Pages: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12
Jostain rekasta oli tippunut muovipömpeli 30x40cm ja ajoin sen päälle väistäessäni mopoa. Paukahti ikävästi alustassa ja lensi varmaan 5m korkeudelle auton takana. Kerrankin ei ollut puskurissa kiinni ajaja takana (valitettavasti). Tuo mopo oli jokin 50-luvun Vespan näköinen ja kulki varmaan 70km/h joten siksi tuo esine jäi huomaamatta.
Rover (75) onnellisesti jakopäänhuoltoon Karaasille. Oulu-espoo 6 ja puolituntia kahden pysähdyksen taktiikalla. Paluu junalla ei olekaan sujunut niinkuin Stomsössä. Junavuoroja peruttu ja tämäkään ei etene suunnitellussa tahdissa, pian saa kysellä että minä päivänä saapuu perille. Onneksi ajomatkalla ei ollut kuin yksi törppö (mersu)kuski joka ohitteli sopivasti keltaisten viivojen ja risteyksen kohdilla sopivaa (ehkä 140km/80:n alueella) ylinopeutta ajaen. Kait sillä jonnekin oli kiire?
Tein "Timo Mäkiset" serieksellä Kaarinassa lauantaina. Vauhtia tosin ilmeisesti hieman maltillisemmin...
Googlaa timo mäkinen konepelti jos et jo arvaa mitä tapahtui... :mrgreen:
Ei tainnu olla vararengas konepellillä

Joo, jääkiekko vararenkaan paikalla painaa hieman vähemmän konepellillä... :lol:
En saanu äkkiseltään 255/85R16 kummia kiinitysraudoilla kiinni konepellille. Taitaa vaan olla sen verran leveä ettei ulos näkis mitään jos sen siihen laittaa....
Tyylipuhdas taskuparkkeeraus pätkä-Defellä. Kadunvarressa pari taloa eteenpäin seisoo nättikuntoinen Defe, tänään se oli liikenteessä ja satuin kyttäämään ikkunassa kun se tuli kotio. Vakipaikka oli varattu, mutta kadun vastapuolella oli nippanappa Defen mentävä paikka. Siihen veivas tyylipuhtaan "kerralla sisään" taskuparkin, vieläpä naiskuski. Täällä ei näitä olevan niin väliä mitenpäin autot on parkissa joten väärinpäin se nyt tönöttää tuolla.

Tänään jätin serieksen jäiseen mäkeen (taka-ja sivukallistuma) parkkiin. Tohon tullessani mietin hetken, että mitä jos auto lähtisikin liukumaan jäällä suoraan takana olevan veljeni kiesin nokkaan?. Tulin siihen tulokseen että jos auto liukuu, liukuu se sivusuunnassa eikä voi valua suoraan taakseppäin. Lisäksi liukasta jäätä ei ollut joka kumin alla, vaan myös esim. lunta joten kyllä voin sen tuohon jättää ja vielä parin kolmen metrin turvavälillä.
Kuinkas kävikään....[emoji32]
Pikku ajatuspieru + Kardaanikäsijarru... Vain takaveto päällä jarruttaa vain takapyörät JA: Eli jos olette kokeilleet, niin kardaanijarrun yksi huono puoli on se että jarru päällä toinen pyörä voikin pyöriä ihan vapaasti eteenpäin ja toinen vastakkaiseen suuntaan, jos molemmat pyörät ilmassa. Sama maassa, jos kitka liian pieni yhdellä tai molemmilla renkailla !
Jään sulaessa pinta muuttuikin niin liukkaaks, että hyvät nastalliset Nokialaisetkin vaan lähti liukumaan kelkkana. Tässä tapauksessa vielä ilmeisesti molemmat takapyörät lukossa, koska oli liukunut sivulle, juuri niinkuin arvelin käyvän JOS auto jostain syystä lähtisi liukumaan!!!
Huomaa, autot olivat samassa linjassa aluksi ja etäisyys sen 2-3m...
Vahingoilta siis onneksi vältyttiin, eikä omat pojatkaan onneks olleet auton lähellä sen kelkkaillessa!
