18-01-2009, 06:47
03-02-2009, 05:02
Poistettu, syytä voi miettiä
03-02-2009, 05:21
Liekö sulanut jarruihin lunta ja sen jälkeen jäätynyt piukkaan? Aiheuttaa muuten aina semmoisen pienen kylmän ringin perseen ympärille. Sama tapahtuu kun jarruputki katkeaa ja se poljin lompsahtaa lattiaan asti, ja silloin oli edessä autoja. Kuin ihmeen kaupalla ja töötin voimalla iso sinikeltainen lt28 volkkari syöksyi läpi risteyksen. Liekö se ollut se väri, se meteli vai lähinnä tuuria?
27-03-2009, 07:28
RH Wrote:Tämä on niitä tilanteita, joissa todella harmittaa ettei ollut Rangella liikenteessä: risteyksessä edessä ajava Chevrolet Kalos päättää yhtäkkiä, että on liian pitkällä ja päättää peruuttaa...minun päälle :roll:
Olen kerran itse ollut vastaavassa tilanteessa. Citymarketin parkkipaikaa edellä Opel Vectralla kiertänyt rouvashenkilö totesi ettei edessäpäin ole vapaata ruutua ja alkoi kylmän viileästi pakittaa. Ei siinä paljoa ehtinyt tehdä, tosin ei tullut isoja vahinkojakaan; puskuriin jonkinmoinen naarmu. Hämmentävä tilanne kertakaikkiaan!
27-03-2009, 07:58
moi!
sama juttu....odotin pysähtyneenä notta parkkipaikka vapautuis, ja vapautuihan tuo....edellä ajava/oleva naisihminen näki sen kans ja pakkisilmään ja talla pohjaan!
Muovi ilmassa ja silleen! Eukko ulos autosta ja kiukutteli että seisoin parkissa hänen takanaan! ja liian lähellä!
vaihdettiin tietoja ei siinä mitään! 3pv myöhemmin eukko soitaa ja oli saanut "niska vamman" ja vaati rahaa...:!
viileästi ilmoitin asian viranomaisille ja va-yhtiölle!
jotta silleen!
--Janne--

