroopankin suurkaupungeista jää kirkkaasti kakkoseksi. Kilometrit kertyivät ja illan hämärtyessä aloimme lähestyä Novgorodia. Päätimme ottaa hotelliyöpymisen jottai saisimme viisumit rekisteröityä ja lievitettyä kulttuurishokkia. Emme olleet katsoneet hotelleja tai yöpymisiä etukäteen lainkaan, mutta pienen korttelirallin jälkeen löytyi Kremlin läheltä hyvältä vaikuttava hotelli josta saimmekin kohtuuhintaisen ja siistin huoneen. Auto pääsi korkeiden aitojen taakse asiallisen oloisen vartijan silmän alle pois pitkäkyntisten käsistä. Heitettyämme kamamme hotellihuoneeseen päätimme lähteä pienelelle kävelylle katsomaan paikkoja. Novgorod on viehättävä vanha kaupunki, joka onkin Venäjällä suosittu lomakohde. Kreml ja sen ohi virtaava Olhavanjoki olivat lämpimässä ilta-auringossa ihailtavan valokuvauksellisia ja tunnelmaa nostattivat entisestään perheet jotka istuivat aukiolla ja rannalla piknikeillä, rullaluistelevat teinit ja nuorisoporukka joka aukion laidalla soitti kitaraa ja lauloi vain itsensä ja muiden iloksi. Koko reissua edeltävä puurtaminen tuntui jo nyt kuitatulta.


Novgorod

Seuraavana aamuna polkaisimme koneen aikaisin käyntiin ja jatkoimme matkaa. Moskovan ruuhkat ovat kuuluisia, joten tarkoitus oli kiertää koko kaupunki mahdollisiman kaukaa. Seuraavat pari päviää menivät auton ratissa kärvistellessä. Dieseliä paloi ja kuskin Coca-Colan kulutus oli melkein tasoissa polttoaineenkulutuksen kanssa. Tiet olivat suurimmaksi osaksi hyvässä kunnossa, joskin liikennemääriin nähden alimitoitettuja ja sitämyöten ruuhkaisia. Mitään järkeviä yöpymispaikkoja ei sinänsä ollut, ja halu niellä kilometrejä mahdollisimman paljon oli suuri. Keskellä yötä tuli pysähdyttyä Vladimirin mäkkärissä. Paikka oli monen sadan kilometrin väsyttävän helteisessä ruuhkassa nitkuttamisen jälkeen todella tervetullut pala korruptoitunutta länsikapitalismia. Asiakaspalvelu oli ensiluokkaista ja kaupan päälle tuli ilmaiset jäätelöt kun kun jouduimme odottamaan omia erikoistilauksiamme pari minuuttia pidempään kuin jonossa meidän jälkeemme tullut pari, joka sai juustopurilaisensa suoraan tiskiltä. Koko episodi oli hiukan huvittava ja hämmästyttävä, mutta toisaalta Suomen ”palvelukulttuuriin” tottuneelle aika moni muukin asia maailmassa tuntuu erikoiselta.

Niinkuin sanonta kuuluu, ei jäädä tuleen makaamaan. Työmatka-ajosta reissun tämänhetkiseen 6-700km päivävauhtiin siirtyminen ei ollut täysin kivutonta, mutta muutaman päivän jälkeen aivot tottuivat ajatukseen, että autoilu on nyt se oma duuni. Sen jälkeen alkoivat päivät rullata jonkin verran kevyemmin. Kieleen ja ympäristöönkin tottui, toistoa nimittäin riitti. Kyliä toisensa jälkeen, peltoa, valtavia metsiä, ja ränsistyneitä teollisuuskompleksien tynkiä. Seuraava isompi pysähdyspaikka oli Kazan, joka oli muun Länsi-Venäjän jälkeen häkellyttävän eklektinen sekoitus erilaista arkkitehtuuria ja eri uskontojen tuomia vivahteita. Keskellä kaupunkia kohoaa valtava lasinen pyramidi, näyttäviä moskeijoita ynnä muuta. Rahaa selkeästikin on, eikä sitä myöskään häpeillä pistää menemään. Roikuttiin kaupungissa lähinnä ruokahuollon ja lepäilyn merkeissä, suunniteltiin samalla myös tulevien päivien etappeja. Ihmisiä riitti ja keskuskadulla sai ottaa valokuvansa mm. pöllön tai pienen apinan kanssa. Monenmoisia katutaiteilijoita oli joka lähtöön.