Lähetetty minun SM-G398FN laitteesta Tapatalkilla
Tuossa vielä etusormen kohilta noin lähti ja sormien yllä näkyy nastojen raapimat urat renkaaseen saakka...( jos kuvan laatu riittää )
Lähetetty minun SM-G398FN laitteesta Tapatalkilla
Kuinka vanhat noi nastarenkaat on?
:lol:
Paistettu 2017 ja 99% uudet.
En tiedä onko aurinko lämmittänyt rengasta ja sulattanut jäätä niin että auto on liikkunut hissukseen vai kertavalahduksella.
Lähetetty minun SM-G398FN laitteesta Tapatalkilla
Mukava talvisää lantikalla pöristelyyn![emoji2956].
Ja -Thank God- ettei tarvii tunkea pääkaupunkiseudulle, vaan voi häärätä töitä metsän keskellä maaseudulla!
Verstaalta kotiin tullessa oli kinostanut sen verta paljon, että ajelin muutamaan kertaan uran tohon, mikäli joku siitä aikoo henkilöautolla yrittää...
Uskallan väittää että tuo tie oli yksi Suomen parhaiten hoidettuja, yötäpäivää vuoden ympäri... Nyt vaan on ,- surullista kyllä -, sitä uskollisesti hoitaneen miehen ajot ajettu. Emmenthal kun kuuppaan iskee, ni sitten ei enää ajella...[emoji17] Ennenvanhaa isäntä nousi talvella ylös joka yö tsekkaamaan hoitotarpeen ja aurasi/hiekotti tien kuntoon ennenkuin kyläläiset lähti töihin aamulla. Ja hinta hoidolle oli suoraansanoen sikahalpa... Hinausapukin oli aina paikalla ennenkuin kuski ehti edes ratin takaa ulos! [emoji54]
Nyt on tie sitten aika heitteillä hoidon suhteen...
![[Image: bf64fa543c3ee139a5ef4f5d4278c628.jpg]](https://uploads.tapatalk-cdn.com/20210309/bf64fa543c3ee139a5ef4f5d4278c628.jpg)
Lähetetty minun SM-G398FN laitteesta Tapatalkilla
Otetaas hieman takas vikasta lauseesta...[emoji1] Broidi/toinen tien auraaja hoitelee auraukset kyllä hyvin... Taas oli baana hoidettu aamusta auki.
Lähetetty minun SM-G398FN laitteesta Tapatalkilla
Ajellut nyt tosiaan tuolla nuoren miehen ruåtsinlaivalla, maltillisesti madallettu mutta hirmuisen matalarofiiliset kumit ja isot vanteet... ok, auto on ihan asiallinen ajoltaan kun ei ole ihan kivireki eikä laskettu täysin tonttiin.
Mutta, oikeasti joutuu olemaan tarkkana kun ei millään meinaa kaikkien näiden Range-vuosien "antaa palaa vaan" meiningin jälkeen muistaa ettei tolla voi rymistellä miten sattuu. Suolakaivoksen läheltä olivat jyrsineet asvaltin eilen työpäivän aikana, tajusin aika myöhään "gaaaddd dämiit... tie puuttuu" ja hirmu jarrutus. Tunsin kun keula putos asvaltin reunalta ja arvelin että nyt menee jotain rikki jos on tiukka vastareuna. Onneksi oli jyrsitty soralle asti siten että oli vaan pudotus eikä semmoista monesti jätettyä terävää ja korkeaa vastareunaa.
Jotenkin tosi huonosti merkitty, tänään katoin uudestaan niin pientareella semmoinen matala arviolta alle lantionkorkeudella oleva kulahtanut tietyön merkki. Ja about samalla kohdalla mistä se asvaltti oli poistettu!! Vaikka on 40-rajoitus niin jotenkin erittäin huonosti erottuva työmaa, ja sen lisäksi varsin epätasaiseksi myllätty. Nyt sitä osaa jo varoa kun tietää mutta kyllä tommosella matalalaattia-autolla olis varmaan hermorauniona jos kroonisesti ajelis.
Kävin Espoossa kauppakeskus mätä- Ompussa pojan kanssa perjantaina. Aamupäivä serieksellä Espoossa riitti taas pitkäks aikaa tyydyttämään kaupunkiajo-hingun...