28-03-2009, 09:11
Quote: 3pv myöhemmin eukkos soitaa ja oli saanut "niska vamman" ja vaatis rahaa...:!
Tammöset v###upäät pitäis oikeesti kurmoottaa sairaalaan, että ymmärtäisivät ettei ystävällisiä ja rehellisiä ihmisiä saa kohdella huonosti! On se väärin kun rehtejä reiluja ihmisiä kiusataan. Pitäis varmaan perustaa oma "oikeus ja kohtuus"-järjestö, joka toteuttaa oikeutta pienissä kiistoissa ELLEI poliisi siihen kykene...
Anteeksi jos purkaudun liikaa,mutta mua ainakin ottaa ihan julmetusti pattiin kun ihmiset ajattelee vain itseään, rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy...!
24-04-2009, 03:25
RH Wrote:... saattaa kuulua kireitä ääniä...
Älä vaihra niin nopeesti vaikka kilpailuvietti oliskin kova, ei kerkee Lantikan synkrot mukaan :wink:
24-04-2009, 08:55
Tommosen perässä kun valoissa seisoo niin pitää lähteä varovasti, ettei aja yli. 8)
03-05-2009, 08:14
Syyhän on tietysti kuskissa mutta näytti ottavan koville kun Rangella mentiin ohi GTi-Golfista. Hidastelu muuttui puskurissa kiinni ajamiseksi tuon ohituksen jälkeen. Vaan silti on yleistä että se kaasupoljin löytyy sitten kun joku ohittaa.
07-05-2009, 07:35
T.Hilter Wrote:Vaan silti on yleistä että se kaasupoljin löytyy sitten kun joku ohittaa.
Ohituskaistalla se karavaanarikin menee sen 110kmh kummasti, mutta annas olla kun kaista loppuu :x Pätee kyllä liian moniin muihinkin sunnuntai autoilijoihin, ohitte ei päästetä vaikka raakasti alle rajotusten ajetaankin.
23-05-2009, 09:38
Quote:Ohituskaistalla se karavaanarikin menee sen 110kmh kummasti, mutta annas olla kun kaista loppuu Pätee kyllä liian moniin muihinkin sunnuntai autoilijoihin, ohitte ei päästetä vaikka raakasti alle rajotusten ajetaankin.Keskisuomessa on pidemmät ohituskaistat kuin täällä susirajalla. En tiennyt ja melkein jouduin työntämään yhtä Sekoittajalla ajanutta hidastelijaa kun luulin että kaista loppuu. Miksi tullaan ohituskaistalle jos ei ollakaan menossa rekasta ohi?
28-05-2009, 09:18
Yleensä en ihan vähällä ohittele, ja moottori-lehden luonnetyyppitestissä tuli vastaukseksi "arkailija". Se johtui kysymysasettelusta. Pelkääminen ja laiskuus yhdistettynä bensan säästöön ovat kaksi eri asiaa... :wink:
01-07-2009, 12:10
T.Hilter Wrote:Vaan silti on yleistä että se kaasupoljin löytyy sitten kun joku ohittaa.
Eilen lähdin ohittamaan 100 km/h rajoitusalueella n. 80 km/h nopeudella köröttelevää japsiautoa. Ensin ihmettelin että kiihtyypä Lantikka hitaasti kunnes tajusin että naapuri alkoi myös kiihdyttämään kun huomasi ohitusaikeeni. Tie oli suora joten kokeilin hetken josko ohitus kuitenkin onnistuisi. Kiihdytys sen kuin jatkui ja nopeus alkoi kasvamaan vaarallisen suureksi joten totesin että fiksumpi antaa periksi. Samalla hetkellä ollessani vielä auton rinnalla vastaantulevien kaistalla havaitsin edestä lähestyvän poliisiauton.
hock: Palasin takaisin omalle kaistalleni ohitettavan taakse ja samassa tämäkin löi jarrut pohjaan havaitessaan poliisit, olihan hän ajautunut jo melkoiseen ylinopeuteen. Tyydyin osaani ja köröttelin hänen perässään kunnes erkanin ko. tieltä.
Mikä on motiivina moiseen kiusantekoon jolla aiheuttaa vaikka mitä vaaratilanteita? :evil:
Lievemmässä mittakaavassahan vastaavaa tapahtuu jatkuvasti etenkin ohituskaistoilla, mutta tämä ylilyönti kiehautti sen verran että ilmiannoin kiusantekijän poliisille, tiedä sitten saivatko kutsuttua puhutteluun. Vaikka kyllähän siinä itsekin tuli ajettua ansaan; aika näyttää tuleeko itselle jälkikäteen seuraamuksia. Harmittaa vietävästi, kun yleensä ajan varsin maltillisesti.
01-07-2009, 12:23
Tuota sattuu yllättävän usein.
Vastaava tapaus 30.6. ( eilen ) kasitiellä kotio mennessä.
100 alueella rekka jonka perässä 30-50m päässä auto ja sitten minä.
Tuli suora eikä vastaantulijoita. Katsoin hetken mitä toinen tekee.
Ei vilkkua/aietta ohitukseen, joten minä lähdin ohittamaan.
No niinä hukattuina sekunteina ilmestyi vastaantulija, joten molempia, rekkaa ja hlö autoa ei ehtisi ohittaa.
Niin eikö tämä :twisted: tilanteen huomatessaan vedä raon umpeen, etten mahtuisi rekan taakse ! ? !
No siihen rekan taakse disco kuitenkin sullottiin, ple..