Kazanista eteenpäin jatkettaessa tuli ajettua Naberezhnije Tshelnin teollisuuskaupungin ohi, jossa sijaitsee maailmankuulun Kamazin tehtaat. Muutama kymmenen kilometriä ennen itse kaupunkia tuli moottoritiellä vastaan kaksi Kamazin rallirekkaa. Sinivalkoiset hirviöt olivat kolossaalisia, karkeat maastorenkaat ylettyivät Defenderin konepellin yli. Kaikkine sponsoritarroineen olivat nuo kisakoneet hyvinkin näyttäviä. Kamaz on voittanut Paris-Dakarin ennätykselliset kaksitoista kertaa, ja tehdas puskee yli kaksi ja puolisataa raskaankaluston kikotinta ulos päivittäin. Ei ole kovin suuresti liioiteltu jos väittää Venäjän olevan Kamazeilla rakennettu. Armeijan vihreitä ja Kamazin tunnusomaisen oranssin värisiä kuorma-autoja näkyi koko matkan aikana useita satoja, vanhoista hirvittävästi kolisevista ja savuttavista jotenkuten eteenpäin raahautuvista raadoista aina upouusiin ja tahrattomana kiiltäviin saakka.

Jokseenkin epätodellinen oli myös valtaisa voimalaitos aivan pienen sivutien risteyksen vieressä. Ainut asia laitoksen ja ajotien välillä oli vanha ränsistynyt aita. Toisaalta, Venäjällä jo liikennepoliiseilla on lyhyet rynnäkkökiväärit ja lupa ampua pysähtymiskehoitusta uhmaavia kuskeja, joten kaitpa siellä asia on jotenkin vastaavasti hoidettu...

Moderni voimalaitos

Ufan jälkeen edessä sinersivät Ural-vuoret. Tie mutkitteli ja kiemurteli ylös ja alas vuorenrinteitä ja maisemat olivat ainutlaatuiset. Jokia, soita, koskematonta aarniometsää, kaikkea melkein loputtomasti. Dramatiikkaa maisemiin toi lisäksi alkava ukkosmyrsky vesisateineen ja salamoineen. Seikkailun tuntu oli käsinkosketeltavaa. Paikallisten harmaahiuksisten miesten määrästä päätellen kalaa tuntuu sitäkin riittävän. Säästä huolimatta jokien ja purojen rannoilla oli lyhyin välimatkoin Ladoja parkissa, miehet kahluusaappaineen ja onkineen rantavedessä. Ennen Miassin tehdaskaupunkia tuli vastaan yllätys joka sai meidät molemmat repeämään nauruun. Subway keskellä ei mitään, keskellä Ural-vuoria. Kävimme hakemassa maukkaat voikkarit mukaan ja jatkoimme matkaa Ural-kuormureita valmistavan tehtaan ympärille kasvaneen kaupungin ohi.

Subbari

Yöt menivät rekkaparkeissa auton takaosassa nukkuessa. Ennen reissua olimme kyhänneet vanerista laverin auton takatilaan, jossa kaksi ihmistä mahtui nukkumaan mainiosti. Teltassa olisi ollut huimasti enemmän tilaa, mutta sen pystyttäminen ja purkaminen vei sen verran aikaa, että päätimme useimpina öinä autossa nukkumisen olevan nopeampaa ja järkevämpää. Rekkaparkit olivat aina vartioituja, ja hinta per yö oli vain nimellinen. Noin 50-100 ruplaa.(1-2€) Eräällä rekkaparkilla tuli vastaan erikoinen kapine. Venäläinen maastoajoneuvo, 6x6 Trekol. Auto oli lavetilla matkalla minne lie. Rengaskoko oli vähintäänkin riittävä. Defender tuntui jälleen kerran aika lelulta.

Trekol

Nopein tie Cheljabinskistä Omskiin kulki Kazakstanin kautta, mutta koska emme olleet halunneet maksaa kiskurihintoja Kazakstanin siirtymäviisumeista, kiersimme tämän pienen pätkän pohjoisen kautta. Tiet täällä olivat viivasuoria pitkiä. Meni helposti varttitunti ilman että auton rattiin olisi juurikaan ollut tarvetta koskea. Ilma oli kuuma Vauhti pysyi hyvänä mutta siitä huolimatta tuntui ettei homma oikein edennyt ollenkaan. Maisema ei muuttunut lainkaan ja GPS kartalla auton ikoni näytti pysyvän paikallaan. Hyttysten määrä veto vertoja Lapille ja maastolounaan jälkeen todettiin ainoaksi järkeväksi vaihtoehdoksi jatkaa matkaa. Yö oli tukahduttavan kuuma ja itikat kävivät todella pahasti hermoille. Noh, ainakin matka taittui.