Parkkihallin poistumis liikenneympyrä oli aivan turhan tiukka 109" serieksen kaartoympyrälle + hieman liian vähän ennakoitu ajolinja, niin eipä taittunut kerralla. No, autossa on pakki just tätä varten. Aikas hätääntynyt/k##piintynyt TÖÖT kuului sekunnin murto-osassa takaa aivan turhan lähellä ajaneen autoilijan torvesta kun mun pakkivalo syttyi. Tais tulla Hypriidikuskille tuubat housuun, kun serieksen puskuri lähestyi uhkaavasti konepeltiä... no milläs ihmeellä käännät, ku ei käänny enempää?
Toinen hupaisa homma oli pysäköinti. Löysin helposti useamman vierekkäisen parkkipaikan! Siihen siis! No, pakkohan oli sitten kuitenkin miettiä että tässä on oltava jotain mätää... . No siinähän se killui katossa. Eko-kyltti... Tasa-arvoylivouhotus sukupuolineutraalius maailmassahan minä voisin nyt loukkaantua sydänjuuria myöten syrjinnästä, eikö?....
Miten määritellään eko-auto?
Nakkasin kaverille tämän kuvan. Hänellä oli tähän heti oiva vastaus : "oikeassa eko-autossa ikkunalistat kasvaa sammalta! " näin ollen meidän talouden seriekset ja poolo täyttää siis kriteerit helposti! [emoji1]
Lähetetty minun SM-G398FN laitteesta Tapatalkilla
Kakstonnista tankkiin , kiitos! Tänään maagisia numeroita Siuntiossa...
Mites muilla? Joko ollaan 2€ ylitetty?
Lähetetty minun SM-G398FN laitteesta Tapatalkilla
![[Image: picture.php?albumid=745&pictureid=237631]](https://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=745&pictureid=237631)
4.10. oli tuommoinen bongattu Hirvaskankaalta. 2,003€ ja 2,005€ hinnat nähty tässä Korpilahden kylällä viikko takaperin...
Eilisen hinnat oli 95E5 1,944€ ja 98E5 1,999€. Tuosta tekaisin P38:n kulutusnäyttöön perustuvan laskelman, jonka perusteella 98E5 "bensa" 16,8l/100km kulutuksella tuolla hintaerolla 95Kuraa saisi kulua vajaat 0,4 litraa enemmän. Koetun perusteella kulutusero on litran kahden väliin eli tuo kalliimpi kannattaa helposti. Toinen millä tuota eroa aikanaan mittasin, ruiskuksi muutetulla Dyanella, melkein litra enemmän meni 95Kuraa, testireitti liki sama pitemmän aikaa, samaten tankkauspaikka tuolloin, näki sen kulutuseron läppärilläkin kun ruiskun toimintaa ajossa seurasi, suihkutusajat lyheni 98 käyttäessä...
On kyllä käsittämättömän hintaista siitä kurasta mitä meille bensan nimikkeellä myydään...
Oon jo vuosia ajanu poololla 98:illa. Huomaa käynnissä tyhjäkäynnillä heti jos laittaa 95

ta. Kulutuksesta en tiedä, mutta auto röpöttää tyhjäkäynnillä ja käy huonosti tolla kevytmaidolla.
Koitin kattoa missä lähin Neste-My asema on serieksen ekoistamiseksi. Virkkalassa näyttäs olevan Kittfallilla Express. Täytyypi joku päivä käydä kattomassa josko tuolta onnistuu litkua saamaan ulos setelillä... Välillä työ-ajot menee ton aseman pihan läpi oikoen. 8)
Tuota testaamista tuli tehtyä joskus kymmenkunta vuotta takaperin, tuolloin oli paljon mutua aiheesta, ja sillon kun ajeli 50km suuntaansa samaa reittiä Sm:ää rakentaessa, oli hyvä testata. Kaasarikoneisen kanssa saa kanssa eroja esille, 98:n kanssa käy siivommin ja on se hitunen enempi potkua, tarvii polkea vähemmän saman voiman ulossaantiin...