01-07-2009, 02:45
Toinen mikä sapettaa vietävästi ovat juurikin tähän samaan kastiin lukeutuvat kaiffarit jotka ajavat tasan 20km/h alinopeutta kun tulee vastaantulijoita ja sitten kun aukeaa hyvä ohituspaikka niin kas kummaa nopeus nousee rajoituksen mukaiseen. Yhden kerran sen vielä ymmärtää että voi unohtua katsoa rajoitus, mutta kolmannen kerran jälkeen hiillyin niin pahasti että pitkien valojen ja äänitorven voimalla kansainvälistä käsimerkkiä näyttäen pyyhkäisin suht rajua ylinopeutta ohi katsottuani ettei poliiseja ole ja jarrutin kyseisen hidastelijan eteen takasumuvalo päällä. Siitä matka jatkui normaalin rajoituksen mukaisesti omalta osaltani. Ja kas kummaa yleensä nämä kaiffarit ovat takseja (pahoitteluni, mutta näin se vaan on ollut. Mikä niitä oikein riivaa?)...
Aina tulee mieleen se että ollakseen ammattiautoilija ei välttämättä tarvitse osata ajaa...
Aina tulee mieleen se että ollakseen ammattiautoilija ei välttämättä tarvitse osata ajaa...
16-08-2009, 09:14
RH:lle on käynyt tuuri, Minäkin haluaisin olla paikalla todistamassa tuollaista "once in lifetime "-tapahtumaa
.
"Mustat kädet yhteen hakkaa,musiikkimme ei koskaan lakkaa..." auto on jo 100 % varmuudella matkalla mustaan Afrikkaan. "Moraali ",kun taitaa olla tuntematon sana pisnes-Tonyjen keskuudessa.
."Mustat kädet yhteen hakkaa,musiikkimme ei koskaan lakkaa..." auto on jo 100 % varmuudella matkalla mustaan Afrikkaan. "Moraali ",kun taitaa olla tuntematon sana pisnes-Tonyjen keskuudessa.
05-11-2009, 05:29
RH Wrote:2050 johon mennessä meikäläinen liikenne on kuulemma kasvanut kolminkertaiseksi?Millähän tuokin toteutuu? isot ikäluokat on jo silloin mullan alla joten ajoneuvoista ainakin HarleyParkinson lienee vähenevä trendi.
Jos sitten tuleva sukupolvi on monilapsinen, niin ajellaan sähköisillä kolmipyörillä. Vai tuleeko idästä kansa tänne tuuleen tuiskuun ja pimeään... En usko.
Ikäpyramidi ei ainakaan lupaa kovin äkkinäistä ajoneuvojen lisäystä. Tietysti jos Suomesta tulee ilmaston muutoksen myötä joko vesiskoottereiden tai moottorikelkkojen luvattu maa...
![[Image: ta_08_03_nieminen_001.gif]](http://www.stat.fi/tup/tietoaika/tilaajat/ta_08_03_nieminen_001.gif)
10-11-2009, 09:25
Päivitänpä ketjua: Varsin livakka keli alkaa olla, pitää viikonloppuna siirtyä piikkipyöriin. Ei meinaa tiellä pysyä edes parkissa
hock:
Mitähän mahtaa ajonvakautus auttaa jos ei ole ollenkaan pitoa? Mielestäni oikeastaan ainoa konsti on pudottaa vauhtia, ja reilusti. Onneksi on suolaamattomia vaihtoehtoteitä joilla voi ajaa turvallista vauhtia olematta tukkona (ja välillä tietysti on lystiä).
![[Image: Liukasta.jpg]](http://www.telemail.fi/t.hilter/pictures/Liukasta.jpg)
hock: Mitähän mahtaa ajonvakautus auttaa jos ei ole ollenkaan pitoa? Mielestäni oikeastaan ainoa konsti on pudottaa vauhtia, ja reilusti. Onneksi on suolaamattomia vaihtoehtoteitä joilla voi ajaa turvallista vauhtia olematta tukkona (ja välillä tietysti on lystiä).
![[Image: Liukasta.jpg]](http://www.telemail.fi/t.hilter/pictures/Liukasta.jpg)
10-11-2009, 09:30
T.Hilter Wrote:Varsin livakka keli alkaa olla, pitää viikonloppuna siirtyä piikkipyöriin.
second that!
Meilla vaan ei ole vielä tullut lunta mutta viimeyönä satoi ja pikkutunneilla lykkäs 2-3 miinusta! Oli AT2:lla "Pikkuisen" liukasta! No onneksi oli MONTA muutakin kesä gummeilla ja kellään ei ollut kiire!
25km on matkaa töihin ja laskin 5 autoa "ojan pohjilta"
--janne--
10-11-2009, 11:34
Täällähän ruppee olemaan ku englesmannien saiteilla. 2 senttiä lunta ku tulee niin kauhee koohotus, siis siellä saarella. Pääsääntöisesti lähtevät hehkuttamaan erinomaista etenemistään ja vinoil..sorry auttamaan kinoksiin juuttuneita kanssakulkijoitaan.
Kelihän menee tosi huonoksi vasta kun lunta on 20cm ja vajaavetoiset jää tientukoiksi.
No joo jää niistä jo suurin osa viidellä sentillä keskenään päällekkäin.
hock:
Kelihän menee tosi huonoksi vasta kun lunta on 20cm ja vajaavetoiset jää tientukoiksi.
No joo jää niistä jo suurin osa viidellä sentillä keskenään päällekkäin.
hock:19-12-2009, 10:50
Eilen piti hyödyntää huonosti suunnitellussa ja tukkoon ajetussa risteyksessä maavaraa ja ohitin tukkoon ajetun risteyskompleksin pientareen kautta.
Miksi pitää ängetä risteykseen vaikka näkee että 10m päässä on tukko? Sitten ei kukaan muukaan pääse kun "Minä Of Finland" on tukkinut risteyksen. :!: Kolmesta suunnasta tulijat blokattiin kerralla :evil: .