Tätä riittää...

Kazakstanin pohjoispuolella otimme hotelliyön Ishim nimisessä kaupungissa. Hotelli poikkesi täysin tyypillisestä ”neukkuhotlasta” ollen sisustukseltaan hyvin siisti, täysin samaa tasoa keskitasoisten Eurooppalaishotellien kanssa. Henkilökunta oli mukavaa ja avuliasta, ja ruuat maistuivat pitkän ajomatkan jälkeen loistavilta.

Tie Ishimiin

Seuraava siirtymä olikin noin tuhat kilometriä pelkkää suota. Tien rakentaminen on varmasti ollut melkoista vääntöä, kaikki maa on pitänyt tuoda jostain muualta, tuhannen kilometrin matkalle! Siperian talvetkin on otettava huomioon ja mietittävä miten moottoritien saa pysymään ehjänä roudasta ja sen sulamisesta huolimatta. Kaiken kaikkiaan ulkoisesti ehkä vaatimaton, mutta merkittävä näyte rakennustaidosta ja -tahdosta. Tankkaustauolla nähtiin huoltoasemalla pari vanhaa juuri entisöityä bussia.

Paikallisia menopelejä

Novosibirsk oli jälleen yksi massiivisten teollisuuskaupunkien joukossa. Kaupunki on häkelyttävän kokoinen. Pikainen jäätelötuokio keskustan giganttisessa ostoskeskuksessa ja nokka kohti Mongoliaa!


Paikallista arkkitehtuuria

Vähiin käy ennen kuin loppuu. Pysähdyimme yöpymään mukavan näköiseen gastinitsaan Biiskin laitamille. Hotelli oli idyllinen hirsitalo tien varressa. Kamat huoneeseen, siistiytymistä, ja sitten hotellin vieressä olevalle kojulle nauttimaan herkullisista šašlikeista erinomaisen paikallisen oluen kera. Hotellin yövartija Jevgeni oli suunnilleen samanikäinen kuin mekin, ja Google translaten avulla hän harjoitteli jo muutoinkin melko hyvää englantiansa meidän kanssamme. Juteltavaa riittikin pikkutunneille asti, hotellin respassa työskentelevän ja aulan vieressä olevassa huoneessa nukkuvan naisen harmiksi...

Kartalta katsoen matka Mongolian rajalle näytti jo erittäin lyhyeltä, mutta ilmiö on tuttu kaikille Norjassa autoilleille. Vuorten ja vuonojen takia todelliset matkat ovat moninkertaisia siihen verrattuna miltä ne nopeasti kartalta vilkaistuina näyttävät. Eipä haitannut meitä, sillä näköalat muuttuivat henkeasalpaaviksi. Maisemat toivat mieleen Itävallan ja Sveitsin parhaat palat, mutta turvakaiteiden rajaamien teiden ja kukkuloiden kupeita täyttävien alppimajojen sijaan täällä päivän sana oli vapaus. Kyliä ja yksittäisiä mökkejä oli aina pienin väliajoin, mutta suurin osa oli häkellyttävän kaunista vuoristomaisemaa ja autolla sai ajaa missä lystäsi. Tshuiski Trakt kulkee suurimmaksi osaksi pitkin jokilaaksoa, joten joka puolella oli pieniä puroja sekä niittyjä, joilla paikalliset laidunsivat hevosia ja lampaitaan.