On tietysti se toinenkin syy 98 käytölle, eli säilyvyys. Korostuu etenkin kun ajaa sillon tällön ja toisinaan, pitkiä aikoja tankkausten välissä (ei ongelma Rangella) niin äkkiä se 95 pilaantuu tankissa. Enkä uskoisi minkälaista valkeaa tahnaa siitä syntyy ellei olisi itse joutunut kaivamaan kaasaria puhtaaksi kolmen vuoden muhimisen jäljiltä, eikä siltikään saanut kaikkia kanavia täysin puhtaaksi, eli ei vieläkään toimi kuten pitäisi. Onneksi tämä kohde oli vain Bernard -paikallismoottori, jota ei toistaiseksi ole edes kytketty minkään voimakoneeksi... Pitäisikin kyllä laittaa pyörimään taas se, josko tuo taas heräisi. Äänenvaimennusta pitäisi kyllä ensin vähän rakennella siihen...
Toissakesänä muistelin ihmetelleeni kun 98:lla P38 kulutti satasella vähemmän kuin 95:lla, ja totesin sen useamman kerran kun en meinannut uskoa todeksi mutta kun parit tankkaukset anto samaa tulosta niin kai se on uskottava?
Tuota 98:n pienempää kulutusta epäilin itsekin alkuun, kun eräs enemmän Rättäriä harrastanut asiaa esitti. Perustelikin sen ihan hyvin, paremmalla energiatiheydellä tms, joten olihan sitä pakko testata. Lisäksi Megasquirtin säätöikkunasta näki kaiken oleellisen, suihkutusajoista lähtien, niin eipä tuota enää enempää tarvinnut itselle ainakaan perustella. Pienessä koneessa huomaa pienetkin muutokset helposti...
Sitten taas P38, siinä kun on nakutustunnistimet joiden avulla mm. sytkäennakkoa koneen pitäisi hakea optimaaliseksi koko ajan, jotta saadaan se viimeinenkin hevosvoiman ripe käyttöön. Tämmöisen kanssa, missä on sitä pyörivää ja liikuteltavaa massaa vallan reilusti, kaikki mitä saadaan bensasta voimaksi, otetaan kyllä ilolla vastaan. Ja tämän kanssa koetun perusteella, P38 osaa ottaa ilon irti oktaaneista...
Hangossa oli 19.30 aikaan tänään suht lipokasta! Lähdin työmaalta kotiinpäin serieksellä. Ainahan täytyy koittaa kuinka liukasta on hyvän paikan tullen... Tällä kertaa oiva testipaikka oli tyhjä Y-risteys. Tulin
"oikeasta yläsakarasta jalkaan" , 3-vaihteella 4-pyöräluisussa driftaten ! Kerrankin tehot riitti tohon...takavedolla....! ? Alla Nokian Hkpl LT2 nastagummit. Noilla pidon menetys on pääasiassa onneks semmosta rauhallisen loogista että uskaltaa vähän leikkiäkkin...?
Jakeluauto laski kelkkamäkeä.... jäi poikittain tietysti! Naapuri kaverinsa kanssa oli jo kaivanut pienkuorma-auton taakse jääneestä lumikasasta metrin liikumatilaa. Ajatus oli sudittaa perä alamäkeen, kun etupyörä nojaa kivikovaan lumipenkkaan. No keikutuksesta ja kolmen miehen sivutyönnöstä huolimatta eipäs sutinut kuin ylämäen puoleinen pyörä ja akselilukkoa ei kuski osannut käyttää tai sitten sitä ei ollut. Ei liukunut sivuttain.... Uusi strategia löytyi , kun pieni pakitus ja etupää työnnettiin helposti kelkkana alamäkeen. Problem solved! En päässy serieksellä vetämään....
![[Image: 20220221-144549.jpg]](https://i.postimg.cc/kVT7t82b/20220221-144549.jpg)
Ei niinkään liikennetapahtumia mutta havaintoja. Tässä on nyt viides viikko menossa kimppa-autoilua kahdella vuokra-autolla, paikallinen liikennekulttuuri on kauniisti sanoen, värikästä. (USA) Kyydissä tulee istuttua aika paljon kun tapana on että ne ajavat joiden taskuun avaimet viimeksi jäivät, luonnollista kiertoa on ja taitaa olla vain yksi hlö porukasta joka ei ole halunnut ajaa.