20-12-2009, 01:26
T.Hilter Wrote:kun "Minä Of Finland" .
Heh, mutta kun se "minä from finland" oli siellä ensin

Kohta se riemu alkaa kun tämä pakkasjako hellittää ja mennään kohti nollaa. Sitten tarvitaan nastoja..
21-12-2009, 12:46
moi!
"kevyt" 15 auton kolari Uumajan lähellä E4 nyt aamupäivällä!
syy? liian lyhyet etäisyydet ja liukas keli!
www.vk.se
loput tien toisella puolella!
ja aamutuimaan
![[Image: olycka1.jpg]](http://i440.photobucket.com/albums/qq126/lacrits68/olycka1.jpg)
ajekaahan varovasti sielä joululiikenteessä!
--Janne--
"kevyt" 15 auton kolari Uumajan lähellä E4 nyt aamupäivällä!
syy? liian lyhyet etäisyydet ja liukas keli!
www.vk.se
loput tien toisella puolella!ja aamutuimaan
![[Image: olycka1.jpg]](http://i440.photobucket.com/albums/qq126/lacrits68/olycka1.jpg)
ajekaahan varovasti sielä joululiikenteessä!
--Janne--
21-12-2009, 07:22
Itsehän tänään lahjakkaasti paukautin vanhalla vw LT 28:lla uuden avensiksen persiiseen. Harmitti vietävästi vaikkei vahinkoa tapahtunutkaan. Ainoa vahinko oli lisäpitkien suuntauksen pieleenmeno. Ja Avensiksen kuljettaja valitteli niskaansa, kehoitin kyllä hakeutumaan välittömästi terkkarille ja laittamaan laskun minulle käynnistä.
Omaa mokaa se kyllä oli, arvaamattomasti hiekoittamaton kohta liikenneympyrän sisääntulossa. Suoraan Transpointin rekkaterminaalin edessä jossa rekat kiillottavat sen aivan peiliksi. Törmäys tapahtui noin 5km/h vauhdissa, puskurit vastakkain. Kovaa se kyllä rämähti ja hetken säikäytti jumalattomasti. Ehdinpä siinä tööttäilemään alta pois huudotkin ennen törmäystä, muttei avensistyttö saanut liukkaudesta johtuen autoa enää liikkeelle.
Kaupungilta kyllä säälittävää toimintaa, kaikki muut sisääntulot ja ulosmenot oli hiekoitettu paitsi se kaikkein liukkain... Hivenen olin käärmeissäni siitä...

21-12-2009, 10:43
Tänään aamulla töistä lähtiessä auton takapyörän laakeri rusahti ja korahti ikävästi. Koko matkan ajan piti välillä ääntä. Hiukan levättyä yritin Rangea käyntiin, mutta ei sano mitään. Ei tule herätevirtaa startille. Tilasin laakerin kotiin ja lähdettiin pajalle ajelemaan, niin kymmenen kilometriä ennen perillä pääsyä löi laakerin lukkoon. Ajelin vain menemään hissukseen luikkaalla pinnalla ja välillä rengas pyöri mukanakin. Kiva vaihtaa uutta tilalle, kun vanha pyörinyt sisä ja ukokooleissa ja hitsautunut kiinni... Koittaa siinä sitten tehdä pyöreää akselia, että kestää vielä uusikin. Sitten samperi laitoin sisemmän laakerin akselille ja aloin ihmetellä, miten stefa?. Ei tullut mieleen, että se ei välttämättä sinne yli mene. No rasvasin laakerin pinnan ja otin stefasta jousen pois ja voimalla venytin sen pesäänsä.
Mutta mistä Rangeen virta? Oisko muuta paikkaa, kuin virtalukon pohja p....ana? Kun avainta vääntää, niin kuuluu jonkun releen naksahdus. Ei välttämättä kuulu tähän asiaan. Vaihde oli parkilla ja n:nääkin koitin.

22-12-2009, 09:40
moi!
aamun saldo tienpäältä: TALO ojassa
![[Image: _DSC5167resize.jpg]](http://i440.photobucket.com/albums/qq126/lacrits68/_DSC5167resize.jpg)
--Janne--
aamun saldo tienpäältä: TALO ojassa
![[Image: _DSC5167resize.jpg]](http://i440.photobucket.com/albums/qq126/lacrits68/_DSC5167resize.jpg)
--Janne--
22-12-2009, 10:52
Tosimiesten talvioffia rekkalavetilla ...
22-12-2009, 11:08
Täällä Oulussa turvavälit tuollaista 4-metrin luokkaa eli ei väliin mahdu! Vähän joka risteyksessä näkyy jälkiä että metsään on menty. Oisko nyt niin että on nuo pulkkamäet jääneet joillain väliin kun ei tajuta että talvella on liukasta?
22-12-2009, 12:48
arska Wrote:Tosimiesten talvioffia rekkalavetilla ...
huomaappa että kyseessä oli SUOMALAINEN kuljetusyritys...! Ei ne Swedut moiseen pysty...!

22-12-2009, 12:55
lacrits68 Wrote:arska Wrote:Tosimiesten talvioffia rekkalavetilla ...
huomaappa että kyseessä oli SUOMALAINEN kuljetusyritys...! Ei ne Swedut moiseen pysty...!
Noo, käy täällä meidän Espanjan tehtaallakin säännöllisesti suomalaisia rekkoja, mutta toistaiseksi ei kukaan kuljettaja ole osannut suomeksi kommunikoida..
-t-