Altain alkupäätä


Jokisuistoa

Eräällä näköalapaikalla huomasin melko hyvin varustellun Toyota Land Cruiserin. Omistajaa ei näkynyt missään, mutta kulkine oli hyvin poikkeuksellinen verrattuna paikallisten autoihin, nappularenkaineen ja korotuksineen. Jatkoimme pian matkaa ja yllätyimme kovasti kun reilua varttia myöhemmin samainen Land Cruiser paahtoi ohitsemme tuhatta ja sataa tööttäillen ja hätävilkkujaan väläytellen, matkustajien roikkuessa ikkunoista puoliksi ulkona peukkua näyttäen. Moikkasimme takaisin ja naureskelimme tilanteelle. Taas varttia myöhemmin näimme samaisen Toyotan tien laidassa, matkustajat auton ulkona hurjasti viittilöiden.
Pysähdyimme auton viereen ja ehdin jo käymään läpi jo parikin mahdollista skenaariota, mutta cowboy-hattuun sonnustautunut venäläinen kysyikin tultaisiinko seuraksi syömään, juomaan ja saunomaan. No eipä sitä suomalaisena voinut mistään noista kieltäytyä, joten molemmat autot joen rantaan mökin ja saunan viereen. Pienen hirsipöydän ääressä istuivat seurueen muut jäsenet, kaiken kaikkiaan meitä oli noin tusinan verran. Cowboy-hattuinen Aleksei oli porukan hiljainen johtohahmo joka esitteli meille muut seurueen jäsenet. Koko sakki oli paikallista Radionia lukuunottamatta Novosibirskistä, ja he olivat tulleet Toyotallaan Altaille vuorikiipeilemään ja viettämään kesälomaansa.

Radion asui pienellä tilalla muutaman kymmenen kilometrin päässä rantasaunasta ja oli juuri edeltävänä päivänä teurastanut lampaan, joka nyt makasi paksuun muovikelmuun käärittynä rantamökissä laverin alla. Pöydässä oli valmiina viipaloituja kurkkuja ja tomaatteja merisuolalla ripoiteltuna, ja kuten arvata saattaa oli pian jokaisen kourassa reilun kokoinen muovimuki puolillaan paikallista vodkaa. Varovainen kieltäytyminen päätyi luonnollisesti murskatappioon ylivoimaisen vastustajan edessä, ja äkkiä huomasinkin kumoavani jo neljättä mukillista hämmästyttävän pehmeälta maistuvaa vodkaa. Tahti oli armoton, ja vieraat ovat ilmeisesti ainoat jotka eivät kippistelystä voi kieltäytyä. Isännät pitivat jokainen vuorollaan taukoa juomisesta! Juttu alkoi, kuten arvata saattaa, luistaa jokaisen mukillisen jälkeen aina vain paremmin, eikä arkuudesta tai kielimuurista ollut enää rippeitäkään jäljellä. Viinapäätä selkeästi arvostettiin ja reippaalla otteella nautittuja vodkamukillisia kannustettiin avoimesti seläntaputuksin ja muin suosionosoituksin.

Venäläisten vieraana Altailla

Pian oli lammaskin padassa paistumassa sipulin ja muiden vihannesten kera. Haarahaukkoja ja kotkia on Altain vuorenrinteet pullollaan, ja kohta liitelikin yksi meidän yläpuolellamme. Valtavat petolinnut eivät juuri ihmistä pelkää ja ne nappaavatkin lihanpaloja melkeinpä kädestä hämmästyttävän nopeiden syöksyjensä päätteeksi. Linnulle kelpasi lampaan jämäpalat, mutta myöskin joenrannassa asuvat pienet jyrsijät. Pieni maaorava jäi äkkiä petolinnun kynsiin vaikka luuli ilmeisesti pysyneensä havaitsemattomana. Itse olin nähnyt kotkan vain kaksi kertaa aiemmin koko elämäni aikana, ja molempina kertoina melko kaukaa.

Olo oli todella epätodellinen. Viiden tuhannen kilometrin ajomatkan päässä kotoa keskellä upeaa jokilaaksoa, ympärillä äärettömän vieraanvaraisia ja mukavia ihmisiä, hyvää ruokaa ja juomaa, auringon porottaessa kirkkaalta taivaalta, jossa valtava petolintu esitteli vaikuttavia metsästystaitojaan... Elämä ei tästä paljoakaan paremmaksi pääse. No, itse asiassa, saunakin oli lämpiämässä. Vodka ei ole saunajuoma joten hain auton jääkaapista jokaiselle jääkylmänä hikoilevan koffin, ilmeet olivat näkemisen arvoisia ja status nousi taas jälleen pari pykälää korkeammalle.

Rantasauna

Saunan ja joessa uimisen jälkeen odotti illallinen, joka oli täysin yllättäen taaskin lammasta. Onneksi tosin eri tavalla valmistettuna. Pienessä laskussa maistui rasvainen ja suolainen lammaspaisti luonnollisesti paremmin kuin hyvin.

Oli aika kömpiä yöpuulle, seuraavana päivänä olisi luultavasti luvassa ankara krapula ja Mongolian rajanylitys.