Siitäpä on hyvä seurailla sivusilmällä muiden ajotapaa ja todeta että on pari hahmoa jotka ajavat tasaisesti sekä hötkyilemättä. Loput ajavista ovatkin sitten niitä joilla on "koko ajan" ainakin vähän liikaa vauhtia, ajo kulmikasta ja pyrkivää -> aivan turhaa jarruttelua, äkkinäisiä ohjausliikkeitä ja muutenkin sellaista hermostunutta menoa. Perussyntikin on selkeänä esillä, vilkkua ei osata käyttää joko ollenkaan tai sitten se menee päälle vasta kun ollaan jo siirtymässä/kääntymässä... tämä tuntuu olevan aika monelle hyvin vaikea rasti.
Highwaylla/Interstatella mennään kauimmaisella vasemmalla kaistalla pitkiä pätkiä vaikka oikeallakin olisi tilaa. Hassu yksityiskohta, toinen autoista on aika janoinen pikku Jeep. Sen kulutusta on ihmetelty "nuorison" puolelta, ajelin sillä yhden reilumman rupeaman ja kk putosi 2 litraa!!! EIkä tarvi körötellä, kun lopettaa turhan äkäiset kiihdyttelyt ja pyrkii tasaiseen menoon niin sitä se lähtee, toki itellä on kaikki autot olleet isohkolla moottorilla olevia bensan juojia niin on aika hyvin selkärangassa mitä tarkoittaa pienikin kaasun painelu.
Se on kyllä sanottava että me suomalaiset ajellaan aika kurinalaisesti, puutteista huolimatta. Paikalliset sen sijaan venyttelevät, ja suorastaan rikkovat sääntöjä törkeästikkin kunhan vaan oma meno etenee.
Oikein hyvää analyysiä! En vaan tajuu tätä ihmisten hötky-ajamista.... eikö ne ite huomaa miten hankalaa on tommonen ajotyyli??? Varsinikin kun ajoit malliksi siinä välissä.... ja se kulutus. Autokoulun ekonominen ajotapakurssi ei oo tainnu jäädä mihinkään aivosoluun kiinni...
Ja ne "suorasormet"....prkl! Ainakaan uusissa hienoissa audeissa, bemuissa, mersuissa, skodisaa sun muissa ei taida olla vilkkua lainkaan, ainakaan vakiovarusteena... :twisted:
Se on aika erikoista tosiaan että nämä "levottomimmat" kuljettajat ovat juuri niitä jotka ajavat aika helposti kyydissäkin, jos eivät muuten niin ovat säikkyinä. Kukin tietysti ajaa tavallaan mutta itekkin aina ihmettelen eivätkö ihmiset ymmärrä ollenkaan että sellainen kulmikas ajotyyli on ikävää kyydissä, kun ei pysty ihan suoraan ennakoimaan kaikkia nopeita ohjausliikkeitä tai jarrutuksia. Samoin jonon perään ajaminen siten että ajetaan veto päällä ja sitten siitä suoraan reilu jarrutus vaikka olisi ollut aikaa nostaa jalkaa rauhassa kaasulta ja himmata sitten sujuvasti.
Peilien käyttö on kans hakusessa... täällä kun on runsaasti liikennettä niin sellainen tyyli että kaistaa vaihtaessa käännetään koko yläkroppaa nähdäkseen takaviistoon on välillä vähän kuumottavaa kun ajetaan esim. 70mph tossa Interstatella ja edessä menee porukkaa joka voi oikeasti jarruttaa ihan koska vaan milloin mistäkin syystä. Peilien lisäksi on toki syytä vilkaista sivulle mutta jopa tämmöisen setämiehen silmät/pää pystyy havainnoimaan ympäristöä ilman että koko ukko pyörii tuolissa.
Huh, ompas taas arvosteltu muita mutta jotenkin tässä viidennellä viikolla vahvistunut käsitys että kaikki poukkoilu ei ole tottumattomuutta oikeasti vilkkaaseen liikenteeseen kun ajetaan kuitenkin pitkälti samoja reittejä päivästä toiseen. Kyllä se vaan on se hioutumaton ajotapa pohjalla,
AVRO post_id=112659 time=1648590591 user_id=36 Wrote:Highwaylla/Interstatella mennään kauimmaisella vasemmalla kaistalla pitkiä pätkiä vaikka oikeallakin olisi tilaa.
Eikös siellä aika usein se oikea puoli ole "Car Pool" jossa saa periaatteessa ajaa vain jos usemapi kyydissä ja sitten jos on
sinkkukuski pitää vedellä siellä vasemmalla? Näin ainakin oli vuosia sitten kun itse siellä tuli ajeltua.
Vasen kaista, joka täällä on periaatteessa ohituskaista, on täällä kotimaassa jo pitkään ollu trendi, että kököttäjät ajaa ohituskaistaa aika usein. :x
EDIT: korjattu kirjoitusmoka, siis OIKEA puoli oli se Car Pool....ja vasen täällä tietenkin se ohituskaista. Ihme sekoilua.... :oops: :lol:
Eikös USAssa ajokortin ja luvan saa ilman ajokoulua. Jotkut käy autokoulun ja inssin vain siksi että vakuutus on halvempi. Eikä se opetuksen taso sielläkään taida kaksista olla.
Näin jostain kerran luin. Eri osavaltioissa vielä sitten eri säännökset esim ikärajoista.
En siitä oikeasta reunasta, esim. kolmella kaistalla varustetulla väylällä, tiedä mutta ymmärtäisin että vasemmalta ohitetaan ja samoin siellä ajetaan jos kuljetaan nopeammin kuin oikealla ajavat. Bussit ja rekat eivät ainakaan tässä seudulla saisi mennä sinne keskikaiteen viereiselle kaistalle ollenkaan.
Liikennettä riittää kyllä kaikille kaistoille, mutta on hetkiä jolloin tilaa on muuallakin -> pois vasemmalta eikä ajeta siellä kroonisesti.
Car pool-kaistat pitäis kait olla jotenkin merkittyjä, ei ole näkynyt. Tuossa Washingtonin reissulla jossain kohtaa oli keskellä highwayta betonipossuilla erotettu kaistat joissa sai painella lujempaa kuin normikaistoilla ja ties vaikka olisivat olleet sellainen Car pool- kaistakin mutta ei tullut huomattua takapenkiltä merkkejä. Joku bussi siellä ainakin paineli meistä heittämällä ohi vaikka mentiin 70mph.
"
It’s the Passing Lane Not the “Fast” Lane
“Fast” is a relative term and means something different to everybody, to the cautious driver 60 MPH is fast while to the driver running 15 minutes late for work 110 MPH doesn’t seem fast enough. No matter how many lanes the highway you are driving on has, the far-left lane (non HOV lane) is intended for passing purposes only. It doesn’t matter how fast you are going, if you are not passing another vehicle you should not be in the left lane, period. Once you have passed slower moving traffic return the right lane to keep the left lane open and traffic moving properly.
"
Näin eilen juoksevan rekkakuskin... ihmeiden aika ei ole ohi. Tällä oli joku pakottava tarve käydä vilkaisemassa perävaununsa perää liikennevaloissa seistessä, ihan kuin olisi rekisterikilpeä käynyt vilkaisemassa mutta tiedä häntä sitten?? Äkkiähän tossa tulee kiire kun yhdistelmä oli varsin pitkä, ei mikään sekajuna mutta pitkä vetoauto ja piiiitkä kärri.
Old trustyn tuulilasi on niin likainen sisältä ja ulkoa etten viitti tähän laittaa videokuvaa jossa kamera on tarkentanut siihen saastaiseen lasiin.
AVRO post_id=112961 time=1653965886 user_id=36 Wrote:Näin eilen juoksevan rekkakuskin... ihmeiden aika ei ole ohi. Tällä oli joku pakottava tarve käydä vilkaisemassa perävaununsa perää liikennevaloissa seistessä, ihan kuin olisi rekisterikilpeä käynyt vilkaisemassa mutta tiedä häntä sitten?? Äkkiähän tossa tulee kiire kun yhdistelmä oli varsin pitkä, ei mikään sekajuna mutta pitkä vetoauto ja piiiitkä kärri.
Old trustyn tuulilasi on niin likainen sisältä ja ulkoa etten viitti tähän laittaa videokuvaa jossa kamera on tarkentanut siihen saastaiseen lasiin.
No parempi tarkistaa ennen vahinkoa ... syitä voi olla montakin.
-Oliko ovi varmasti lukossa
-Toimiiko valot kun kojetaulu herjaa muuta
-Unohtuiko ADR kyltti näkyviin/piiloon tai joku muu lipuke
- ...
Pages: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12